M2: Vuosi käyntiin kahdella voitolla

Raportit tarjoaa juuri turnauksen alla täysi-ikäiseksi ennättänyt Joni Tuukkanen. O2 onnittelee!

Vuoden ensimmäisen turnaus järjestettiin Vaajakosken änäkki kaukalossa tavoitteena 4 pistettä, sarjan kärkipaikka ja ennen kaikkea hyvä mieli. Vastaan asettuisivat Kokoelma JKL ja sarjakärki Fiilis.

Pörssit:
Eero Ryyppö 4+0
Kalle Manninen 2+2
Arttu Isopahkala 2+2
Roope Vaarakallio 2+1
Janne Heikkinen 1+1
Jani Saukko 0+2
Esko Väisänen 1+0
Juho Thil 1+0
Juha Väisänen 0+1
Joonas Kemiläinen 0+1
Miika Asikainen 0+1
Santeri Niemi 0+1
Joni Tuukkanen 0+1

Poksit:
Esko Väisänen 2min

KokoelmaJKL - Miehet 2

Aamupäivän matsiin lähdettiin lumihählyjen saattelemana Kokoelma JKL vastaan josta ei ollut minkäänlaista hajua minkä tyylinen joukkue on kyseessä. Alku lähtikin lupaavasti käyntiin sillä verkko heilui Vaajakosken oman pojan Roope Vaarakallion toimesta ajassa 1.10. Alun hallinnan jälkeen Koko pääsi peliin mukaan omien virheiden kautta. Toiseen erään kuitenkin lähdettiin 2-3 johdossa. Jälleen kerran erän alku oli O2:sen mieleen. Erää oli pelattu 1.58 niin O2 johti peliä jo 2-5. Muutama minuutti myöhemmin lukemat siirtyivät 2-6 Kalle Mannisen sivallettua aamun toisen byyrinsä Kentsun esityöstä. Seuraavan vaihtoon lähdettiinkin liian hyvillä mielin ja oman pään huonon avauksen seurauksena kaveri kaventi pelin. Joten viimeiseen erään lähdettiin 4-6 johdossa.

3.erän alku 5 minuuttinen ei sujunutkaan niin hyvin kuin kahden aikaisemman. Koko rokotti pikkuvirheistä ja peli olikin jo 6-6. Tämän seurauksena alkoi armoton paine ja lopulta se tuotti tulosta. Ansaittu yv ja tämän myötä vastustajan neliö valmistautui karusellikierrokselle. Minuutin karusellissa pyörittyään Eero Ryyppö päivän kolmannellaan päätti päästää vastustajat tuskasta lähettämällä millintarkan raketin maalivahdin oikean jalan yli. Pelin käännyttäessä viimeiselle vitoselle peli oli kutkuttavassa 6-7 tilanteessa. Tommi ”Taiska” Timosen upeat torjunnat ja kylkimyyry pitivät joukkueen johdossa ja Arttu Isopahkalan päivän toinen maali jolla lunasti lupauksensa ennen pelin alkua tokaisemalla 2+0 tähän peliin takasivat turvan viimeiselle minuutille lähdettäessä. Koko yritti puskea voimalla päätyyn ja maalia kohti ilman maalivahtia onnistumatta tässä. Loppu silauksen viimeisteli kukapa muukaan kuin Eero Ryyppö tyhjiin 33 sekuntia ennen loppuvihellystä. Ottelu päättyy siis lukemiin 6-9 ja hyvillä fiiliksillä kaatamaan Fiilistä.

Miehet 2 - Fiilis

Päivän toiseen peliin lähdettiin hyvillä mielin ketjupalaverien jälkeen. Katsomo oli tupaten täynnä ja sarjan kärkikamppailu oli valmis alkamaan. Ensimmäisestä vihellyksestä huomasi heti ettei kumpikaan joukkue ollut tullut vain pelailemaan. Vauhti oli päätähuimaava ja fyysisyyttä jaettiin puoleen jos toiseenkin. Tällä kertaa ottelun avausmaalia jouduttiin odottamaan melkein 8 minuuttia. Pallo reppuun viulu esille ja Vaajakosken pojalle toinen maali turnauksessa ja samoin toinen avausmaali tälle päivälle. Tämän jälkeen ei tarvinnut seuraavaa maalia kauan odotella kun Esko ”eZe” Väisänen lähetti tulisen rannarin kohti Fiiliksen veskaa joka sai luultavammin jonkin sortin palovammoja kyseisestä rannarista. Fiilis sai kuitenkin kipeästi tarvitsemansa kavennuksen erän loppupuolella, joten 2-1 tilanteesta toiseen erään.

Toisessa erässä Fiilis painoi kovaa päälle ja haki vimmatusti tasoitusta onnistumatta tässä. Siitä kiitos kuuluu debytantti Jarno ”Japi” Juntuselle. 2.Erän ainoa maali nähtiinkin ajassa 20.10. Joni Tuukkasen omanpään pallonriiston ja nopean rystypuolen pyörähdyksen myötä kaksi Fiiliksen hyökkääjää jäi etsiskelemään itseään. Tämän seurauksena keskusta oli kuin katsomo SaiPan peleissä eli typötyhjä. Upea poikkari suoraan kapteeni Heikkisen lapaan. Tästä avopaikasta ei Janne Heikkinenkään erehdy kun saa pallonkin asetella miten haluaa, joten se kuuluisa apinakin oli valmis tippumaan selästä.

Pelin siirtyessä pelimiesten kympille O2:sen johto oli 3-1. Taistelu oli päätähuimaavaa tätä myöten kovilta tunteilta ja fyysisiltä osumilta ei vältytty. Viimeinen 5 minuuttinen oli lähestymässä kun pallo tuli Jari-Matti ”Mörkö-Marko” Kankaanpäälle maalin eteen joka yritti kääntää palloa vielä rystylle. Tämä ei kuitenkaan onnistunut sillä Fiiliksen pelaaja rikkoi rankkarin arvoisesti. Pallon taakse asettui Eero Ryyppö joka oli tuomarifarssin myötä epäonnistunut rankkarissa. Tällä kertaa Ryyppö päätti yrittää varmaa ratkaisua ja laukoa joka ei oikein tuottanut tulosta osuessaan samalle seinälle kuitenkin. Tätä myöten yv ja peli saatiin rauhoitettua. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta ja heti jäähyn loputtua Fiilis tuli maalin päähän. Pallo kuitenkin saatiin Fiiliksen päähän. Ajassa 43.09 Arttu Isopahkalan ja Juha Väisäsen kova prässi ja työ palkitaan. Pallo saadaan maalille ja ketjun kolmas lenkki Juho Thil lyö pallon pussiin. Ottelu päättyy näihin lukemiin 4-2. Siitä on hyvä lähteä koppiin mussuttamaan munkkeja ja juhlistamaan sarjankärkipaikkaa 8 ottelun voittoputkessa.

16.01.2018

Share |