P18: Kohti vuoden ensimmäistä peliä!

Ampparit matkaa Espooseen

Joululomat, uudetvuodet ja loppiaiset on vietelty myös P18- Amppareiden osalta ja tällä viikolla on palattu takaisin treeniaskiin. Ja vaikka maailmantilanne jatkuu tutun epävakaana, pääsemme myös aloittamaan sarjapelit tämän vuoden osalta ihan aikataulun mukaan. 1.Divisioona jatkuu nimittäin osaltamme tulevana sunnuntaina ja Amppareiden matka käy Espooseen ja vielä varsin tuntemattomalle alueelle Stars Arenalle, jossa vastaan asettuu toista kertaa tällä kaudella Westend Indians. Ottelu alkaa klo 16:30.

Joukkueiden edellinen kohtaaminen tältä kaudelta on viime vuoden lokakuulta Ampparipesästä. Tuolloin Ampparit taipui Heimolle lukemin 5-7 oikein kokonaisuudeltaan mallikkaassa salibandyottelussa. Joten tuota tulosta lähdetään nyt parantamaan ja hakemaan jatkoa viiden ottelun voittoputkelle. Niin ja toki myös vuoden eka voitto ois kiva ottaa nopeasti, koska "ollaan voitettu viimeksi viime vuonna" on lause, mitä ei haluttais kovin pitkään toistella :D Ampparit lähtee viikonloppuun sarjan piikkipaikalta, neljä pistettä M-Teamia ja Pirkkoja edellä. Paljon vaihtelevasta kokoonpanosta tällä kaudella kärsinyt Indians puolestaan löytyy sarjataulukosta sijalta kahdeksan, tosin ainoastaan pisteen päässä pudotuspeliviivasta.

Mutta siinäpä alustukset, mennäänpä ennakon pariin!

Westend Indians - O2-Jyväskylä SU 9.1.2022 Klo 16:30 @Stars Arena

Ensimmäisenä tutustutaan luonnollisesti maastoon. Espoossa ei olla tämän ikäluokan historiassa koskaan käyty pelaamassa. Kyllä, luit oikein; Helsinki tunnetaan Mosahallin muodossa ja Vantaalla sekä Kirkkonummella on kyllä käyty, mutta suuri ja tuntematon Espoo on yhä valloittamatta. Ensimmäisenä vastaan tulee kyllä suuri pettymys: Espoon kaupungin nettisivut ovat todella tylsän näköiset. Ja ekana siellä kysytään "mitä etsit?". No kirjoitin siihen tietysti Nocco ja ilmoitti että tuloksia ei löytynyt. 0/5 tälle verkkokokemukselle. Muutenhan Espoo tunnetaan salibandyn lisäksi lähinnä Bluesin konkurssista, joten siitä on kai turha enempää listailla. Kuulemma silti ihan mukava paikka asua (noin, lopetin positiiviseen, niin ei paikalliset käy heti päälle). Peliareenana toimii salibandyseura Northern Starsin hallinnoima (tai ainakin nimittämä, en minä näistä hallinnollisista jutuista tiedä) Stars Arena. Tehdaskompleksiin rakennettu salibandymekka on huhujen mukaan jakanut mielipiteitä, mutta ulkokuva on vakuuttava. Ja täältä päin Suomea olisi jokatapauksessa turha huudella sählyn olosuhteista, joten annetaan alustava peukku tälle areenalle.

Hyvin ailahtelevan kauden pelannut Heimo voitti vuoden päätöspelissään SaiPan joulukuussa. Lisäksi Heimo on voittanut tällä kaudella molemmat Stars Arenalla pelaamansa ottelut, joten vahva kotijoukkue on varmasti vastassa. Indiansin iskukykyä vahvistaa ja heikentää tällä kaudella kovasti se, miten seuran P21- joukkueella on pelejä. Esimerkiksi viime kohtaamisessa viidesti Amppareita kurittanut Setti Roimela (13+3), tämän tutkapari Jere Lahti (8+8) sekä U19- maajoukkueessakin jo debytoinut ikäluokkansa parhaimpiin kuuluva Amos Jäppinen (6+5) ovat sellaisia pelaajia jotka pystyvät kantamaan joukkuetta pitkälle ja ovat isossa roolissa toki jo P21 SM-sarjassakin. Muistakin pelaajista etenkin Tatu Alivaara (11+4), Osmo Silvennoinen (1+13) sekä Onni Forss (1+5) ovat tähän sarjan aivan eliittipelaajia. Maalivahtiosastolta löytyy myös laajuutta ja laatua; viimeksi Ampparipesässä Miko Tuomaala tylsytti Amppareiden terän, Arttu Sassi puolestaan on ikäluokan parhaita maalivahteja koko valtakunnassa ja Aaro Aleksejev komeilee tästä kolmikosta maalivahtipörssissä korkeimmalla.

Amppareiden viikkoa ovat varjostaneet hieman sairastelut ja sekä lomapoissaolot, mutta joukkue lähtee silti luottavaisena vuoden ensimmäiseen peliin. Ja osa pääsee ottamaan alkulämmöt jo perjantaina, kun kokoonpanostamme nelikko Makku, Aatu, Marre & Saikka on Miesten Edustusjoukkueen mukana Teho Sport Suomen Cupin finaalitapahtumassa Turussa, jossa joukkue kohtaa välierässä SPV:n. Tuokaa Koski, tuokaa Kuusela, tuokaa Hankkio!

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Livestream (Heimo-TV)

Ja loppuun vuoden ensimmäinen tilaajaspeciaali (Huom! Saatavilla vain kaikille, jotka jaksavat tähän asti lukea!):

"Minkämoisella tatsilla Eeli hyppää suoraan lomalta kaukaloon?"

"Saadaanko sunnuntaina mukaan neljä kappaletta Suomen Cupin voittajia?"

"Saatetaanko tähtipakkipari Toivakka-Kuopio taas yhteen?"

"Onko Jamin kantti kalibroitu vasempaan alakulmaan jo vuoden alussa?"

"Onko 2022 Tuhkimoiden vuosi?"

"Nähdäänkö Rimpilältä Divariuran ekat pörssit?"

"Kuka iskee vuoden ekan maalin?"

"Pääsenkö mää jollain paikallisbussilla Helsingistä Stars Arenalle?"

"Onko uus Nocco 5/5?"

"Miksi Pälvimäellä oli kiire lukea tätä ennakkoa?"

Yleisöä ei tällä hetkellä peleihin voida ottaa mutta ole mukana etänä striimin kautta kannustamassa Ampparit vuoden avaus voittoon!

07.01.2022

Share |