M1: Ampparit matkaa Sipooseen!

01/29/2021 - 15:18

Otteluennakko

Neljän pelin vieraskiertue starttaa ÅIF:n vieraana lauantaina. Kannen alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Divarin runkosarja alkaa kääntyä loppusuoralle, kun Amppareilla pelejä on jäljellä enää kuusi; neljä ensi vieraissa ja viimeiset kaksi kotona. Loppusuora käynnistyy osaltamme lauantaina Sipoosta, jossa kohtaamme Ådalens IF:n eli tuttavallisemmin ÅIF:n. Isännät lähtevät otteluun sijalta 11, joten varmasti pisteet kelpaisivat jotta sekä karsintapeikkoon tulisi etäisyyttä, että myös ero pudotuspelipaikkoihin kaventuisi. Ampparit puolestaan lähtee viikonloppuun sijalta seitsemän, joten sarjapisteet myös meille kelpaisivat, jotta paikkaa pudotuspeleissä saataisiin varmisteltua!

ÅIF:lla on ennen viikonloppua takanaan ikävä kuuden ottelun tappioputki, jonka takia joukkue noinkin alas on sarjataulukossa valahtanut. Sarjasijoitus ei varmasti viime kaudella ylimmällä sarjatasolla pelannutta joukkuetta erityisemmin miellytä, ja nälkäinen sipoolaisryhmä Amppareita on lauantaina vastassa. Yksilötasolla ÅIF:n isoimpia onnistujia ovat tällä kaudella olleet kokenut Atte Huovinen (16+13) sekä nuori lupaus, 2003- syntynyt Patrik Korpiniemi (8+15). Lisäksi etenkin Korpieniemen ikäluokkatoveri, puolustaja Otto Lintula on vakuuttanut kypsällä pelaamisellaan kauden aikana. Maalissa Markus Hakala on kantanut isoa vastuuta ja ollut ajoittain aivan ilmiömäinen.

Amppareiden vuosi alkoi vielä melko mollivoittoisesti, mutta viime viikonlopun Koovee- voitto sekä taisteltu tasuripiste SaiPalta näyttivät taas, että suunta olisi oikea. Erityisen iloista katseltavaa on ollut tehoduon Juha Rautianen (4+11) - Mitri Tuomala (10+4) pelaaminen, kolmantena lenkkinä on nähty erinomaisin tuoloksin sekä joukkueen pörssikärki Mikael Määttä (16+7) sekä Iiro Kinnunen (5+5). Myös alkukauden sivussa olleelta Johannes Jokiselta nähtiin SaiPaa vastaan kauden avausmaali!

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Solidsportin lähetys

Seurailehan taas lauantaina peliä Solidsportin välityksellä, ja ole etänä mukana kannustamassa Ampparit voittoon!

Otteluennakko

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

29.01.2021