M1: Ookko nää Oulusta?

Sunnuntaina Palokkaan saapuu vieraita pohjoisesta. Kuva: Esa Jokinen

Miesten Divaria on O2-Jyväskylän Amppariparven osalta jäljellä vielä viiden ottelun verran, ja taistelu playoff- viivan tuntumassa jatkuu erittäin kiihkeänä. Viime viikonlopulta Ampparit hakivat Etelä-Suomesta kaksi pistettä, ja ne pitivät joukkueen taistelussa mukana. Joukkue majailee tällä hetkellä yhdeksännellä sijalla, neljä pistettä kahdeksannesta sijasta, tosin tuolla sijalla keikkuvalla M-Teamillä on yksi ottelu enemmän pelattuna. Tämän viikon sunnuntaina saadaan vieraaksi Palokkaan heti takanamme sarjataulukossa yhden pisteen päässä majaileva Merikoski SBT Oulusta. Molemmat joukkueet hamuavat varmasti elintärkeitä pisteitä, joten huipputärkeä kamppailu on tiedossa. Sarjan milenkiintoa lisää vielä sekin, että seuraavana viikonloppuna O2-Jyväskylä kohtaa M-Teamin ja seitsemännellä sijalla olevan NST:n. Todella isoja pelejä pelataan siis vielä, ja taistelu tiivistyy entisestään kevättä kohti mentäessä!

Divarin tilastot

Mutta palataampa nyt vielä tulevaan sunnuntaihin, kun Merikoski SBT saapuu Palokkaan vierailulle. Täksi kaudeksi Divariin noussutta oululaisryhmää ei kauden alla ennakoissa kovin korkealle noteerattu ja suoran putoajan paikkaa monet heille tarjosivat. Syyskaudella Merikoski kuitenkin näpäytti epäilijöitä todella raikkalilla otteilla, ja esimerkiksi kotikentällääm joukkue onnistui vuoden 2018 puolella voittamaan 6/7 otteluistaan. Tämän vuoden puolella otteet ovat kuitenkin ailahdelleet, ja sunnuntain otteluun Merikoski lähteekin kolmen ottelun tappioputkessa. Joukkueen kantavia voimia ovat tällä kaudella olleet koko Divarin pistepörssin sijjoilta kolme ja neljä löytyvät ykköskentän sentteri #81 Vesa Heikkinen (13+32) ja oikea laitahyökkääjä #4 Mika Heiskanen (29+12); Heikkinen on samalla Divarin syöttöpörssin ykkönen, Heiskanen taas Tiikereiden Joakim Lundin (33 maalia) jälkeen maalipörssin kakkonen. Todella kovasta tutkaparista on siis kyse! Tehokkaina ovat olleet myös niin ikään samasta kentällisestä löytyvät laitahyökkääjä #11 Niko Shnoro (16+8) sekä puolustaja #20 Roope Koistinen (11+3). Joukkueen maalia on vartioinut tällä kaudella peräti neljä maalivahtia, suurimman vastuun on kuitenkin kantanut 11 ottelua torjunut #2 Sami Yli-Korpela (78,66%). Merikoski on myös näyttänyt hienosti esimerkkiä muille nostamalla rinkiinsä seuran nuoria lupauksia: C2- junioreissa pelaava puolustaja #67 Väinö Mertaniemi (s.2004) on pelannut tällä kaudella jo 12 ottelua Divaria ja viime viikonloppuna debyyttinsä miesten tasolla teki C1- juniori #22 Niko Kamula (s.2003). Kyseiset herrat ovat tämän kauden Divarin nuorimmat pelaajat, ja he ovat jatkaneet hienosti 2000- luvulla syntyneiden pelureiden esiinmarssia Miesten tasolle.

B- juniori- ikäinen #72 Matti Minkkinen on esittänyt tällä kaudella hienoja otteita Miesten Divarissa. Kuva: Niklas Suominen

 

O2-Jyväskylä siis onnistui viime viikonlopulta kaksi pistettä hakemaan, kun Tiikerit kaatui sunnuntain ottelussa jatkoajalla 4-5. Lauantaina sen sijaan tuli ikävä tappio Kirkkonummella Rangersin vieraana luvuin 8-3, joten tuohon katkesi joukkueen kolmen ottelun voittoputki. Mutta sunnuntaihin joukkue pääsee ponnistamaan siltikin voitokkaana, ja muistetaan sekin fakta, että Amppareilla on allaan kolme peräkkäistä kotivoittoa! Viime viikonloppuna etenkin Ampparipuolustajat kunnostautuivat maalinteossa, kun kahdeksasta maalista peräti kuusi merkittiin puolustajien nimiin. #52 Timo Hakanen (3+3) osui molemmissa peleissä ja kominkertaisti kauden maalimääränsä viikonlopun aikana, kun taas joukkueen puolustajien piste- ja maalikärki #82 Joonas Lundell (12+7) osui Tiikereiden verkkoon kahdesti, iskien myös voittomaalin jatkoajalla. Näin ratkaisijoita siis löytyi taas laajalla rintamalla, mikä lupaa aina hyvää kevään koitoksia kohti mentäessä! Myös O2-Jyväskylän puolelta kannattaa joukkueen nuoria pelaajia seurata, vuonna 2000 syntynyt #65 Lari Mäkelä (2+3) sekä 2002- ikäluokan #72 Matti Minkkinen (2+2) ovat esittäneet tällä kaudella Divarissa jo todella kypsiä otteita. Maalivahdeista #79 Henri Tikkanen (80,00%) onnistui viime viikonloppuna hienosti ja onkin kuulunut yhdessä aisapari #84 Tommi Kauppisen (78,54%) Divarin parhaisiin maalivahti- kaksikoihin.

Ottelun seuranta

Sunnuntaina siis pitkästä aikaa Divarisalibandya tarjolla kotikaukalossa, saavuhan paikalle kannustamaan Ampparit voittoon ja jälleen askeleen lähemmäksi kevään jatkopelejä!

Ottelu alkaa Palokan koulukeskuksella klo 15.30.

#surinaa

15.02.2019

Share |