Pojat E02: Aluesarja käyntiin voitoilla

O2JKL E1-pojat olivat lauantaina uuden haasteen edessä, kun joukkueen ensimmäiset salibandyliiton alaiset ottelut pyörähtivät käyntiin. Kesällä perustettu joukkue koostuu pääosin viime vuoden ampparikerholaisista. Joukkue kilpailee Sisä-Suomen haastajasarjassa ja pelailee Jyväskylän alueen piirisarjaa. 


O2JKL vs MäntU 8-3

Ensimmäisessä ottelussa pojat saivat vastaan uusia tuttavuuksia, kun Mäntän urheilijoiden joukkue asettui keskiviivan toiselle puolen. Pojat olivat tehneet skouttauksen toki etukäteen ja osasivat kertoa hallilla heti ensimmäisenä vastustajan harjoitelleen häviämistä viime talvena. O2:sen oma kenraaliharjoitus ei tosin lisännyt sekään voittamisen kulttuuria kun Dux oli maalin verran etevämpi harjoitusottelussa. 

Ensimmäisenä maaliverkkoa pöllytti O2 Roope Sihvolan toimesta ajassa 3:05. Heti perään Anssi Halomo laukoi tilanteeksi jo 2-0 ja alku oli toivotun mukainen. MäntU kuittasi kuitenkin kymmenen minuutin kohdalla vapaalyönnistä O2 puolustajien räikeän merkkausvirheen avustamana. Ensimmäiselle erätauolle siirryttiin O2:sen johdossa 3-1 kun Eero Luokkanen vapautti Roope Sihvolan läpiajoon, josta tämä ei erehtynyt. 

Toisessa erässä O2 näytti ratkaisevan ottelun kun Sihvola teki päivän kolmannen ja Juuso Jäntti muutti tilanteeksi jo 5-1. Heti perään alkoi kuitenkin jäähyily. MäntU pääsi kahden miehen ylivoimalle ja tätä tilaisuutta mäntäläiset eivät jättäneet käyttämättä. Kahden erän jälkeen tilanne 5-2.

Kolmannessa erässä joukkueen kapteeni Patrik Salmensaari tykitti kolme peräkkäistä maalia. MäntU pystyi vastaamaan yhdellä maalilla, joten loppulukemat kirjattiin 8-3 O2 hyväksi.

 

O2JKL vs Happee 7-3

Toisessa ottelussa olikin vastassa tutumpi joukkue. Kauden ensimmäisessä piirisarjaottelussa joukkueiden kohtaaminen päättyi O2 voittoon 6-2. Tällä kertaa ottelun alkua hallitsi kuitenkin Happee. Laidasta lähtenyt laukaus painu maalin takanurkkaan avaten Happeen maalihanat jo toisella peliminuutilla. Jatkoa seurasi viisi minuuttia myöhemmin, mikä johti hämmennyksen lisääntymiseen O2-vaihtopenkillä. Maalia seurannut ylivoimamahdollisuus käytettiin kuitenkin tehokkaasti hyväksi Patrik Salmensaaren kaventaessa tilanteeksi 2-1. Happeen rivit eivät tästä hätkähtäneet vaan puoli minuuttia myöhemmin pallo löytyi O2-verkosta jo kolmannen kerran. Tämän jälkeen erätauko pelasti O2 luomaan pelijärjestystä. 

Toisen erän pelinkuva oli ensimmäisen kaltainen. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa, mutta tällä kertaa valkokuula ei löytänyt tietään ampparipesään. O2 onnistui kaventamaan Ville Kylmälahden toimesta tilanteeksi aivan erän lopussa 3-2, joka loi uskoa kolmanteen erään. 

Urheilussa tuttu ketsuppipulloefekti nähtiin ottelun kolmannessa erässä. Antti Huotarin vapaalyönnistä laukoma pallo ylämummoon avasi korkin pullosta, jonka jälkeen O2:lle ei löytyt pysäyttäjää. Laukaukset alkoivat löytämään tiensä maalin verkkoon asti ja Happeen hyvin pelannut maalivahti Pelkonen ei voinut kuin ihmetellä punavyöryä. Patrik Salmensaari, Arttu Jäntti, Roope Sihvola ja Teemu Nilsson maalasivat loppulukemiksi 7-3. 

Vieraiden leirissä nähtiin joukkueiden välisen eron syntyneen O2:sen kolmesta tasaisesta kentällisestä, jotka pystyivät kaikki viimeistelemään. Toisen erän lopussa käyttöönotettu agressiivinen karvaus muutti pelin painopistettä Happeen kenttäpuoliskolle ja saattoipa kahdella kentällä pyörittäneen vastustajan jalkakin vähän hiipua. O2 maalissa pelanneella Markus Takasella oli omien sanojensa mukaan ensimmäistä kertaa hiki ottelun jälkeen, joka kertoo oman osansa ottelun tasaisuudesta. 

 

Pelit sarjassa jatkuvat Janakkalassa 30.11.. Tällöin O2 kohtaa Steelersin Hämeenlinnasta ja RoPon Roismalasta. #sarjakärki #voitosta #voittoon 

 

-Tuomas