C1: Kilpajoukkue 1-divisioonaan!

Ikäluokan värisuora täyttyi Jatkokarsinnoissa!

C1-poikien SM-karsinnat tämän kauden osalta jatkuivat viime viikonloppuna Jatkokarsinnoilla kuudessa eri lohkossa ja kolmessa eri lokaatiossa. Kilpajoukkueemme O2-Jyväskylä II eli tuttavallisemmin Surriaiset lunasti edellisen viikonlopun kahdella voitollaan paikan näissä karkeloissa, ja järjestelmä löi joukkueen samaan lohkoon ikäluokan huippujoukkue Ilveksen sekä mystisemmän VSS:n kanssa. Pelit pelattiin LASB/SB Heinolan isännöimänä meille viime kaudelta hyvin tutuksi käyneellä Vierumäki Areenalla.

Lauantaina edessä oli pelit Ilvestä ja VSS:ää vastaan, ja sunnuntaina lohkon ykkönen ja kolmonen pelaisivat jatkopelit vielä karsiessaan paikoista SM-sarjaan ja 1-divisioonaan, lohkokakkoset nappasivat suoran Divaripaikan lauantain esityksellä.

Surriaiset lähti reissuun selkeällä tavoitteella; ilman ihmeempiä koukeroita ja ristiinpelaamisia yksi voitto tulisi riittämään paikkaan 1-divisioonassa ja sitä joukkue lähtikin metsästämään. Avauspelissä vastaan asettuikin juuri päävastukseksi valikoitu Vihdin Salisudet. Ottelu alkoi vielä varsin tunnustelevasti, eikä kumpikaan joukkue peliä erityisemmin hallinnut. Kuitenkin, kun avauserän puoliväli lähestyi, lähti Surriaisten peli rullaamaan, ja kun avausmaalin iski ajassa 6:28 Aatos Vasama, tuntui peli olevan oranssipaitojen hallussa pelin loppuun saakka. Avauserä kääntyi Surriaisten nimiin peräti 1-4, ja vaikka toinen erä menikin tasan 2-2, ei mitään suurta hätää tuntunut olevan, sillä VSS saatiin pidettyä hyviltä vetopaikoilta pois. Maalissa Otto Lepoaho puolestaan napsi läpipäässeet vedot hyvällä prosentilla kiinni. Päätöserä oli joukkueelt aerityisen kypsää pelaamista, ja lopussa parilla maalilla kaunisteltiin vielä myös lopputulosta lukemiin 3-8. Summerin soitua joukkue saikin sitten tuulettaa oikein kunnolla, sillä viikonlopun tavoite ja DIVARIPAIKKA oli varmistunut jo ensimmäisessä pelissä! Kaksi tehopistettä merkkauttivat Akseli Syvänperä (2+0), Aatos Vasama (1+1), VIlle Huotari (1+1), Jesse Kokko (0+2) sekä Miku Gustavsson (0+2), joten leveyttä löytyi arsenaalista todella paljon! Maalissa Otolle kirjattiin lopulta 12 torjuntaa.

Iltapelissä Ilvestä vastaan meillä ei suurempaa panosta ollut, mutta mielellään lähdettiin kovaa Ilvestä kiusaamaan. Avauserässä Ilves vyörytti hyökkäyksiä hyvällä tahdilla, ja ansaitsi jopa kaksi rankkariakin, jotka kuitenkin molemmat maalissa pelannut Joona Mansikka-aho selvitti komeasti. Sen sijaan kahdelle Ilveksen maalille hän ei mahtanut mitään, ja avauserä kirjattiin 0-2. Toisessa erässä nähtiinkin sitten aivan uusi Surriaisparvi, sillä hyökkäyksiä pystyttiin luomaan huomattavasti paremmin eikä omalla alueella ollut enää yhtä avoimet ovet, vaikkakin Ilves edelleen niskan päällä oli. Erä kirjattiin lopulta 2-2, kun komeat laukaukset Ilveksen verkkoon kumauttivat päivän kolmannellaan Akseli Syvänperä sekä joukkueen kapteeni Miko Huovila! Päätöserässä Ilves kuitenkin näytti taas kaapin paikan, ja marssi lopulta voittoon lukemin 2-7, napaten lohkon voiton. Joona pelasi maalissa erinomaisen matsin kirjauttaen peräti 26 torjuntaa.

Pelien tilastot

Striimitallenteet

Mutta tosiaan toisen pelin tappiosta huolimatta joukkue saavutti viikonlopun tavoitteet ja sai hyvillä mielin viettää hotelliyön Lahdessa, ennen sunnuntain paluuta Jyväskylään.

 

Historiallinen kausi edessä - Koko ikäluokka Valtakunnallisissa!

Ja samalla tyädentyi myös siis tämän jo useaan kertaan historiaa tehneen ikäluokan uusin uroteko, kun ensimmäsitä kertaa O2-Jyväskylän historiassa kaksi joukkuetta samasta ikäluokasta pelaa valtakunnallisia sarjoja! Ja tokihan upeana lisänä on myöskin se, että naapuriseura Happee lunasti myös paikan C1-poikien valtakunnallisiin, joten kaupunkimme on kyllä erinomaisesti edustettuna tässä ikäluokassa!

C1-poikien SM-sarja 2020-2021:

Classic (Tampere) 

EräViikingit Pohjoinen (Helsinki)

Happee (Jyväskylä)

Karhut (Pori)

LASB/SB Heinola (Heinola)

LeBa-96 (Kontiolahti)

Merikoski SBT Warriors (Oulu)

O2JKL/MuurY (Jyväskylä)

Oilers NG (Espoo)

OLS (Oulu)

SPV (Seinäjoki)

Steelers (Hämeenlinna)

C1-poikien 1-divisioona 2020-2021:

EräViikingit Itä (Helsinki)

Ilves (Tampere)

KOOVEE (Tampere)

LASB jr. Valkoinen (Hollola)

O2-Jyväskylä II

SaiPa (Lappeenranta)

SBS Masku/SBS Wirmo (Masku/Mynämäki)

SC Hawks (Helsinki)

Tikkurilan Tiikerit (Vantaa)

TPS (Turku)

VSS (Vihti)

Westend Indians (Espoo)

01.09.2020

Share |