M1: DIVARIN AVAUSKIERROS

09/17/2020 - 15:46

Miehet edustus

Uusi kausi Divarissa käynnistyy Amppareiden osalta Tuplaviikonlopulla, joka alkaa Palokasta! Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Miesten Divari vuosimallia 2020-2021 on vihdoin valmis alkamaan, kun sarjan avauskierros rykäistään käyntiin tulevana lauantaina 19.9.2020. Kovin odotuksin ja tavoittein kauteen lähtevä O2-Jyväskylän Amppariparvi pääsee avaamaan kautensa kotikaukalossa, kun sarja-avauksessa Palokan koulukeskukselle saapuu vieraaksi Pirkkalan Pirkat! Kausi jatkuu heti sunnuntaina 20. päivä, ja silloin Amppareiden koordinaatit osoittavat kohti pohjoista; Kempelehallissa vastaan asettuu Limingan Niittomiehet.

Tuleva kausi on jyväskyläläisittäin erityisen kutkuttava, sillä Amppareilla on tälle sesongille kasassa eittämättä kovin joukkue seuran historiassa. F-Liigasta siirtyneen nelikon Oscar Salminen, Tuomas Rautiainen, Joonas Lundell & Johannes Jokinen lisäksi mielenkiintoisia uusia pelaajia ovat 2-divisioonasta siirtynyt kokenut Mikael Määttä sekä A-junioreiden SM-sarjassa kovia pistelukemia iskenyt Mitri Tuomala. Lisäksi Julius Sieppi palaa yhden välivuoden jälkeen takaisin Amppareiden takalinjoille. 

Myös Amppareiden valmennuspuoli vahvistui tälle kaudelle, kun mukaan hyppäsivät pelaajauransa Divarin puolella viime kauteen lopettaneet Joel Wenning (Fysiikkavalmentaja) sekä seuraikoni Ismo Nybacka

Joukkueen tavoitteet tulevalle kaudelle ovat myös kovat, sillä tavoitteeksi on otettu DIvarin mestaruus ja sitä kautta Liiganousu keväällä. Matka sinne on tosin vielä pitkä ja kivinen, mutta se alkaa lauantaina!

O2-Jyväskylä - Pirkat

Viikonloppu ja koko kausi 2020-2021 käynnistyy siis Amppareiden osalta kotoisesta Palokasta, jonne saadaan vieraaksi Pirkkalasta viime kauden Divarin suurin yllättäjäjoukkue, runkosarjan kakkoseksi itsensä pelannut Pirkat. Pirkat oli viime kaudella Amppareille todella vaikea vastus, ja voitot menivät runkosarjassa tasan 1-1, molempien voittaessa vierasottelunsa. Pirkkojen runko pysyi viime kaudesta hyvin kasassa, ja lisäksi joukkue sai paluumuuttajina takaisin maalivahti Antti-Jussi Kaukosen sekä viivasta tulisesti laukovan Ristomatti Lummikon. Lisäksi viime kauden pisteykkönen Mika Salo (27+12) jatkaa joukkueessa, ja on ehdottomasti seuraamisen arvoinen pelaaja. Yksi mielenkiintoinen seurattava on myös KOOVEE:sta siirtynyt vielä A-juniori-ikäinen lupaus Tomas Laitinen.

Todella jännittävä ja varmasti tasainen ottelu on siis luvassa. Uusien pelaajien lisäksi onhan Amppareilla toki myös vanhoja tuttuja naamojakin nähtävissä, kuten viime kaudella hävyttömät 28 maalia runkosarjassa pommittanut Markus Manninen, taskuraketti ja sarjan fyysisesti parhaimpiin kuuluva Iiro Pieviläinen sekä puolustuspäässä jopa johtohahmoksi noussut ja edelleen isompaan rooliin kasvava Karel Joutsimäki.

Ottelun seuranta

Solidsportin ottelulähetys 

Sähköinen käsiohjelma

Tervetuloa siis kannustamaan Ampparit voittoon kauden kotiavaukseen lauantaina klo 17:00 alkaen! Liput 6€ / 4€

Muisattehan paikalle saapuessa myös noudattaa turvallisuusohjeita:

- Jos tunnet olosi yhtään kipeäksi, pysythän kotona

- Saavu paikalle ajoissa, ja pyri näin välttämään jonotusta (lipunmyynti aukeaa tunti ennen ottelun alkua)

- Huolehdithan hyvästä käsihygieniasta

- Pidä katsomossa riittävä turvaväli muihin (oman seurueesi kanssa voit istua vierekkäin)

Lauantain otteluisäntänä toimii Fincumet

"Fincumet on Suomen monipuolisin kierrätyskumppani. Uskomme kovaan työntekoon ja kiertotalouteen –
kun muut puhuvat, me teemme. Keräämme ja kierrätämme kaapeleita ja arvometalleja, kuten kuparia, alumiinia,
rautaa ja terästä. Ikaalisten metallinjalostamossa valmistamme romumetallista arvokasta kierrätysmetallia teollisuudelle.
Palvelemme yritysasiakkaita valtakunnallisesti yhteistyössä Fortumin kanssa."

Miehet edustus

LNM - O2-Jyväskylä

Sunnuntaina matkamme jatkuu bussin kyydissä heti runkosarjan toiseen otteluun, kun suuntaamme kohti Kempelettä. Isäntäjoukkue LNM oli Amppareille viime kaudella ylitsepääsemätön este, sillä pohjoisen pojat voittivat molemmat keskinäiset kamppailut. LNM koki Amppareiden tavoin suuria muutoksia kevään ja kesän aikana. Joukkue menetti useita tärkeitä ja kokeneita pelaajia, kuten tehokkaasti pari kautta Divarissa esiintyneen Mika Heiskasen, mutta tilalle joukkue on saanut nälkäisiä nuoria pelaajia, joilla kovat näytönhalut varmasti tällä kaudella. Lisäksi päävalmentaja vaihtui, kun Harri Naumasen tilalle tuli Jari Karjalainen. Pelaajista joukkueen maalivahti Aki Karjalainen on varmasti tämän sarjan lahjakkain, mutta hän on edelleen loukkaantuneena. Kenttäpelaajista kannattaa seurata etenkin OLS:sta palanneen Valtteri Lämsän (s.2002) otteita. Myös F-Liigasta Nokialta pohjoiseen palaava Valtteri Veikkola tulee olemaan tärkeä osa Niittareiden rosteria tulevalla kaudella.

Sunnuntain kamppailua seuraat kätevästi Solidsportin lähetyksen kautta klo 15:30 alkaen. Muista liittyä Amppareiden kuukausikannattajaksi hintaan 8,90€/kk niin näet kaikki joukkueen koti- ja vierasottelut tällä kaudella!

Ottelun seuranta

Solidsportin lähetys

Miehet edustus

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

17.09.2020