N1: Boom! Derby on taas, riemuitkaa nyt!

01/24/2017 - 10:02

Niityillä on lunta ja kadut ovat hiljaiset, mutta se on vain tyyntä myrskyn edellä. Lauantaina nimittäin sata salamaa iskee tulta, kun koko Monnari räjähtää taas odotettuun keskisuomalaisen naissalibandyn ykköstapahtumaan: Derbyjen derby O2JKL−Happee on taas täällä! Otteluisäntänä lauantaina toimii Keskisuomalainen.

Jyväskylän himoitun sählyvaltikan ja ”kuningattaruuden” lisäksi ottelussa on tietysti jaossa on tutut kaksi pistettä, jotka lämmittäisivät kummankin joukkueen mieliä ja sydämiä sarjataulukkoa ajatellen. Happeen notkeus ja liikkuvuus on kauden ahkeran treenaamisen myötä parantunut sen verran, että on saanut otettua itseään niskasta kiinni, ja niinpä hirvilauma onkin päässyt oikein voittoputken puolelle päihittämällä vuoden vaihduttua sekä NST:n että Kooveen. Myös kotijoukkue O2:n edellinen ottelu oli ilahduttavaa katseltavaa, sillä Hämeenlinnan reissu Steelersin vieraaksi tuotti upeasti ja uhrautuvasti taistellun 4−1-voiton ja ansaitut pisteet kotipesään vietäväksi. Sarjataulukossa jyväskyläläisjoukkueet ovat edelleen perätysten sijoilla 10 ja 11.

Joukkueiden edellisestä kohtaamisesta ei tapahtumia ja draamaa jäänyt puuttumaan, vaikka Hirvittäret tuolloin valtikan itselleen kahmikin ottelun päätyttyä värikkäiden vaiheiden jälkeen 9−6. Ensimmäinen erä mentiin vielä silmin nähden hermostuneissa tunnelmissa ja maltillisissa 2−0-lukemissa Happeen hyväksi, mutta toisessa erässä ketsuppipullot eivät enää kestäneet painetta, vaan poksahtivat apposen auki. O2 viritteli aikamoista ansaa ja laski vastustajan jo 6−0-johtoon, mikä hieman ehkä yllättäen alkoikin tuottaa vaikeuksia − nimenomaan vastustajalle. Erän viimeiset reilu neljä minuuttia olikin huikeaa hurlumheitä, kun O2 latoi peräti neljä mahtavaa maalia lamaantuneen Happeen verkkoon ja pakotti hirvikoutsit ottamaan aikalisän juuri ennen erätaukoa. Kolmas erä kuitenkin alkoi siitä, mihin edellinen jäi, kun O2 kavensi alivoimalla lukemiin 6−5 ja pääsi jo surisemaan aivan vastustaan niskaan. Enempää maaleja sisukkaasti taistelleet ampparit eivät kuitenkaan pystyneet enää tekemään, mutta vielä hieman apuja tarjottiin Happeen puolelta vaihteeksi oman maalin muodossa. Lopputulos 9−6 kertoo vauhdikkaasta ja takuulla yleisöä viihdyttäneestä pelistä. Samanlaista surinaa ja rytkettä odotetaan ehdottomasti myös tulevalta lauantailta!

Montako maalia lauantaina mätetään? Kumpaa jännittää enemmän? Miltä kuulostaa, kun ampparisurina haastaa hirvirytkeen? Keneltä tällä kertaa lipsahtaa omiin? Kumpi juhlii summerin soidessa? Tulethan sinä katsomaan?

Kuuman ottelun lisäksi yleisölle on tarjolla kaikenlaista jännitystä ja herkkua, erätaukoviihdettä, DJ-kuuluttaja Karrin huolella valikoituja hittejä sekä muuta mukavaa tietenkään unohtamatta!

Seuraa heitä:
Seuraa heitä, jotka iloisin ja jännittynein mielin vaeltavat lauantaina kohti Monnaria ja tule mukaan katsomaan, kannustamaan ja viihtymään! Derby-ottelu vol. 2:ssa tietysti myös jokainen pelaaja kummastakin joukkueesta on seuraamisen arvoinen, varsinkin parhailta paikoilta paikan päällä! Tervetuloa!

O2−Happee la 28.1. klo 15.00, Monnari

naisten edustus

Keskisuomalainen

caffitella