M1: Suunnaksi Joensuu

01/21/2019 - 15:06

Miehet edustus

Kahden pelin viikko käynnistyy tiistaina Josban vieraana. Kuva: Niklas Suominen 

Miesten edustuksen Divarin pelit jatkuvat kahdella ottelulla tällä viikolla. Ensimmäinen niistä on hyvin erilainen muuhun kauteen verrattuna, kun tulevana tiistaina 22. päivä Tammikuuta matkaamme Joensuuhun ja Josban vieraaksi. Ottelu käynnistyy Joensuu Areenalla klo 19.00.


Joukkueet lähtevät kamppailuun peräkkäisiltä runkosarjan sijoilta 11 ja 12, Amppareiden ollessa kolme pistettä joensuulaisia edellä. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Divarissa tällä kaudella päättyi O2-Jyväskylän voittoon Lokakuussa Palokassa numeroin 6-3, joten isännät lähtevät kamppailuun varmasti revanssi mielessään. Molemmille joukkueille pisteet tulevat todella tarpeeseen, sillä esimerkiksi viimeiseen playoff- paikkaan oikeuttava kahdeksas sija on karannut Amppareilta kuuden ja Josbalta yhdeksän pisteen päähän.


Divarin tilastot

Josban kausi on ollut hyvin samanlainen kuin O2-Jyväskylällä; ajoittain joukkue on pystynyt nappaamaan isojakin voittoja sarjataulukon kärkipään joukkueilta, mutta tasaisuus on puuttunut, tappioita on tullut voittoja enemmän ja siksi sarjasijoitus on näinkin alhainen. Viime viikonloppuna Josba kärsi kaksi tappiota Etelä-Suomen kiertueellaan EV Akatemialle ja Loviisan Torille. Josban tehokkain pelaaja tällä kaudella on ollut joukkueen nuorin pelaaja, vasta 18- vuotias #73 Santtu Siponen tehoilla 5+14. Parhaita maalintekijöitä ovat olleet yhdeksän osumaa iskeneet, nuoren joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva #6 Aleksi Matikainen (9+6), sekä #50 Eetu Lehtiniemi (9+4). Maalissa vastuun ovat jakaneet #21 Tuomas Tokila (13 ottelua, 76,24%) sekä #91 Veikka Forsström (7 ottelua, 74,17%).

O2-Jyväskylän edellinen peliviikonloppu hieman yli viikko sitten oli hyvin kaksijakoinen, kun ensin joukkue kyykkäsi pahemman kerran ÅIF:n vieraanan häviten ottelun selkeästi 10-3, mutta seuraavana päivänä nähtiin todellinen ilmeen kirkastuminen, kun Nurmon Jymy sai poistua Palokasta 10-5 tappio niskassaan. Voitto Jymyä vastaan toi joukkueelle kuitenkin toisen peräkkäisen kotivoiton, ja nyt toivotaan, että tämä vire saadaan vietyä mukanamme myös vieraskaukaloon. Viime ottelussa jokainen kentällinen onnistui maalinteossa, mutta tehokkain viisikko oli viidellä maalillaan viime aikoina todella kovaan vireeseen päässyt #17 Kaarlo Mahlbergin (9+12) hyökkäysvitja, laidoillaan joukkueen pörssiykköseksi noussut, Divarin tämän hetken kovavireisimpiin pelaajiin kuuluva #8 Iiro Kinnunen (11+13) sekä kapteeni #5 Joni Lempinen (8+9). Puolustajista viimeksi Josbaa kahdella maalilla kurittanut #82 Joonas Lundell (9+6) on jatkanut niin ikään kovaa virettään läpi koko kauden. Myös joukkueen junioriosasto, kaksi maalia Divarissa iskeneet 16-vuotias #72 Matti Minkkinen sekä 18- vuotias #65 Lari Mäkelä ovat esittäneet viime aikoina erittäin vakuuttavia otteita, ja maalejakin on odotettavissa vielä paljon lisää tällä kaudella. Maalivahdeista #79 Henri Tikkanen (79,19%) ja #84 Tommi Kauppinen (78,88%) ovat pelanneet kauden tasaisesti ja etenkin viime kotiotteluissa molemmat ovat olleet joukkueen voiton takaajia.

Ottelun seuranta

Tiukka tiistai on siis edessä, kun elintärkeät sarjapisteet ovat arkipelissä jaossa. Vieraat ovat saaneet levätä peleistä yli viikon, kun taas Josballe ottelu on kolmas viiden päivän sisään. O2-Jyväskylän viimeisimmän ottelun jälkeen päävalmentaja Ilkka Peltonen nosti tärkeäksi voiton avaimeksi joukkueen valmistautumisen; se tulee varmasti olemaan myös tässä ottelussa erittäin tärkeässä osassa voittotaistelun kannalta!

Miehet edustus

Ja tällä viikollahan pelataan myös toinen ottelu, kun sunnuntaina 27.1. vieraaksemme Palokan koulukeskukselle saapuu Rauman SalBa. Tervetuloa silloin kannustamaan Ampparit voittoon!

#surinaa