M1: Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin!

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Jawohl! Harmaa marraskuu saa O2-Jyväskylän osalta todella kirkkaan käänteen, kun alkaukauden Sveitsin National League B:ssä Ticino Unihockeyn riveissä pelanneet Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen liittyvät Amppareiden riveihin ainakin loppuvuodeksi lainasopimuksilla!
Keski-Euroopan pahentunut koronatilanne johti siihen, että useassa maassa, kuten myös Sveitsissä, salibandysarjat lyötiin tauolle ainakin vuoden loppuun saakka. Näin ollen useampikin Sveitsissä pelannut suomalainen on palannut kotiin ja olemme todella iloisia, että Iiro ja Juha valitsivat Ampparit seurakseen.

Sopimukset ovat voimassa vuoden loppuun saakka, jonka jälkeen jatkoon vaikuttaa luonnollisesti päätökset Sveitsin päässä sarjojen jatkon suhteen.

27-vuotias Juha ”Tuomaksen veli” Rautiainen ei ole jyväskyläläisyleisölle lainkaan tuntematon nimi, sillä viime kaudellahan Juha nähtiin velipoikansa tavoin Happeen riveissä Salibandyliigassa. Kajaanista maailmalle ponnistanut Rautiainen on pelannut Happeen lisäksi Liigatasolla Welhoissa sekä Divarin Welhoissa ja Papasissa; kuopiolaisia hän oli nostamassa Liigaan 2016-2017 kauden päätteeksi, ja samassa joukkueessahan pelasi mm. nykyinen O2-Jyväskylän valmentaja Pauno Kajoksinen. CV on Divariin aika kovaa luettavaa; 50 Liigapeliä tehoin 14+43=57 ja 68 Divarin ottelua pörssilukemalla 34+61=95. Pudotuspeleissä Liigan puolelta löytyy kolme ottelua (0+1) ja Divarista 13 ottelua (4+10). Vahvasti ”playmakerina” profiloitunut Rautiainen oli tällä kaudella Sveitsin NLB:n pistepörssin kakkosena sarjan katkettua tehoilla 5+10=15. Ja nyt Amppareissa pääsee hän myös pelaamaan samassa joukkueessa tosiaan veljensä Tuomas Rautiaisen kanssa!

Iiro Kinnunen ei Amppariyhteisölle juuri esittelyjä tarvitse. Vuonna 1992 syntynyt hyökkääjä on pelannut Amppareiden riveissä yhteensä neljä kautta 2016-2020, yhden kauden 2-divisioonaa ja kolme kautta Divaria. Divarissa Iirolle on kertynyt kokemusta myös Blackbirdsin ja M-Teamin riveissä, ja jälki on ollut tuhoisaa joka vuosi; yhteensä tilillä 122 Divarin runkosarjan ottelua todella kovalla pistesaldolla 82+115=197. Pudotuspeleistä tilille on tullut 11 ottelua (5+7) ja ompahan Iirollakin Liigakokemusta 17 ottelun verran M-Teamin paidassa kaudella 2015-2016. O2-Jyväskylän paidassa Iiro on ylittänyt kaikilla kolmella Divarikaudellaan 40 pisteen rajan. NLB:ssä Iiro iski alkukaudesta tehot 3+1=4.

Molemmat pelimiehet ovat Divariin todella kovan tason vahvistuksia ja he pääsevät myös Amppareissa varmasti todella merkittävään rooliin!

Benvenuto Juha e Iiro!

Uutisen kuvat: Ticino Unihockey

17.11.2020

Share |