M1: Hurjavireinen Karhut vieraaksi!

Runkosarjan toiseksi viimeisessä pelissä lähdetään hakemaan jo asetelmia kohti pudotuspelejä. Kannen alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Kaksi peliä on Amppareilla enää Divarin runkosarjaa jäljellä, ja pudotuspelipaikka on jo taskussa. Kotietuun on enää teoreettiset mahdollisuudet, joten joukkue voi melko rennoin mielin lähteä hakemaan asetelmia kohti kevään ratkaisupelejä. Huomenna perjantaina edessä on toiseksi viimeinen runkosarjan peli, ja vieraaksi saadaan todella kovavireinen sarjakakkonen Karhut Porista

Karhujen voittoputki Divarissa on aivan käsittämätön; joukkue saapuu Palokkaan voitettuaan 13 (!) viimeisintä otteluaan! Kova haaste on siis kuudetta tilaa pitävillä Amppareilla edessään. Joukkueiden edellinen kohtaaminen on viime vuoden lokakuulta, jolloin Karhut oli kotonaan vahvempi vähämaalisessa pelissä 5-2 lukemin.

Porilaisten isoimpia onnistujia tällä kaudella ovat olleet Divarin pörssikolmonen Tomi Jerkku (29+15), taitava Eero Vanhatalo (25+14) sekä nuorten maajoukkueessa esiintynyt 2003- ikäluokan superlupaus Juuso Ahola (15+14). Karhuilla on käytössään jotakuinkin täydellinen kombo kokoonpanonsa osalta; useita seuran junioreita on saatu ajettua sisään onnistuneesti, ja taustatukea antavat erinomaisesti kokeneemmat pelaajat Kalle Santasen ja Tatu Ruohosen johdolla. Ja kun tolppien väliin on heittää Divarin ehkäpä paras maalivahti Arvid Vonk, niin on porilaisilla kyllä varmasti kiikarissa hyvinkin menestyksekäs kevät!

Ampparit onnistui tosiaan lyömään viime kierroksella Hawksin maalikarkeloissa ja SB Vantaan niukemmin, ja näin varmistamaan pudotuspelipaikan tällekin kaudelle. Joukkueen otteet kaipaavat edelleen tasaisuutta, mutta parhaimmillaan joukkueen otteet ovat olleet todella vakuuttavia. Ja sehän on selvää, että mitä pidemmälle kautta mennään, niin sitä enempi syttyvät myös joukkueen tähdet Iiro Kinnusen ja Juha Rautiaisen johdolla, ja myös Markus Mannisen maalijyvä alkaa löytyä taas kohdilleen!

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Solidsportin lähetys

Jyväskylän rajoitukset eivät vielä helmikuussa salli yleisön päästämistä katsomoihin, mutta Solidsportin lähetyksen kautta voit olla taas mukana kannustamassa O2-Jyväskylän voittoon!

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

18.02.2021

Share |