M2: Kaksi pinnaa kauden avauksesta

Kauden ensimmäinen ja viimeinen maakuntamatkailua sisältävä pelipäivä starttasi sunnuntaina 7.10 jo ennen aamukahdeksaa kotosalla aamupalan merkeissä. Aamupuurot nautittiin kukin tyylillään, joko voisilmän, mehukeiton tai raejuuston kera ja autojen keulat käännettiin sumun keskellä kohti Äänekosken lukiota. Kauden ensimmäisen pelipäivän kunniaksi aurinkokin nousi taivaalle lämmittämään hölkkäämään lähteneitä ampparisotureita.

Riemu - Miehet II

Avausottelussa vastaan asettui tuttu treenivastustaja muutaman vuoden takaa. Riemun kokoonpano oli kuitenkin vaihtunut lähes kokonaan näistä treeniväännöistä eikä etukäteen vastustajan tasosta meinannut olla oikein tietoa. Yllätys ei kuitenkaan ollut että vastaan asteli kolmen kentällisen verran urheilullisen näköisiä nuoria miehiä.
Ottelu lähti heti alusta alkaen kulkemaan amppareiden komennossa. Avauspelissä pallo liikkui kiitettävästi ja vapaita oranssipaitoja löytyi Riemun kärkikarvaajien takaa syöttötaskuista tämän tästä. Näistä syntyneitä paikkoja ei kuitenkaan päästy heti alussa hyödyntämään, ja niinpä vastustajan Henri Lahti pääsi kanttaamaan Riemun 1-0 johtoon kun noin kuusi minuuttia oli pelattu. Tästä ei kuitenkaan oranssipaidat lannistuneet vaan myllytys jatkui Riemun päädyssä. Ville Selin pääsi survomaan amppareiden kauden avausmaalin ajassa 8:23 Vesa Hytösen esityöstä. Seuraava maali siunaantui samalle hyökkäysketjulle, kun Vesse sai pallon laidassa ja vetäisi lyhyellä kantilla pallon etukulmasta sisään. Syötön tähän tarjoili ketjun kolmas hyökkääjä, Eero Ryyppö. Erän viimeisellä minuutilla Esko Väisäsen hyvän karvauksen jälkeen Mikki Leppä oli vapaana maalilla, pallo suoraan syötöstä takakulmaan ja lukemissa 1-3 lähdettiin erätauolle.

Toisessa erässä pelin kaava pysyi samanlaisena. Ampparit saivat hyvin avattua peliä mutta erän edetessä Riemu sai myös omaa hyökkäyspelaamistaan parannettua. Noin viisi minuuttia oli toista erää pelattu kun Eero Ryyppö kuitenkin naulasi ampparit 1-4 johtoon. Riemu kuitenkin kuittasi heittämällä myöskin häkin heti seuraavassa vaihdossa. Erän lopussa amppareille tarjoiltiin paikkaa lisäosumiin ylivoiman merkeissä. Liekkö parhaat yv-kikat jätetty vielä varastoon kevään isoja pelejä varten, mene ja tiedä, mutta maalin asti palloa ei kahden minuutin pyörityksen aikana saatu. Lukemissa 2-4 lähdettiin päätöserään.

Kuten arvata saattoi, Riemu alkoi tulla kovemmalla karvauksella iholle kolmannessa erässä. Amppareiden avauspeli alkoi tökkimään sen verran että päätöserässä hallinta siirtyi sinisissä pelaaville Riemulle. 39:38 pelattu kun Aleksi "Kore" Korhonen komennettiin kahden minuutin kakulle huitomisesta, ja tätä seuranneella ylivoimalla Tapio Mäkinen kavensi aamun toisella pörsällään lukemiksi 3-4. Samalla Riemu käytti aikalisän, jonka aikana arvatenkin suunnittelivat kuvion jolla Juho Tuomisto toi sinipaidat tasoihin ajassa 42:15. Kauan ei kuitenkaan peli tasatilanteessa ehtinyt edetä, kun Ville Selin oli jälleen luukulla survomassa palloa sisään, kellossa 42:56 ja peli lukemissa 4-5. Tämän jälkeen Riemu painoi päälle kuin se kuuluisa yleinen syyttäjä, viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia pelatessa pallo saatiin jo kertaallen ohi amppareiden maalia vartioineen Tommi Timosen mutta uhrautuvasti tilanteessa pelannut puolustus sai peitettyä ja siivottua maaliviivalta ne roskat jotka Taiskalta jäi poimimatta. Kaksi sekuntia ennen päätössummeria Selin viimeisteli hattutemppunsa ja ottelun päätöslukemiksi kirjailtiin amppareiden voitto 4-6.

Miehet II - FCN

Kahden tunnin tauon jälkeen vastaan asteli uusi tuttavuus, FC Nestehukka, joka oli facebook skouttauksen perusteella myöskin noussut täksi kaudeksi neloseen.
Ottelun tempo pysyi läpi ottelun todella alhaisena. Amppareilla painoi väsy vielä aamun edellisestä pelaamisesta, eikä kahden tunnin tauon jälkeen kroppaa meinattu saada uudestaan hereille. Ottelun alussa kuitenkin näytti että vähän huonompikin suoritus saattaisi riittää, kun Esko Väisänen sivalsi ampparit johtoon vain kolmen minuutin pelin jälkeen. Valitettavasti tämän jälkeen ampparit eivät palloa enää verkkoon saaneet toimitettua, vaan loput 42 minuuttia keskityttiin kaksikamppailujen häviämiseen, mahdollisimman hitaaseen pallon liikutteluun ja niihin surullisen kuuluisiin aktiivisiin pallosta luopumisiin. Pallon hallinta saattoi hienokseltaan olla amppareilla, mutta vaarallisemmat paikat siunaantuivat kyllä Nestehukalle.
Toisessa erässä Jani Liimatainen toi Nestehukan tasoihin ja kolmannessa erässä sama mies vei vieraat 1-2 johtoon. Maalilla useita hyviä torjuntoja napsinut Tommi Timonen piti ampparit pelissä mukana ja antoi joukkueelle mahdollisuuden voittoon, mutta kun palloa ei saatu maaliin ottelun lopussa ylivoimalla tai ilman maalivahtia, niin minkäs teet. Harvemmin salibandyottelua voitetaan vain yhdellä tehdyllä maalilla, eikä niin käynyt tänäänkään. Ottelun loppulukemiksi kirjattiin Nestehukan voiton merkiksi 1-2.

Päivän pörssit:

Ville Selin 3+1
Eero Ryyppö 1+3
Vesa Hytönen 1+1
Mikki Leppä 1+1
Esko Väisänen 1+1

Boksit:
Aleksi Korhonen 2min

Ottelut jatkuvat Killerin liikuntakeskus Buugilla lauantaina 27.10. Aamun pelissä kello 10 vastaan asettuu aina amppareille hankaluuksia aiheuttanut Happee III. Aamupäivän huippuotteluna kello 12 kamppaillaan Sisä-Suomen poliisin ns. High risk -kategoriaan luokittelema tulikuuma paikalliskamppailu SC Luppoa vastaan. Viime kaudella Luppo joutui viime metreillä nöyrtymään amppareille lohkovoitosta taisteltaessa, mutta ansaitsi karsintaottelujen hyvillä esityksillä paikan nelosdivarista kuluvalle kaudelle. Kumpi kumartaa tänä vuonna, siihen saahaan osviittaa kahden viikon päästä.

13.10.2018

Share |