M1: Vielä kerran ennen Maaottelutaukoa!

Lauantaina Divarin pisteistä väännetään Helsingissä ja sunnuntaina Palokassa. Kuva: Esa Jokinen

Tulevana viikonloppuna pelataan Miesten Divarin viimeiset ottelut ennen kolmen viikon maaottelutaukoa. O2-Jyväskylän Äyillä on edessä kolmas tuplaviikonloppu putkeen, kun lauantaina 24.11. joukkue matkaa Helsinkiin ja Ruskeasuolle M-Teamin vieraaksi ja sunnuntaina pelataan vuoden 2018 viimeinen kotiottelu, kun vieraaksi saapuu NST Lappeenrannasta.


Molemmista peleistä on luvassa todella tiukkoja kamppailuja ja sarjapisteet ovat kaikille joukkueille elintärkeitä, sillä O2-Jyväskylä, NST ja M-Team löytyvät Divarin sarjataulukon sijoilta 7, 9 ja 10, pisteen verran edellistään perässä. Jokainen joukkue varmasti myös mielii siirtyä maaottelutauolle voitokkaana.


Divarin tilastot


M-Teamin kuuluu materiaaliltaan sarjan kokeneimpiin joukkueisiin, ja Salibandyliiga- kokemustakin joukkueesta löytyy jonkin verran. Kauden alla helsinkiläiset arvioitiin sarjan kärkipäähän, mutta alkukausi ei ole oikein mennyt odotusten mukaan ja kahdeksasta pelistä ”Tiimi” on onnistunut voittamaan ainoastaan kolme. Kokeneet pelimiehet #97 Janne Makkonen (11+6) ja #29 Antti Itkonen (4+11) ovat olleet joukkueen kantavia voimia tällä kaudella sillä seuraavaksi tehokkain pelaaja M-Teamin joukkueesta on iskenyt kuusi tehopistettä. Joukkueen lupaavimpiin nuoriin lukeutuva ja jo viime kaudella Divarissa kovaa jälkeä tehnyt #71 Simo Paulaharju on tällä kaudella pelannut ainoastaan kaksi peliä. Maalissa ykkösvastuuta on kantanut sveitsiläinen #33 Marcel Straubhaar (6 peliä, 77,6%).


Ottelun seuranta


NST kärsi viime kauteen peilaten todella kovia menetyksiä, ja valmennus vaihtui kauden lopun jälkeen vielä uudestaan kesällä. Myöskään hirveämmin täydennystä ei kokoonpanoon tullut muuta kuin omalta toki vahvalta junioripuolelta, joten kauden alku oli lappeenrantalaisille vaikea. Nyt kuitenkin he ovat saaneet jo parempia tuloksia aikaan ja viimeisestä viidestä pelistään NST onkin voittanut peräti neljä. Suomen Cupissahan NST:n kohtalo oli sama kuin O2-Jyväskylälläkin, mutta vain kierrosta aikaisemmin; taipua Happee Steamersille. Kokemusta joukkueessa edustavat etenkin #61 Arto Vainikainen ja #77 Otto Valavuo, ja todella tärkeitä kantavia voimia ovat olleet myös joukkueen nuoret pistekärjet #67 Juuso Kekki (7+3) sekä #57 Ere Laitimo (5+4). Todella mielenkiintoisia nimiä tulevaisuutta varten ovat myös nuorten maajoukkueissa omissa ikäluokissaan jo esiintyneet veljekset #65 Samuli Huppunen (s.2000) ja #92 Julius Huppunen (s.2002), joille molemmille povataan loistavaa tulevaisuutta lajin parissa. NST:n ykkösmaalivahdin viittaa kantaa jo paljon kokenut #27 Jarkko Monthan.


Ottelun seuranta


O2-Jyväskylän viimeiset kaksi peliviikonloppua ovat olleet hieman mollivoittoisia, sillä toissa viikonloppuna tulleiden kahden kotitappion lisäksi viime lauantaina tuli pudas 5-0 tappio Merikoski SBT:n vieraana ja sunnuntaina puolestaan matka Teho Sport Suomen Cupissa katkesi Happee Steamersin voitettua pelin 10-6. Nyt Äyillä on kuitenkin kaksi ottelua aikaa kääntää kurssi ennen maaottelutaukoa.


Tulehan siis sunnuntaina kannustamaan Äyät voittoon vielä viimeisen kerran vuoden 2018 puolella; kotiyleisön tuki on juuri nyt erityisen tärkeää!


Sunnuntain ottelun otteluisäntänä toimii Ruthin Leipomo.

#33 Iiro Pieviläinen on ollut Ampparien tehokkain pelaaja tällä kaudella. Jatkuuko tehoilu myös tulevana viikonloppuna?

Kuva: Esa Jokinen


#surinaa

23.11.2018

Share |