Loppuhuipentuma alkoi voitokkaasti! (D1 musta)

Porissa pelattavan Eliittisarjan loppuhuipentuman ensimmäinen päivä oli tänään. Homman juju oli erittäin selvä - häviöllä kotimatkalle, voitolla seuraavaan peliin.

Iltapäivän ensimmäisessä pelissä vastaan tuli Eliittisarjan viidenneksi sijoittunut Ilves. Peli alkoi meiltä sähäkkäästi, kun siirryimme pelin alkuvaiheilla jo kolmen maalin johtoasemaan. Peli oli maalierosta huolimatta tasainen ja jännittävä, eikä löysäilyyn ollut varaa yhtään. Peli päättyi 4-7.

Voiton myötä vastaan saatiin myös oman pelinsä voittanut Steelers. Tuttu joukkue jo ylemmästä jatkosarjasta, jossa on käyty useampi tasainen peli joukkueiden välillä. Steelers joutui kuitenkin taipumaan meidän hyvän jalan edessä ja maali toisensa jälkeen vahvisti johtoasemaamme niin, että lopulta voitto tuli hyvinkin selvin lukemin 3-11.

Upeiden pelien seurauksena ei lähdetty kotimatkalle vaan hotelliin yöpymään. Sunnuntaina aamupäivällä klo 11 vastassa on Eliittisarjan ensimmäiseksi sijoittunut joukkue Karhut. Voittaja menee finaaliin ja häviäjä pronssiotteluun.

Peukut pystyyn kotikatsomossa!

13.04.2019

Share |