C2 Kilpa: SM-karsinnat käyty, matka jatkuu aluesarjassa

SM-karsinnat on käyty - mukaan tarttui rutkasti kokemusta

C2-poikien SM-karsinnat käytiin 22.-23.8.2020 samanaikaisesti usean eri lohkon voimin ympäri Suomea. C2 Kilpajoukkueemme osallistui karsintoihin lohko B:ssä, joten matkasimme etelärannikolle kauniiseen Porvooseen, jossa meitä odotti melkoisesti pelillistä haastetta, sillä olimme päätyneet varsin kovaan karsintalohkoon. Lohkossamme oli yhteensä viisi eri joukkuetta (Tampereen Classic Red, Kuopion Welhot, paikallinen PSS, Mikkelin ja Kangasniemen yhteisjoukkue Hatsina/KaPa-51, sekä me), joista ennakkoon kovimmiksi tiedettiin Classic sekä Welhot. Myös yhdistelmäjoukkue Hatsina/KaPa-51 osattiin arvostaa suhteellisen taitavaksi nipuksi pelimiehiä, mutta PSS oli meille uusi tuttavuus.

 

Kilpajoukkue on juuri saapunut Porvooseen!

 

Majoituspaikaksi meille muuten hankittiin merenrannalla sijaitseva Hotelli Poukama, ihan suositeltava paikka, jos pelireissulle Porvooseen eksyy ja tarvitsee majapaikkaa. Kelit eivät vain suosineet, joten syyssateiden keskellä ei oikein pystytty nauttimaan maisemista, mutta muuten kyllä viihdyttiin varsin hyvin.

Koska lohkossamme oli viisi joukkuetta, se tiesi yhtä ylimääräistä ottelua jokaiselle joukkueelle suhteessa muihin lohkoihin. Kaksi otteluistamme (Classic ja PSS) pelattiin lauantaina ja loput kaksi (Hatsina/KaPa-51 ja Welhot) pelattiin sunnuntaina. Joukkueemme tavoitteena oli lähteä hakemaan kokemusta kovista peleistä, sekä toisaalta myös haastamaan omaa osaamistamme ja vastustajan osaamista. Parhaiten pystyimme siihen ottelussamme porvoolaista PSS vastaan, muissa otteluissa emme vielä kyenneet samanlaiseen tasaisuuteen. Mutta on muistettava, että joukkueemme matka on vasta aivan alussa, sillä uutena joukkueena Kilpa oli aloittanut toimintansa vasta alle kaksi kuukautta SM-karsintoja ennen! Uutena joukkueena meillä on pelaajia myös monesta eri seurasta, ja olikin varsin hienoa nähdä jo tuolla Porvoon reissulla, kuinka pojat alkoivat pelaamaan yhtenä joukkueena. Ja tämähän meillä olikin tavoitteena.

O2-Jyväskylän junioritoiminnan ja 06-ikäluokan laajuudesta kertoo se, että ikäluokkamme Edustusjoukkue (O2JKL/MuurY) selvitti hienosti tiensä SM-sarjaan häviämättä otteluakaan SM-karsinnoissa!

 

Pelit jatkuvat Sisä-Suomen aluesarjassa

 

SM-karsintojen jälkeen jatkamme matkaamme Sisä-Suomen aluesarjassa, tarkemmin sanottuna pelaamme lohkossa 2 kilpasarjan pelejä. Samassa lohkossa pelaavat myös Classic Blue, paikallisvastustaja Happee, SB Vaasa, SPORT, sekä Steelers/SCU II. Hienoja pelejä ja paikallisderbyäkin on siis tiedossa. Tästä on hyvä aloittaa kausi 2020-2021!

14.09.2020

Share |