N1: Naisten liigajoukkueen runko kasassa

06/02/2017 - 11:21

Naiset edustus

Farmisopimus Hatsinan kanssa takaa laajalle pelaajaringille peliaikaa.

O2-Jyväskylän naisten liigajoukkueen pelaajarunko on kasassa. Nimensä ”Ampparittarien” sopimukseen on kirjoittanut 18 pelaajaa, joista 15 on kenttäpelaajia ja kolme maalivahteja. Tämän hetken sopimuspelaajista 15 pelasi O2:ssa myös viime kaudella, kaksi on siirtynyt Happeesta ja yksi Multiantsista.
Päävalmentaja Kari Saukkosen mukaan pelaajarinki elää ja kasvaa vielä kesän aikana.
-Lopulliseen rinkiin tulee todennäköisesti 23 kenttäpelaajaa, eli meillä on vielä reilusti liikkumavaraa. Meidän kohdallamme moni asia vaikuttaa tilanteeseen. Jyväskylä on opiskelukaupunki, ja pidämme paria paikkaa auki tänne mahdollisesti myöhemmin kesällä muuttavia opiskelijoita varten. Lisäksi muutama treeneissämme käynyt viime kauden Happee-pelaaja miettii vielä ratkaisuaan. Tärkeitä nimä on vielä neuvottelun allakin, Saukkonen kertoo.
-Viime kauden pelaajistamme olemme saaneet pidettyä melko hyvin ne, jotka halusimme. Vain Niemen Piia miettii vielä.

Naiset edustus

 

Farmisopimus takaa peliaikaa

On selvää, että kaikille 26 pelaajalle ei riitä säännöllistä peliaikaa naisten liigajoukkueessa. O2 onkin solminut naisten Divarissa pelaavan mikkeliläisen Hatsinan kanssa farmisopimuksen. Tämä sopimus takaa Liigassa vähemmälle peliajalle jääneille pelaajille kovatasoisia ja oikean tasoisia pelejä kauden mittaan.
-Olemme sopineet, että meiltä farmisopimuksen piiriin nimetään 8–9 ja Hatsinalta 3–4 pelaajaa. Tämä tukee molempien tarpeita. Hatsinalla on ollut vähän pulaa pelaajista, ja me voimme ottaa suuremman pelaajaringin kuin muuten olisi mahdollista.
-Farmisopimuksen ansiosta pystymme nostamaan enemmän omia junioreja naisten rinkiin. Ja pystymme myös tarjoamaan jyväskyläläisille pelaajille enemmän pelipaikkoja tässä muuttuneessa tilanteessa, Saukkonen viittaa Happeen naisten liigapaikasta luopumiseen.

Naiset edustus

 

Maalivahtiosasto on valmis

Erityisen tyytyväinen Saukkonen on tällä hetkellä joukkueen maalivahtiosastoon.
-Se osasto on reilassa. Veskareissa on sekä kokemusta että nuoruutta, kun Matilaisen Tanja ja Laitisen Alina jatkavat ja Janita Spännäri tuli Happeesta.
-Puolustuksessa torstaina sopimuksen allekirjoittaneella Emmi Luomalla on mahdollisuus ja kykyjä ottaa iso rooli. Happeesta tullut Rina Rautala tuo liigakokemusta ja ylipäätään kokemusta pelaamisesta muuallakin kuin Jyväskylässä, Saukkonen näkee.
Ampparihyökkäyksen terävimpänä kärkenä jatkaa tyttöjen maajoukkueen kesäleirille valittu kolmikko Kiia Avikainen, Veera Jalkanen, Jessica Lustig.
-Siinä kolmikossa on jo jonkinlainen tehonyrkki. Tiia Hattaran jatkaminen on tärkeää sentteriosastomme kannalta. Viime kauden ylirasitustilan jäljiltä Tiia on ollut treeneissä tosi hyvässä iskussa, Saukkonen kertoo.
Kahden liigakauden jälkeenkin naisten edustusjoukkue on yhä melko nuori ja kokematon. Saukkonen toivottaakin lisäkokemuksen tervetulleeksi.
-Profiilipakille on aina tilaa. Ja senttereitä ei ole liikaa missään joukkueessa.

 

O2-Jyväskylän naisten liigajoukkueen sopimustilanne 2.6.

Maalivahdit
Tanja Matilainen
Alina Laitinen
Janita Spännäri (Happee)

Puolustajat
Heidi Aukee
Alisa Huisman
Emmi Luoma
Noora Peltola
Satu Pöntinen
Rina Rautala (Happee)

Hyökkääjät
Kiia Avikainen
Tiia Hattara
Veera Jalkanen
Marianna Kivinen
Katriina Louna
Jessica Lustig
Saara Metsälä
Jenni Pekkarinen
Johanna Väliaho (Multiants)