N1: Viikonloppuna vastassa SB-Pro ja TPS

02/17/2017 - 10:09

Kauden toisena tuplaviikonloppuna O2 kohtaa ensin SB-Pron vieraissa lauantaina ja sitten TPS:n kotona sunnuntaina. Kumpaankin otteluun lähdetään jälleen selkeästä haastajan asemasta, sillä SB-Pro on sarjataulukossa kohtalaisen tutusti toisena heti Classicin perässä ja TPS myös hyvissä asemissa sijalla 5. Syksyn keskinäisistä kohtaamisista ei myöskään juuri jälkipolville tai muille pikkuamppareille jäänyt hehkutettavaa. Pro kävi syksyllä Palokassa ryöväämässä pisteet lopputuloksella 4-10, joskin O2 työllisti vastustajan maalivahtia 22 torjunnan verran. Pron ykköskenttä (Markelin-Lirkki- Kujala-Kujala-Lindström) oli kuitenkin myrkkyä O2:lle, ja se tekikin vastustajan maaleista peräti 8. Kujalat ja kumppanit (Hietamäkiäkään unohtamatta) on siis pystyttävä pitämään paremmin kurissa ja poissa maalintekopaikoilta, mikäli tulevasta ottelusta toivotaan O2:n kannalta parempaa lopputulosta.

TPS puolestaan kuritti Ampparittaria joulukuussa rymistelemällä peräti 13 maalia Tanen selän taakse. Tuolloin lukemat olivat ensimmäisen erän jälkeen 4-1, ja toisen 6-2 O2:n epäonnistuttua kahdessa siunaantuneessa rangaistuslaukauksessa. Kolmannessa erässä amppariselkäranka kuitenkin katkesi napsahtaen ja siinä TPS tykitti hunajata itselleen 7 kertaa. Ottelusta on annettava vastustajalle kyllä täysi tunnustus: TPS onnistui maalinteossa tasaisesti jokaisen kentällisensä voimin ja jaksoi nauttia ja painaa päälle aivan loppuun saakka. Vaan toivon mukaan sunnuntaina hunajat pysyy Ampparittarien kotipesässä, eikä vastustaja pääse tällä kertaa samanlaisten maalijuhlien makeaan makuun. Puolustukselta odotetaan jälleen uhrautuvaista ja taistelevaa asennetta ja hyökkäykseltä terävää tehokkuutta.

Tervetuloa Palokkaan katsomaan ja kannustamaan! Huom. kulku otteluun poikkeuksellisesti päädystä sivuoven kautta.

Seuraa heitä:

SB-Pro: Elina ja Karoliina Kujala. Kujalat hallitsevat Pron pistepörssiä 34 ja 33 pisteellään. Joukkueiden edellisessä kohtaamisessa onnistuivat tehoin 2+6 ja 3+2, mitä on luvassa lauantaina?

TPS: Jenna Saario. Saario johtaa puolestaan TPS:n maalipörssiä yhdessä Jasmin Saarion kanssa 12 osumallaan ja on joukkueen pistepörssin toinen. Mikä on tilanne sunnuntain jälkeen?

O2: Kiia Avikainen ja Veera Jalkanen. Superjunnututkapari Kisu ja Vesku säästelivät tehojaan edellisessä ottelussa, joten tänä viikonloppuna heiltä nähtäneen taas lisää nättejä kuvioita, taitavia haastoja ja mahdollisesti muutamat horjahdukset vauhdin pyörteissä.

SB-Pro−O2 la 18.2. klo 14.00, Campo-Sport

O2-TPS su 19.2. klo 16.30, Palokan koulukeskus (huom. kulku poikkeuksellisesti päädystä sivuoven kautta)