M1: Kaksi pistettä kotiavauksesta

09/25/2011 - 00:01

O2 avasi kautensa kotivoitolla paikallisvastustaja DUXista. Kolmen erän hankaaminen tuotti loppulukemat 4-3 (3-0, 1-1, 0-2).

O2:n kauden ensimmäinen ottelu oli aika lailla sellainen kun kauden ensimmäiset ottelut yleensä tuppaavat olemaan. Vauhtia ja sähköä on reilusti, mutta ajatus ei aina meinaa pysyä kyydissä mukana. Sunnuntaina kotijoukkue hankki ensimmäisessä erässä ansaitun 3-0 –johdon, mutta sortui kahdessa jälkimmäisessä kuskaamaan palloa ja puskemaan hyökkäyksiään DUXin puolustussumppuun.

- Kauden ensimmäinen peli on aina vähän hakemista, niin myös tällä kertaa. Meillä oli etukäteen tiedossa että vastustaja tulee peliin hyvällä asenteella, mutta maltoimme pelata omilla vahvuuksillamme vain ensimmäisen erän. Pelin loppua kohti teimme ottelusta itsellemme turhan vaikean, palloa olisi pitänyt pystyä liikuttamaan selkeästi paremmin. Maalilla Seppo (Ikonen) pelasi hyvän pelin ja otti kiinni kaiken mikä oli otettavissa. Tämä peli toimi meille hyvänä muistutuksena siitä, että töitä saadaan vielä tehdä ennen kuin peli on uomissaan. Tärkeintä oli kuitenkin voitto ja kaksi pistettä, O2-koutsi Taskinen tiivisti tunnelmat ottelun jälkeen.

O2:n onnistujiin voidaan lukea myös kolmosketjun vasenta laitaa miehittänyt kokenut Tomi ”Tihru” Scharin, joka merkkautti nimiinsä kolme Amppareiden neljästä osumasta.

O2:n kausi jatkuu ensi sunnuntaina vierasottelulla PirU:a vastaan. Seuraavan kerran Ampparit esiintyvät kotihallissaan maanantaina 3.10, kun Suomen Cupin kolmannen kierroksen ottelussa vastaan asettuu tamperelainen Punakone.

-Anssi

Joukkue