M1: Ensimmäiset jatkosopimukset!

04/04/2021 - 14:41

Jatkosopimukset

Tulevan kauden joukkueen rakentaminen alkaa neljällä tärkeällä jatkosopimuksella. Kannen alkuperäiset kuvat: Esa Jokinen

Päättynyt, jokseenkin erikoinen kausi 2020-2021 on jo taakse jäänyttä elämää ja Amppareiden toimistolla on käännetty katseet jo tulevaan kohti kautta 2021-2022. Aikaisemmin uutisoimme jo muutoksista valmennuksessa, kun Joensuusta saapuva Jouni Juurela ottaa Ampparit komentoonsa toukokuusta lähtien. Ja tällä viikolla on sorvattu myös pelaajiston puolella ensimmäiset nimet paperiin, ja nyt onkin aika julkaista ensimmäiset neljä jatkosopimusta tulevalle kaudelle:

Ensi kaudellakin Ampparipaidan pukevat päällensä maalivahti Henri Tikkanen, hyökkääjä Markus Manninen sekä puolustajat Lari Mäkelä ja Lauri Lavonen!

Henri Tikkaselle (s. 1993) Amppareiden maalin vartioiminen on tuttua puuhaa, sillä ”Köne” on ollut mukana jo kakkosdivariajoista lähtien. Divarivuosina Tikkanen muodosti Tommi Kauppisen kanssa tasapainoisen duon O2-Jyväskylän tolppien välissä, ja vastuu jakautui viime kauteen saakka lähes täysin tasan. Viime kaudella kuitenkin Köne nappasi ykkösmaalivahdin viitan itselleen loistavilla otteilla. Könen otteista tolppien välissä paistaa ennen kaikkea rauhallisuus torjuttaessa, mutta tarvittaessa hän venyy myös mitä uskomattomimpiin loikkiin ja venytyksiin, ja myös heittokäsi on Divarin eliittiä. Yhteensä tilastoihin on merkitty 95 Divarin runkosarjan kamppailua sekä 7 pudotuspeliottelua neljältä kaudelta, joissa pistesarakkeeseen on kertynyt myös tehot 0+3; viimeisin päättyneen kauden puolivälieristä SaiPaa vastaan!

Markus Manninen (s. 1993) voi tulevaisuudessa kirjoitella oma elämänkerta- kirjansa yhdessä Tikkasen kanssa, sillä herrat ovat viihtyneet samassa joukkueessa niin monta vuotta, että lukion lyhyen matematiikan laskuoppi ei siihen riitä. Ja mikäs siinä on pelatessa, kun molemmilla peli kulkee! Vasta toissakaudella pakin tontilta hyökkääjäksi siirtynyt Makke nousi viime kaudella otsikoihin kauden alussa, kun hänen lavastaan syntyi hattutemput kolmessa peräkkäisessä pelissä sarjan avauskierroksilla. Hyökkääjäksi siirtyminen on tehnyt nannaan Maken maalilukemille; kahdella ensimmäisellä Divarikaudella hän iski puolustajana yhteensä 16 maalia, kun taas kahden edelliskauden maalilukemat runkosarjassa ovat 28 ja 24. Kaudelta 2016-2017 häneltä löytyy myös Liigakokemusta 8 ottelun verran Happeen paidasta. Joukkueen johtaviin pelaajiin kuuluvan Maken tilastoissa on neljältä Divarikaudelta yhteensä 95 runkosarjan ottelua tehoilla 68+27=95 sekä 7 pudotuspeliottelua tehoin 3+0=3.

Lari Mäkelä (s. 2000) aloittaa neljännen kautensa Amppareissa ja samalla käynnistyy hänen 2+1- vuotisen sopimuksensa kolmas vuosi. Joukkueen nuorinta kaartia edustava talentti totuttiin näkemään ennen viime kautta niin junioriurallaan kuin myös aikuisten peleissä hyökkääjän tontilla tekemässä tuhojaan, mutta viime kesänä Amppareiden valmennus alkoi koulia Larista puolustajaa. Vaikka pieniä kasvukipuja luonnollisesti kauden aikana oli uuteen rooliin siirtymisessä, pystyi Mäkelä olemaan parhaimmillaan O2-Jyväskylän puolustuksen johtavia pelaajia ja etenkin hänen loistavat pallolliset ominaisuutensa pääsivät usein esiin. Roolin vaihtumisen myötä kasvoi myös selkeästi vastuu, kun pelattuja otteluita tuli enemmän kuin kahdella edellisellä kaudella. Samalla syntyi myös yhden kauden piste-ennätys 5+4. Yhteensä Larilta löytyy tilastoista 50 Divarin runkosarjan ottelua tehoin 8+11=19 sekä kolme ottelua pudotuspeleissä ilman tehomerkintöjä.

Lauri Lavonen (s. 1991) pelasi ensimmäiset ottelunsa Divarissa, kun joukkuekaveri Mäkelä oli vasta 10-vuotias. Joukkueen kokeneimpiin pelaajiin varmasti tulevallakin kaudella kuuluva Lalli pelasi jo kaudella 2010-2011 FC Vaajakosken riveissä Divaria ja vuosina 2012-2019 Lavonen nähtiin Salibandyliigassa Happeen ja Nokian Krp’n paidoissa yhteensä 169 kamppailussa, ja noiden vuosien aikana Lavosen kaappiin kertyi yksi Suomenmestaruus sekä kaksi SM- Hopeaa. Nyt alkava kausi on Lallille kolmas Amppareissa, ja hän on vakiinnuttanut paikkansa joukkueen luottopelaajien joukossa. Tehotilastoissa paria lonkkalämäriä lukuun ottamatta Lavonen ei erityisemmin viihdy, vaan hän osoittaa arvonsa joukkueelleen armottomalla taistelulla ottelusta toiseen, ollen samalla erinomainen roolihahmo joukkueen nuoremmille pelaajille; Lalli pelaa logo edellä! Kahden Amppareissa pelaamansa kauden aikana tilastoihin on kertynyt 51 runkosarjan ottelua (3+3) sekä 5 ottelua pudotuspeleissä.

Näin on siis ensimmäiset sopimukset kaudelle julkaistu, ja tämän rungon pohjalta tullaan pitkin kevättä ja kesää rakentamaan joukkuetta, joka lähtee ensi kaudella jahtaamaan taas Divarin mestaruutta!

Jatkosopimukset

Alkuperäiset kuvat: Esa Jokinen

04.04.2021