M1: Suomen Cup päätökseen – Edarin Äyillä tappiollinen viikonloppu

Josba - O2-Jyväskylä 4-3 JA 

Edustusampparit matkustivat sateisen lauantaipäivän kunniaksi susirajalle Joensuuhun Putinin valvovan silmän alle. Joensuussa odotti positiivinen yllätys kun kopista löytyi tavallisen wc-pöntön lisäksi myös pisuaari! Tämä oli etenkin joukkueen supertähden Juha-Pekka ”Juhnu” Mannisen mieleen. Tästä oli hyvä lähteä kohti tärkeää ottelua.

Ensimmäinen erä lähti käyntiin melko tunnustellen ja Ampparit lähtivätkin tietoisesti ensimmäiset vaihdot hieman rauhallisemmin liikkeelle. Huhujen mukaan Josba odotti alusta asti kovasti liikkuvaa ja prässäävää Ampparilaumaa ja heitä pyrittiin hämmentämään alun melko rauhallisella startilla.

Ottelun avausmaali nähtiin ajassa 10:32 kun Perttu Puska pääsi yllättämään maalivahti Henri Tikkasen rangaistuslaukauksella. Seuraavalle kerralla Köne aikoo kuulemma laittaa jalkaansa tässä ottelussa luukkua avanneen Tommi Kauppisen koon 48 viulukotelot, niiden avulla olisi kuulemma pallo pysähtynyt. Josba pääsi yllättämään Könen toistamiseen ajassa 16:07 kun Ville Laasonen laittoi valkoisen verkkoon. Tästä maalista toimituksella ei ole muistikuvaa. Erätauolle poistuttiin siis Josban 2-0 johtolukemissa. Maalivahtien torjunnat O2 Tikkanen 5 ja Josba Huurrekorpi 6.

Toiseen erään Ampparit tulivat paremmalla asenteella ja ensimmäistä maalia ei tarvinnut kauan odotella, kun Iiro Kinnunen pääsi iskemään (tarpeeksi läheltä) pallon tyhjään nuottaan melkoisen klap-klap-klap syöttöketjun päätteeksi. Namun takatolpalle tarjoili VP Virtanen. Seuraavaa maalia saatiin odotella erän loppupuolelle kun VP Virtanen laittoi vuorostaan punalampun palamaan. Majesteettisen ihanan syötön tähän tarjoili Turun hunajaisin salibandypelaaja Kasperi Kantonen. Erätauolle poistuttiin näissä 2-2 numeroissa. Toinen erä oli Amppareilta selvästi ensimmäistä parempi ja toisen erän torjunnatkin kertovat samaa tarinaa, O2:n Tikkanen 5 ja Josban Huurrekorpi 10 torjuntaa.

Kolmanteen erään O2 sai lentävän lähdön kun naftaliinista kaivettu Miika Huusko antoi Josban puolustukselle painetta ja syötti Joel Wenningin maalipaikkaan. Maajoukkuepelaaja ei näistä paikoista epäonnistu ja pallo alalaaseriin Könen bussimatkan colapullon korkuisena. Erän alku pysyi hyvin Amppareiden hallinnassa, mutta mitä pidemmälle erä meni, sitä parempaa otetta kotijoukkue pelistä sai. Lopulta ajassa 47:28 Josban Veeti Naakka pääsi yllättämään Tikkasen ja tasoittamaan pelin, 3-3. Pian tästä Juho Aijasaholle vihellettiin hieman heppoinen 2 minuuttinen. Tämän vierasjoukkue vielä kesti, mutta seuraava alivoima koitui lopulta ratkaisevaksi. Kolmannessa erässä torjunnat tasan 6-6.

Jatkoajan 4 vs 4 tuntuisi sopivan hyvällä jalalla varustetulle Ampparinipulle, mutta koko jatkoaika tuppasi olemaan lähinnä epävarmoja pallollisia ratkaisuja omassa päässä, jotka Tikkanen sai napsia pois. Lopulta laatta-asentaja Virtasen saama jäähy mailaan lyömisestä kostautui kun ottelun parhaaksi pelaajaksikin valittu Puska pääsi niittaamaan toisen maalinsa suoraan syötöstä.

Ottelussa 2 K-Rautapörssipistettä maalivahti Tikkaselle ja ottelun ampparirytkijäksi valikoitui Järvenpään oma poika Iiro Kinnunen.

13.10.2017

Share |