M1: Tuplaviikonloppu kuljettaa Poriin ja takas Palokkaan!

10/01/2020 - 15:35

Miehet edustus

Lauantaina Karhut, sunnuntaina ÅIF. Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Amppareiden surina Divarissa jatkuu tänä viikonloppuna kahden ottelun verran. Tuplaviikonlopun ensimmäinen osa mitellään lauantaina 3.10. Porissa Karhujen vieraana ja sunnuntaiksi palataan kotoiseen Palokkaan isännöimään Sipoosta saapuvaa Ådalens IF:ää. Ennen viikonlopun otteluita joukkueet löytyvät runkosarjan sijoilta 2 (O2-Jyväskylä), 9 (Karhut) ja 11 (ÅIF).

Divarin tilastot

Ampparit lähtee viikonloppuun voittamattomana ja erittäin hyväkuntoisena; joukkueen peli on alkukaudesta näyttänyt jopa heikoimmillaan todella hyvältä. Toki ailahtelua on tullut vielä pelin sisällä hieman liikaa ja sitä kurssia lähdetään viikonloppuna taas hieman korjaamaan. Ykköskentän kolmikko Markus Manninen (9+0) - Kaarlo Mahlberg (0+7) - Iiro Pieviläinen (3+3) on ollut huipputehokas, ja leveyttäkin on löytynyt mukavasti kaikista kentistä. Uusina pelaajina Amppareihin saapuneet Oscar Salminen ja Mikael Määttä ovat myös löytäneet jo oivallista maalivirettä, ja puolustuksesta etenkin Jani Kuronen on noussut esiin vakuuttavalla kahden suunnan pelaamisellaan.

Viikonloppu käynnistyy Amppareilla siis Porin Urheilutalolta. Viime kaudella sieltä ei voittoa tarttunut mukaan, kun taas kotiottelussa Palokassa olimme Karhuja vahvempi. Karhujen rosterista löytyy huikea määrä tulivoimaa Tomi Jerkun ja Eero Vanhatalon johdolla, unohtamatta ehkä kirkkainta timanttia, 2003- syntynyttä superlupaus Juuso Aholaa. Maalia vartioi myös todellinen huippukassari, Divarin parhaisiin omalla pelipaikallaan kuuluva Arvid Vonk.

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Solidsportin lähetys

C1

Sunnuntaina sitten vieraaksi saadaankin viime kaudella Salibandyliigassa vieraillut ÅIF. Liigavisiitti jäi sipoolaisilla vuoden mittaiseksi eikä ennakoissa heille kovin ruusuista kautta ehkä povattu, mutta totuus on, että ÅIF on edelleen kova tekijä Divariin. Toissakaudella joukkueiden kohdatessa edellisen kerran oli ÅIF vahvempi molemmissa kamppailuissa. Toki sittemmin molempien joukkueiden kokoonpanot ovat vaihtuneet todella isolla kädellä. Tällä kaudella ÅIF:n tehokkaimpana on häärinyt Markus Mitikka, ja rosterista kannattaa ottaa seurantaan myös etenkin 2003- syntyneet lahjakkuudet Patrik Korpiniemi sekä Otto Lintula. Maalissa Markus Hakala on torjunut kaksi peliä huimalla torjuntaprosentilla 90,24%.

Sunnuntain otteluisäntänä toimii Menumaster Oy

Menumasterin kautta olemme hankkineet myös kotiotteluihin kioskipalveluiden tueksi höyrykeittimen ja näin sunnuntaista lähtien kotiotteluista saatavilla muiden virvokkeiden lisäksi suussa sulavia höyrymakkaroita! Makkarat ottelutapahtumiin tarjoaa HK.

Myös Ruthin Leipomon tuotekassin arvonta katsojien kesken tekee paluun sunnuntain ottelusta lähtien.

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Solidsportin lähetys

Lopuksi vielä kertauksena turvallisuusohjeet kotiottelutapahtumiin:

Lipunmyynti ja kausikortit:

Kauden alla kausikorttikampanjamme kautta myimme yhteensä 67 kausikorttia. Koska nykyisten rajoitusten johdosta saamme ottaa ottelutapahtumiin sisälle Palokkaan ainoastaan 150 katsojaa, on lippuja myynnissä lähtökohtaisesti vain 83 kappaletta, koska haluamme taata kaikille kausikorttilaisillemme pääsyn otteluun mahdollisimman hyvin. Kuitenkin, jos 5 minuuttia ennen ottelun alkua kausikorttilaisten kapasiteetti ei ole täynnä, vapautuu lisää lippuja myyntiin.

Kasvomaskit:

Jyväskylän kaupunki antoi viime viikolla suosituksen kasvomaskien käytöstä yli 15-vuotiaille mm. urheilutapahtumien katsomoihin. O2-Jyväskylä haluaa edistää tätä suositusta omien ottelutapahtumiensa avulla ja lauantain ottelussa jaammekin lipunmyynnin yhteydessä 100kpl kasvomaskeja yli 15-vuotiaille katsojille ilmaiseksi ja suosittelemme myös niiden käyttöä ottelutapahtuman aikana. Kasvomaskit tarjoaa Brand Iron Oy.

Yleiset turvallisuusohjeet katsojille:

- Saavu paikalle ajoissa, niin vältämme jonojen syntymisen lipunmyyntiin

- Jos tunnet olosi yhtään sairaaksi, älä tule peliin paikalle

- Pidä huolta käsihygienista pelin aikana (käsidesiä tarjolla katsomossa ja käsienpesupisteet katsomon WC- tiloissa)

- Pidä riittävä turvaväli muihin (oman seurueesi kanssa voit istua vierekkäin)

TERVETULOA KANNUSTAMAAN AMPPARIT VOITTOON!

Miehet edustus

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

01.10.2020