Valkeakoski on nähty ja käyty ( D1 musta YJS 3/7 )

Valkeakosken reissulta mukaan saatiin vain 2 pistettä.

Useita loukkaantumisia ja sairastumisia, mutta onneksi farmijoukkueesta saatiin apuja.
Aiemmin farmista nostetut pelaajat Aatu & Matias olivat tällä kertaa sivussa. Tilalle saatiin kaksi mukavaa poikaa, mutta Eeli & Samu eivät pystyneet ihmetekoihin ja auttamaan joukkuetta kahden voiton tavoitteessa.

Ensimmäisessä pelissä Steelers kaatui 6-5. Tasainen vääntö, jossa vauhti pysyi koko pelin ajan hyvänä. Pari maalia rankkareista ja neljä pelitilannemaalia riittivät voittoon.

Päivän toisesta ottelusta puuttui vauhti kokonaan ja KooVee:lta tuli turpiin sarjan kärkikamppailussa lukemin 4-8.
Siinäpä tärkeimmät tästä pelistä.

Seuraavan kerran pelaamme aluesarjassa sunnuntaina 3.2. Juteinikeskuksessa, vastassa Classic ja PIsku. Bussiin jätetään sen verran tilaa, että 4 pistettä mahtuu kyytiin paluumatkalle.

Jutun kirjoittajalta on eväät loppu, kuten joukkueeltakin toisessa pelissä, joten parempi ettei tule kirjoitettua tämän enempää ;)

12.01.2019

Share |