Pisteitä Ampparipesässä (D1 musta YJS 5/7)

Eilen pelattiin aluesarjan viides turnaus ylemmässä jatkosarjassa. Tällä kertaa muut joukkueet saapuivat vieraaksemme Ampparipesään. 

Ensimmäisessä ottelussa meitä vastaan pelasi SC Weikot. Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, kun ensimmäinen erä päättyi 1-1 tilanteessa. Toisessa erässä pääsimme jo kahden maalin johtotilanteeseen  mutta vastustaja nousi tasoihin. Voitto häämötti näköpiirissä, kun teimme neljännen maalin, mutta niin vaan vastustaja rankaisi kolmannen erän lopussa ja tuli tasoihin. Peli päättyi tasuriin.

Toisessa pelissä vastustajaksi saatiin Steelers. Alku oli tahmeaa ja vastustaja teki kolme maalia jo erän alkupuolella meidän vielä ihmetellessä menoa. Erän loppuun kuitenkin onneksi herättiin ja toiseen erään lähdettiin yhden maalin taka-ajoasemassa. Toinen erä alkoi meille suotuisasti, kun vastustajan verkko heilahti heti ensimmäisellä peliminuutilla. Sen jälkeen erä pelattiin loppuun maalittomana, mutta hirmuisella tahdolla ja sykkeellä. Kolmannessa erässä meidän ankara tekeminen ja hyvä fiilis nosti joukkueen 3-6 johtotilanteeseen. Steelers teki viimeisellä peliminuutilla vielä yhden kavennuksen, mutta se ei riittänyt. Päivä lopetettiin voittoon ja yhteensä 3 pisteeseen. Pisteiden turvin edelleen ollaan sarjaykkösenä.

Kohti seuraavaa turnausta, joka pelataan 16.3. 

17.02.2019

Share |