Vielä jaksaa... (D1 Musta YJS 6/7)

Tässä vaiheessa kautta alkaa osalla joukkueista olla jo pelit pelattuna, mutta -05-ikäisten ylempää jatkosarjaa pelataan vielä maaliskuun loppuun asti. 

Viime sunnuntaina pelit pelattiin jälleen Tampereella Spiral-hallissa. Toiseksi viimeiseen turnaukseen lähdettiin säilyttämään sarjan kärkipaikka ja mieluusti myös vahvistamaan johtoasemaa. Kärkikahinoissa muutaman pisteen erolla toisistaan kun on useampikin joukkue.

Ensimmäisestä pelistä tuli tiukka vääntö, jossa Classic Blue johti yhdellä tai kahdella maalilla läpi pelin. Maaleja syntyi tasaisesti vuorotellen molempien maalivahtien selän taakse. Muutama minuutti ennen kolmannen erän loppua otimme maalivahdin pois ja lähdimme hakemaan tasoitusta. Valitettavasti vastustaja laittoi pallon tyhjiin ja peli päättyi tappioon.

Toiseen peliin laitettiin pelikuviot uusiksi ja se tuotti onnistumisen PIskua vastaan. Pelit ovat olleet heitä vastaan usein tiukkoja, mutta tällä kertaa meillä tuntui olevan komentajan rooli läpi pelin.

Näiden voitettujen kahden pisteen turvin olemme edelleen sarjataulukossa ensimmäisenä, mutta viimeinen turnaus 31.3. Ampparipesässä näyttää, pystymmekö säilyttämään johtopaikan. Sarjan voiton lisäksi palkintona on pääsy Eliittisarjan lopputapahtumaan huhtikuussa. Sarjan voittaja pääsee sinne suoraan karsimatta, kun taas toiseksi ja kolmanneksi tulleet pelaavat karsintaturnauksen huhtikuun ekana viikonloppuna.

Parin viikon päästä nähdään, onnistutaanko saamaan viimeisistä peleistä arvokkaat pisteet - vai käykö tiemme karsintaturnaukseen.

 

19.03.2019

Share |