M1: Tuplaviikonlopulta ei jäänyt pisteitä Palokkaan

11/13/2018 - 14:46

Miehet edustus

Sekä Rangers että Tiikerit hakivat pisteet Palokasta. Kuva: Niklas Suominen

Viime viikonloppuna 10.-11.11. sai O2-Jyväskylän salibandy- yhteisö nautti miesten Divarin salibandystä oikein kahden ottelun verran, kun lauantaina vieraaksi saapui sarjanousija Rangers Kirkkonummelta ja sunnuntaina puolestaan otettiin mittaa Tikkurilan Tiikereistä.
Ottelutapahtumat toteutettiin yhteistyössä Jyväskylän Ammattikorkeakoulun Urheiluliiketoiminnan opiskelijoiden kanssa teemaotteluina; lauantaina Student Gamessa eli Opiskelijaottelussa katsomon täyttivät etenkin JAMK:n vaihto- opiskelijat, joista moni oli katsomassa elämänsä ensimmäistä salibandyottelua, ja sunnuntaina puolestaan vietettiin Isänpäiväottelua, ja kaikki isät pääsivät nauttimaan ottelusta ilmaiseksi.


Lauantain kamppailu toista kärkipään joukkuetta Rangersia vastaan ei alkanut erityisemmin ruusuisesti, kun vieraiden Santeri Fager-Pintilä pääsi rankaisemaan jo 24 sekunnin pelin jälkeen. Kuittia ei tarvinnut kuitenkaan kauaa odottaa, kun jo ajassa 1.11 Ampparit nousevat pelissä tasoihin, kun #5 Joni Lempinen pääsee laukomaan oikealta suoraan syötöstä pallon alakulmaan, loistavan syötön ja sitä edeltävän pallonriiston tarjoilee #17 Kaarlo Mahlberg. Mutta havaiji- alku ei hellitä, vaan Rangers siirtyy 13 sekuntia myöhemmin taas johtoon, kun maalin edustalta pääsee rankaisemaan Mikko Ollikainen. Erässä on molemmilla joukkueilla paikkansa iskeä lisämaaleja, mutta tilaisuutensa käyttää ainoastaan Rangers, kun pari minuuttia ennen taukosummeria vieraiden todella vaarallinen ykköskenttä pääsee taas maalaamaan ja keskustasta lukemat 1-3 napauttaa vieraiden pörssikärki Teppo Salo. Näistä lukemista siirryttiin myös tauolle.


Toisen erän alku on kotijoukkueelta yhtä surullinen kuin ensimmäinenkin, kun jo 19 sekunnin jälkeen saadaan pallo kaivaa omasta verkosta; Fager-Pintälä iskee oikealta komean tik tak toe- syöttökuvion päätteeksi pallon vastustamattomasti ohi #79 Henri Tikkasen ja lukemat 1-4. Kotijoukkueen peli on erässä kummallisen hengetöntä eikä maalinteko suju alkuunkaan. Erän puoliväliä lähestyttäessä iskee Rangers jo viidennen maalinsa, melkein samoilta jalansijoilta kuin edellinen pääsee rankaisemaan Markus Fredriksson. Tässä vaiheessa isännät käyttävät aikalisänsä ja erän lopussa päästäänkin myllyttämään ylivoimaa ihan kunnolla, kun vieraiden Samu Andersson komennetaan viiden minuutin jäähyistunnolle. Erän loppu ei kuitenkaan maaleja tuota, eikä Rangers- vahti Kari Vilén joudu venymään maalillaan kuin viiteen torjuntaan koko erässä.


Kolmas erä alkaa sillä, että O2-Jyväskylä tasoittaa puntit vain kentän puolella määrällisesti jäähyn ansiosta ja peli jatkuu 4vs4 ajassa 41.12. Tämä pelimuoto kuitenkin ilmeisesti isännille sopii, sillä vain viisi sekuntia jäähyn alkamisesta, niin kapteenin ottein Joni Lempinen iskee päivän toisensa; loistava haasto pitkältä omasta päästä, ajo keskustaan ja pallo nätisti verkon perukoille. Tämä maali herättääkin sitten isännät uudestaan eloon, ja hyviä maalipaikkoja alkaa syntyä liukuhihnalta ja Rangers joutuu kovasti puolustuskannalle. 3-5 kavennus nähdään muutamaa minuuttia myöhemmin, kun #61 Ismo Nybackan pitkä avaus löytää Rangers- maalin edestä kenenkäs muunkaan kuin kapteeni- Lempisen; hyvä maltti odottaa maalivahdin aloite ja pallo varmasti maaliin! Hattutemppu Lempiselle täyteen ja isännät kahden maalin päähän, kun kellossa on vielä melkein vartti jäljellä. Vähän ennen erän puoltaväliä Rangersille tulee jäähy väärästä vaihdosta ja vajaan minuutin YV- pyörityksen päätteeksi #8 Iiro Kinnunen iskee aivan maalin edestä Ampparit maalin päähän. Ja kotiyleisön räjäyttävä tasoitus nähdään sitten ajassa 54.31, kun O2JKL pelaa jälleen ylivoimaa. K.Mahlberg tarjoilee päivän kolmannella syöttöpisteellään viivaan #82 Joonas Lundellille, joka ampuu tulisesti maaliin! Tässä vaiheessa kuitenkin Rangers ottaa aikalisän ja valitettavasti vain puolisen minuuttia hienosta tasoituksesta nähdään Rangersin kuudes maali; Teppo Salo unohtuu keskustaan täysin vapaaksi ja hän iskee komealla veivillä lukemat 56:een, kun kellossa on jäljellä 4.58. Isännät hakevat vimmatusti tasoitusta ilman maalivahtiakin pelaten, mutta Rangers kestää ja nappaa lopulta pisteet 5-6 voitolla.

Ottelun tilastot


”Saatiin hyvä startti matsiin ja näytti jo, että voitto olisi voinut tulla vähän helpommallakin. Sitten alkoi kuitenkin tulla jäähyjä, joiden mukana kaveri pääsi peliin mukaan. Onneksi lopussa saatiin kuitenkin tarvittava maali ja pisteet mukaan. Pitää olla ylpeä siitä viimeisestä viidestä minuutista, kun saatiin maali ja pidettiin vielä johto; ei ole kuitenkaan helppo tilanne joukkueelle, kun kaveri on juuri tullut neljän maalin takaa tasoihin”, kommentoi ottelun jälkeen Rangers- valmennuksesta Miika Valkama.

Miehet edustus

Kuva: Niklas Suominen


Sunnuntaina vieraaksi saapui sitten toinen Etelä-Suomen edustaja Tikkurilan Tiikerit, joka oli viime kaudella Amppareille todella vaikea vastus. Jos oli Rangersin ykköskenttä edellisenä päivänä vaarallisena, niin oli myös Tiikereiden ykkönen heti ottelun alusta ärhäkkäänä Amppareiden päädyssä. Avausminuuteilla molemmilla joukkueilla on hyvät paikat aloittaa peli eilisen kaltaisesti, mutta avausmaali venyy lopulta kuudennelle minuutille saakka; Tomi Palin ampuu vasemmalta, johon Henri Tikkanen pääsee vielä väliin, mutta pallo pomppaa maalin edustalle, josta sen lyö ilmasta verkkoon Tiikereiden pörssikärki ja maan kovimpiin juniorilupauksiin kuuluva 17- vuotias Joakim Lund. Avauserässä ei kumpikaan maalivahti ole erityisemmin työllistetty, sillä todella hyvästä vauhdista huolimatta vedoissa on molemmilla joukkueilla vielä hakemista. Tiikerit pääsee siirtymään tauolle lopulta 0-2 johdossa, kun Leevi Loippo pääsee niittaamaan vieraiden toisen maalin 16 sekuntia ennen taukosummeria.


Kolmas erä ei ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin tuota juurikaan mitään ihmeellisyyksiä, kun etenkin isännillä on vaikeuksia purkaa Tiikereiden puolustusryhmitelmää, ja ajoittain jopa palloon pääseminen on hankalaa. Mutta kuitenkin ajassa 33.27 nähdään todella upea hetki, kun joukkueen kuopus, 16- vuotias #72 Matti Minkkinen pääsee terävästä vastahyökkäyksestä iskemään vihdoin Divari- uransa avausmaalin! Maaliin loistosyötön tarjoili #65 Lari Mäkelä. Lisämaaleja ei erässä nähdä ja erän toinen kahdesta tilastomerkinnästä nähdään 1,5 minuuttia ennen loppua, kun K.Mahlberg lähtee istumaan rangaistusta.


Kolmannen erän alkuun isännät kestävät alivoiman loppuun, ja hetken jo näyttää, että nyt on Amppareilla oiva paikka aloittaa eilisen kaltainen kolmannen erän takaa- ajo. Mutta kuitenkin siitä kuuluisasta jäähyn jälkeisestä vaihdosta sattuu pieni ikävä pomppu menemään juuri meidän kannalta väärään suuntaan ja Tomi Palin pääsee kuittaamaan harmittavan 1-3 osuman. Ja erän päätöskympille kun ollaan siirtymässä, nähdään jo Tiikereiden neljäs maali, kun joukkueen todella kovaan nuoriso- osastoon kuuluva Aleksi Kanerva pääsee iskemään niinikään Divari- uransa avausmaalin ja lukemat 1-4. O2-Jyväskylä ei kuitenkaan ollut luovuttanut, vaan toivoa tuo vain minuutti Tiikereiden maalista #21 Miika Huusko, joka iskee #33 Iiro Pieviläisen syötöstä pallon keskeltä yläseen, ja lukemat vielä oikein jännittävästi 2-4:ään. Erän lopussa kuitenkin isäntien aikalisästä ja ilman maalivahtia pelaamisesta huolimatta Tiikerit kestää hienon peittopelin ja maalivahtinsa Riku Ahtiaisen johdolla, ja 2-4 jäävät myös pelin loppulukemiksi, ja O2-Jyväskylä joutuu poistumaan kotituplastaan ilman ainuttakaan sarjapistettä.

Ottelun tilastot


”Meiltä äärimmäisen kypsä esitys: puolustettiin hyvin ja pidettiin palloa enemmän kuin kaveri, tehtiin vielä lisäksi ne tarvittavat maalit”, kommentoi lyhyesti Tiikereiden valmentaja Miro Mäkelä ottelun jälkeen.
”Meidän pitäisi pystyä tasaisemmin suorittamaan tällaisia esityksiä kuin tänään, pitää pystyä pelaamaan kypsemmin. Meillä on kuitenkin taitava nippu, niin meidän täytyy pystyä pelaamaan pallolla enemmän kuin kaveri ja sitä kautta myös puolustamaan; kypsyyttä siis lisää nuorelle joukkueelle”, jatkoi Mäkelä vielä kysyttäessä kehityskohteista loppukautta kohden.


O2-Jyväskylän päävalmentaja Ilkka Peltonen tiivisti viikonlopun seuraavasti:
”Tankkihan on ensinnäkin aika tyhjä niin pelaajilla kuin valmennuksellakin, nolla pistettä ei kyllä pistä hymyilyttämään yhtään. Pelillisistä asioista tuo meidän maalinteko on tällä hetkellä vaikeaa, jonkun verran oli myös loukkaantumisia, mitkä vaikutti peliin, mutta niiden taakse ei voi mennä. Rangersin ykköskentän kanssa oltiin ongelmissa koko pelin ajan eilen, ja voittomaalikin oli identtinen siihen minkä pääsivät iskemään jo aikaisemmin. Onnistuivat sitten aika pahaan paikkaan iskemään sen voittomaalin. Kiri oli siinä pelissä kuitenkin hyvä, ja sitä pöhinää yritettiin jatkaa myös tänään, mutta ihan ei päästy siihen kliimaksiin. Tiikerit puolusti tänään kurinalaisesti ja teki meidän avaamisen vaikeaksi. Vastustajan maalit irtopalloista olivat sellaisia, joihin ei oikein valmennuksellisesti osannut varautua”.
”Tästä jatketaan lepopäivän jälkeen työntekoa, ja ensi viikonloppuna sitten Oulun reissu ensin lauantaina ja sitten sunnuntaina paikallismähinä Palokassa Suomen Cupissa”.

Miehet edustus

Kuva: Esa Jokinen


Tuloksesta huolimatta Palokassa nähtiin viikonloppuna myös hyviä asioita, ensimmäisenä tietysti hienona asiana joukkueen juniorin, Matti Minkkisen, Divari- uran avausosuma. Yleisöä oli Palokan lehteireillä myös mukavasti; ja etenkin lauantaina oli hienoa nähdä yleisössä suuri määrä vaihto- opiskelijoita. Myös sunnuntaina yleisössä riitti hyvin porukkaa isänpäivästä huolimatta. Otteluiden aikana JAMK:n opiskelijat järjestivät erilaisia aktiviteetteja ja takasivat yleisön viihtymisen myös erätauoilla.


Ensi viikonloppuna siis jatketaan, ja taas mennään tosiaan molempina päivinä: lauantaina 17.11. suunnaksi otetaan Oulu ja vastaan asettuu Merikoski SBT, ja sunnuntaina puolestaan pelataan jatkoonpääsystä Teho Sport Suomen Cupissa, kun ”vierasottelussa” ja todella mielenkiintoisessa paikallisväännössä Palokan koulukeskuksella vastaan asettuu 2.Divisioonan Happee Steamers.


#surinaa