Kohti kautta 2018-19!

09/15/2018 - 14:33

On aika katsoa eteenpäin ja tulevaa. Kausi 2018-19 on aluillaan ja otamme mittaa muista joukkueista Sisä-Suomen 3.divisioonassa kolmatta kertaa. Olemme saaneet joukkoomme monen monta uutta pelaajaa ja voisi sanoa, että joukkueessamme on paljon tuliterää surinavoimaa! Olemme lisäksi saaneet kaksi uutta valmentajaa VG:n sekä Iiro H:n, joiden käsissä on hyvä aloittaa tuleva kausi.

Naiset 3

Ensimmäinen turnaus pelataan jo 7.10 Uuraisilla. Ensimmäinen peli pelataan klo 10 MultiAntsia vastaan sekä klo 12 oman kaupungin ampparinaiset II:sia vastaan. Luvassa on varmasti vauhdikkaita tilanteita. Tervetuloa paikanpäälle viettämään urheilun täyteistä sunnuntaipäivää!

Koska kauden ensimmäiset pelit häämöttää jo lähellä, katsoimme roolituksen ja pelitaktiikat joukkueen sisällä kuntoon yhdessä kauden avajaisgaalassa 14.9.2018. Vietimme hulvatonta päivää 90-luvun teemalla Buugilla virallisen asiaosuuden sekä rennomman tanssillisen osuuden pyörteissä. Hikoilun ja saunomisen jälkeen siirryimme joukkueenjohtajan hoiviin jatkamaan iltaa, jossa muun muassa meidän uudet ampparit saivat lempeämielisen kasteensa! Kauden ensimmäisen pelin alkulämmöillä saatetaan nähdä monta keltanokkaa. ;)

Naiset 3Naiset 3

Saimme valittua avajaisgaalassa selkein äänin kapteeniston, joka liidaa meitä surisijoita kaudella 2018-19. Kapteeneille sekä muille viran saaneille on hieno luottamuksen ja tunnustuksen osoitus joukkuelaisilta tulla valituksi moisiin tehtäviin, onnittelut vielä kaikille valituille! Ja nyt badam, saanemme esitellä joukkueemme uudet luotsit! Woop, Woop!

  • Kapteeni: Maiju (Aito) Peltomaa
  • Varakapteeni 1:Maiju Kuitunen
  • Varakapteeni 2: Nina Lager
  • Joukkueenjohtaja: Nina Lager
  • Rahastonhoitaja: Miia Jämsén
  • Markkinointi: Erika Kamsula ja Maiju Kuitunen

Paljon on siis uutta, mutta uskomme vahvasti joukkueemme hioutuvan yhdeksi suureksi amppariperheeksi! Olemme aloittaneet tutustumisen ja yhdessä tekemisen avajaisgaalan lisäksi talkoilemalla Neste Rally Finland 2018 -tapahtumassa sekä hankkimalla uusia sponsoreita joukkueellemme. Sponsoreiksi olemme iloksemme saaneet kaksi paikallista toimijaa, Parturi-Kampaamo Sirpan sekä Hyvän Olon Pisteen! Parturi-Kampaamo Sipan tarjonnan sekä hinnaston löydät täältä: www.parturikampaamosirpa.com ja Hyvän Olon Pisteen toiminnasta sekä palveluista voi käydä lukemassa: www.hyvanolonpiste.fi/fi/etusivu . Tästä kaikesta on hyvä jatkaa, nähdään pelikentillä!

Naiset 3Naiset 3