C1: Matka käy kohti Itää!

08/06/2020 - 16:17

C1

Edustus ja Kilpa 1 käyvät rodtripille kohti itäistä Suomea.

C1-poikien preseason jatkuu tulevana lauantaina yhteensä neljällä ottelulla, kun sekä Pörriäiset että Surriaiset hyppäävät tien päälle ja ottavat suunnan kohti Itää. Tai oikeastaan Kaakkoista. Mutta sanotaan, että Itää, koska se on helpompaa ja tuskin kovin suurta ihmisryhmää loukkaa. Kilpa kaartaa kuitenkin aavistuksen enempi Kaakkoon (vai Kaakkoiseen? Eihän tämmöisiä sanoja edes koskaan joudu kirjoittamaan), kun bussin koordinaatit pistetään osoittamaan kohti Kouvolaa ja Uttihallia, joka on varmasti jokaiselle yksilölle täysin uusi kokemus. Edustus feidaa (kyllä, käytin frisbeegolf-termiä) sitten tosiaan vähän enempi tieltä katottuna vasemmalle (ja kartalta katottuna oikealle), kun suuntaamme aina ihanaan Lappeenrantaan ja erittäin hienolle Urheilutalolle, jota käytiin ihastelemassa edellisen kerran tammikuussa. Molemmilla joukkueilla on viikonlopun jälkeen enää kaksi harjoitusottelua jäljellä, joten pikkuhiljaa ollaan taas lähempänä Kirkkonummella ja Amppripesässä koittavaa Grande Finalea!

Kilpa testaa Vierumäen toverien pelivireen

Kilpajoukkueelle kyseessä ovat preseasonin ainoat pelit Jyväskylän ulkopuolella, ja vastaan saadaan mukavasti sattuen tuttuja viime kaudelta; Uttihallissa kohdataan nimittäin vime kauden Vierumäen Salibandyakatemian taistelutoverit, Pelicans SB Lahdesta sekä isäntäjoukkue Sudet SB Kouvolasta. Molemmat vastustajat saivat myös erittäin kovan arpaonnen SM-karsintoihin, joten toivottavasti saamme aikaan kaikkia hyödyttävät ja tiukat ottelut!

Ensin kohdattava Pelicans menestyi viime kaudella erinomaisesti Kaakkois-Suomen ja Savo-Karjalan Ylialueellisessa sarjassa ja haastoi myös syksyllä esimerkiksi OLS:ia ja Ilvestä SM-karsinnoissa. Fyysisesti erinomainen joukkue on täynnä todella hyviä yksilöitä, ja etenkin viime kaudella hyviä pisteitä nakutelleet Eetu JokinenNiklas Tanninen sekä joukkueen kapteeni Jere Kalojärvi ovat aivan erinomaisia pelaajia.

Sudet sijoittui samaisessa sarjassa aivan Pelicansin taakse ja esitti kauden aikana myös Akatemiassa erinomaisia otteita, vaikka joukkue onkin ikäjakaumaltaan hyvin nuori. Myös Susien kokoonpanosta löytyy aivan huippuyksilöitä joita on nähty ihan FBA:n Unitedeissa saakka. Etenkin -06:set maalivahti Toivo Niemelä sekä hyökkääjä Samuli Ukkola ovat aivan huipputalentteja, unohtamatta -07 stara Petrus Pasia, ja nollavitosista myös mm. Jesse KolehmainenAkseli Pitkänen sekä Kaapo Kääpä ovat erittäin kovia pelimiehiä; monilla Susien pelaajilla on jo kokemusta myös C1:sten peleistä seuran 04- joukkueen mukana viime kaudella.

Surriaisten kokoonpano on alkanut muutamien harjoitusotteluiden mukana alkanut nyt asettua uomiinsa kohti karsintoja. Keskiviikkona joukkue pelasi erinomaisen ottelun C2 Edustusta vastaan ja etenkin tuossa pelissä ykköskenttä Markus Tissari - Joonas Pappinen - Jesse Kokko oli erittäin hyvässä vireessä. Kakkosen laiturit Akseli Syvänperä ja Aleksi Hokkanen tulevat varmasti myös aiheuttamaan harmaita hiuksia vastustajien pakeille, samoin kuin kolmosen laidasta porhaltava Teemu Pollari. Puolustuksessa erittäin tärkeänä palasena on häärinyt pallollisesti huipputaitava Joni Nikkilä. Maalia vartioi lauantaina Otto Lepoaho. Lauantain pelit ovat Kilvalle erinomainen testi kohti SM-karsintoja, joissa joukkueen on onnistuttava aivan nappiin, sillä vastustajat ovat todella kovaa luokkaa.

C1

Pörriäiset ristiretkeilee Lappeenrantaan

Edustus matkaa puolestaan siis Lappeenrannan Urheilutalolle, jossa vastaan asettuvat viime viikonloppuna Ampparipesässä vieraillut ja ihastuttanut SaiPa SB sekä viime kauden SM:stä tuttu Tikkurilan Tiikerit. Matkaan lähdetään erittäin vahvalla revanssihengellä, sillä vaikka viime sunnuntaina aika hyvää sählypalloa Ilvestä vastaan pelattiinkin, ei lauantainen rimanalitus helpolla unohdu.

SaiPa osoitti viime lauantaina kehittyneensä etenkin pallollisesti jättiharppauksin edellisestä kaudesta ja ajoittain oltiin todella pulassa. Toki pahimmin kyykättiin saipalaisten vastaiskujen edessä, joiden vaarallisuus tiedettiin kyllä myös jo ennakkoon. Joukkueen maalivahtiduo Nuorala-Seppälä osoitti olevansa edelleen aivan käsittämättömän kovassa iskussa ja kenttäpelaajista kapteeni Leo Sandini sekä hyökkääjistä Mateus TukiaSampo Ahonen ja Eemil Louhelainen olivat odotetun hyviä pelaamaan salibandya. Myös uusia pelaajia oli, ilmeisesti KoPasta (tai KoResta? En tiiä), mutta nimeltä ei vielä tunnistanut. Hyviä ne oli kaikki lappeenrannan pojat pelaan!

Tiikereiden nykyvire tuleekin sitten täysin yllätyksenä. Viime kaudella ei myöskään heidän kanssaan erityisemmin helpolla päästy, onhan kyseessä kuitenkin taitava ja fyysisesti lahjakas joukkue, jossa on useita huippupelaajia. Myös Tiikereiden vastaiskujen kanssa tulee meidän olla erittäin tarkkoina, sillä niistä joukkue tykkäsi viime kaudella meitä kovasti rokotella. Pelaajista mainittakoon etenkin erittäin hyvät salibandynpelaajan ominaisuudet omaavat Joona HavuAkseli Salonen sekä Niklas Pantsar. Tiikereillä on ilmeisesti, ehkä, valmennuksessa tapahtunut muutoksia viime kauteen, joten on erittäin mielenkiintoista nähdä, millaista peliä Vantaan raitaturkit esittävät!

Pörriäisten osalta kesällä on jumpattu pallollista peliä hyvin paljon, ja viime aikoina on katseltu vähän pallotontakin tekemistä kuosiin. Tampereella Ilvestä vastaan osoitettiin jo, että molemmilla osa-alueilla on vielä toki petrattavaa, mutta kyllä niiden kehitys täysin aikataulussa on. Viikonloppuna tullaan näkemään taas vähän uusiakin kokeiluja kokoonpanoissa, sillä ylläripylläri riparimenot ja iloisempanan asiana myös FBA- kutsut verottavat taas pari nimeä kokoonpanosta. Ja se yks varvas-case kanssa. Viime viikonloppuna Aatu Knuutin ruuti oli kuivaa ja Marius Niemelän passit löysivät aika kovalla prosentilla maalitonteilla olevia kavereita. Jami Markkanen taituroi puolestaan ensimmäistä kertaa aikoihin sentterin tontilla erinomaisesti. Rookie- osastolta Iivari Ketola painoi jo kahden pelin maaliputken ja Ville Pasasen työteliäs uurastus palkittiin vihdoin myös tehomerkinnöillä Ilves C1:stä vastaan. Maalivahtiosasto pysyy vahvana Vilin FBA- komennuksesta huolimatta, kun Lappeenrannassa maalia vartioivat Valtteri Huisman sekä vielä Kilvasta lainasopimuksella mukana oleva Joona Mansikka-aho.

C1

Viikonlopun pelit nähtävissä tällä kertaa ainoastaan paikan päällä, mutta painetaan taas IG:seen materiaalia riittävästi päivän aikana ainakin Lappeenrannasta.

Viikonlopun otsikot päivälehtien etusivuilta ja kuukausiliitteistä:

"Painaako Julle taas myyräntappajan viivasta vai uskaltaako jo kohottaa?"

"Kuka saa päivän lahjamaalit?"

"Oisko Juusolla ja Väinöllä #pöljäpäivä ?"

"Onko lauantaina uimashortsi (=sportswear!) keli?

"Toimiiko kaikki? Vai toimiiko mikään?"

"Kenenltä tulee pelien ekat voimasanat?"

"Onko kaikki hyväksyneet, että FCV on Jyväskylän yköösfutisseura?"

"Pärjätäänkö alkulenkillä suomen kielellä?

"Väläytteleekö Matsu coast-to-coast nousuja, jotka päättyy verkkoon?"

"Kellä kestää suihkussa pisimpään?"

"Onko Urheilutalo jo Mustakeltaisissa väreissä?"

"Suodattavatko paikallisten tuomarien korvat taas vähän rankemman kielenkäytön pois #sinäjasunpiipvihellykset ?"

Molemmille joukkueille viimeiset reissupelit ennen SM-karsintoja (Kilvalle myös koko syyskauden ainoat), joten nautitaanhan matkoista! 

06.08.2020