M1: Harjoitusottelut käyntiin - Ensimmäiseksi vieraita Kuopiosta!

Miesten edustusjoukkue pelaa kesän ja alkusyksyn aikana yhteensä kuusi harjoitusottelua. Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Kesä on saatu siihen vaiheeseen, että omatoimijaksot alkavat salibandyjoukkueilla olla taputeltu ja lajiharjoitelun pariin on palattu. O2-Jyväskylän Amppareiden puolella edessä on hetimiten myös harjoitusotteluiden alkaminen, kun ensimmäinen peli on ohjelmassa jo tulevana lauantaina!

Yhteensä Ampparit surisevat ennen Divarin alkua kuusi harjoitusottelua, joista viisi joukkue pelaa Jyväskylässä ja yhden Kuopiossa. Vastaan saadaan F-Liigasta SB Welhot peräti kolmesti sekä sarjanousija ja viime kausilta tuttu vastus Nurmon Jymy kertaalleen. Omasta kotoisesta Divarista saadaan vieraaksi Pirkat ja mitä olisikaan kesä ilman kunnon kiihkeää Derbyä; Monnarilla kohdataan nimittäin rakas paikallisvastus Suomisarjasta eli tietenkin Happee Steamers.

Kaikki harjoitusottelut, niiden pelipaikat ja alkamisajat löydät alla olevasta kuvasta (HUOM! Muutokset mahdollisia ja niistä tiedotetaan erikseen)

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Welhot saapuu ensimmäisenä vieraaksi!

Ja kuten mainittua, pelithän alkavat jo tänä lauantaina 25.7. kun klo 15:00 alkavaan otteluun Amppareiden vieraaksi Ampparipesään Liikuntakeskus Buugille saapuu SB Welhot Kuopiosta ja F-Liigasta. Joukkueet kohtasivat myös viime kesänä kahdesti ja tänä kesänä kamppailuja nähdään kolme eli tutuksi käyvät nämä joukkueet taas toisilleen.

Welhot koki viime kauden jälkeen pieniä muutoksia, kun joukkueen päävalmentajaksi pestattiin Kajaanin Papas'ista Simo Leppänen ja pelaaja puolelle palasi Sveitsistä Eetu Juvonen. Lisäksi joukkueessa jatkavat kahden edelliskauden paras pistemies Aleksi Ahokas sekä nuoret 2002- syntyneet taiturit Jere Koistinen ja Topias Simonen. Julkaistuja sopimuksia Welhoilla ei ole vielä kuitenkaan paljoa, joten odotamme jännityksellä, millaisen rosterin kuopiolaiset kentälle lauantaina juoksuttavat.

Amppareiden osalta lauantaina päästään näkemään mahdollisesti useampikin debyytti; kevään ja kesän aikana verkkoihin tarttuivat F-Liigasta Oscar Salminen, Tuomas Rautiainen ja viime kaudella Welhoja edustanut Joonas Lundell sekä Happeen A-junioreiden viime kauden kapteeni Mitri Tuomala. Vanhoista tutuista voidaan heitellä ilmaan kysymystä, että monellako maalilla viime kaudella joukkueen maalipörssin voittanut Markus Manninen tämän pre-seasonin potkaisee käyntiin? Myöskään Amppareiden rosteri ei ole vielä valmis tulevalle kaudelle, ja kentällä saattaa jokunen try out- pelaajakin kirmata.

Lauantain ottelusta tarjoamme liveseurantaa Instagramin puolella @o2jkl_miehet tilillä. 

Kumman lapa on lauantaina kuumempi: Amppareiden Markus Mannisen vai Welhojen Jere Koistisen? Alkuperäiset kuvat: Esa Jokinen & Jarmo Koskela

23.07.2020

Share |