N1: Reenipelit ohi ja katseet nyt Suomen Cuppiin

09/05/2019 - 15:56

Viimeinen harkkapeli pelattiin eilen Pirkkoja vastaan, joten hyvä aika ottaa pieni yhteenveto niistä.

Pre-season startattiin heti kunnon mittarilla kun Koovee saapui kylään. Nopea muistutus heiltä perusasioista ja taululla 10 minuutissa 0-3 lukemat. Hilattiin itsemme vielä mukaan otteluun, mutta hippaa ei enää vastustajasta saatu. Loppulukemat Kooveen eduksi 6-8 ja molempien puolustuksien ollessa vielä kesäterässä, voiton ratkaisi vihun pykälää parempi viimeistely.

Toiseen reenipeliin vastaan kasattiin muualle muuttavista ja parhaista (ei meillä pelaavista) jyväskyläläisistä koottu AllStars. Liigaotteluita ja maaotteluita joukkueen jäsenillä vyöllä enemmän kuin osaa laskea. Vastustaja halusikin alusta asti näyttää meille paikkamme ja johti vääntöä parhaillaan jo 2-5, suoraviivaisen ja tehokkaan kääntöpelinsä ansiosta. Viimeisen erän tasonnoston ansiosta kuitenkin voitto lopulta edustukselle 7-5.

Revanssimatsiin Kooveeta vastaan saatiin tuttu alku, vastustajan naputtaessa kolmesta vaparista itselleen kolmen maalin johdon. Siitä pystyttiin kuitenkin toipumaan ja maali kerrallaan raavittiin itsemme mukaan peliin ja lukemiin 4-4. Sen jälkeen vuorostaan meidän vapari, josta Koovee käänsi voitto-osuman. Lopussa ei enää meille tyhjäkään maali kelvannut, mutta vastustajalle kyllä. Näin tauluun taas kahdella, lukemin 6-4. Verrattuna edelliseen kohtaamiseen oli molemmat joukkueet pistänyt kyllä puolustusta paljon parempaan kuosiin.

Viimeisessä harjoitusottelussa kohtasivat  kaksi kovasti viime kaudesta uudistunutta joukkuetta. Nopea johto antoi hieman väärää kuvaa siitä, että pelkkä paikalle ilmestyminen riittää Pirkkojen kukistamiseen. Kaksi erää tyydyttiinkin heidän tempoonsa ja lukemat näin sopuisat 2-2. Viimeiseen erään onneksi kasvojenpesu ja hieman maalihanoja auki. Puristamalla 4-7 vierasvoitto, joka vitjan päästessä juhlimaan osumia. 

Kun reeniotteluita peilaa viime kauteen, voi lyhyellä otannalla todeta ainakin viisikkopuolustuksen ottaneen askeleita eteenpäin ja maalintekijöisssä tuntuisi olevan leveämpi rintama. Lisäksi joka matsissa viimeinen erä meidän, joten ei se fysiikkakaan ole taaksepäin mennyt.

Seuraavaksi joukkue suuntaa huomionsa Cup-otteluihin. Naisten edustus aloittaa taipaleensa suoraan 2.kierrokselta, jossa seurana neljän joukkueen lohkossa ovat viime kaudelta tuttu Blue Fox Uusikaarlepyystä, TPS 3 Turusta ja Salba Raumalta. Kolmannelle kierrokselle lohkosta pääsee 3 ensimmäistä, kaikkien kohdatessa kertaalleen toisensa.

Pientä ennakkoa turnauksesta luvassa pian.