M2: Tampereelta yksi pihvi tuliaisiksi

Syystalven raekuuro
eilen puitu.
Maa pesty.
Haapa riisuutunut.
Tummana möhkäleenä
kuusikko seisoo,
rovastiparvi aamuhartaudessa.
Avaruus saarnaa.
Syyssees aamutaivas
tuhansiin neulassormiin
totuutta vuodattaa.
Värähtää lehmus.
Varis horjahtaa.
Hätäinen sorsa laskeutuu veteen.
On lauantai.

 

Lauri Viidan 100-vuotissyntymäpäivää lähdettiin miehissä juhlistamaan Tampereen Spiral-halliin, jossa tavoitteena oli jättää sarjataulukon viimeinen sija taakse. Otteluista ansioikkaan selonteon on Teidän, lukijan, iloksenne raapustanut Blackbirdsin miesten kolmannentoista edustusjoukkueen kasvatti, Nikke Ankariksin mainittu Jaakko "Jaguris" Urataipale. Ennen raportteja kuitenkin pikakertaus niistä tärkeimmistä, päivän pörsseistä:

Tommi Kari ja Jere Kiviluoma 1+1, Esko Väisänen 1+0, Henri Murtonen 1+0, Jere Similä 1+0, Henri Karjalainen 0+1, Sampsa Huoponen 0+1.

Eivät kaikki ampparit olleet kilttejä lapsukaisia: Kimmo Heinoa rankaistiin 4min edestä, kahden minuutin huileja kärsivät Henri Murtonen, Eetu Pyy ja Roope Vaarakallio

Muistutuksena että kaikista aiemmista peleistä löydät raportit Ottelut-välilehden takaa.

Michael Bubleen parhaimmat

Päivä alkoi aikaisella herätyksellä, kun amppariparvi viiletti Tampereen Spiral-hallia kohti. Hyvää mieltä tarjoili heti näin aamutuimaan jouluradio ja Michael Bubleen parhaimmat. Hyvää mieltä kaivattiin, sillä edessä olivat kauden toistaiseksi tärkeimmät pelit, kun vastaan asettui muut peräpään rämpiät KooVee II ja Soittorasia III. KooVee otteluun valmistauduttiin keskinkertaisella asenteella ja se saattoi, jopa hieman heijastua vaisuun surinaan kentällä. Hämmennystä aiheutti myös Eetu Pyy, joka kuumeisena uhkasi pelata.

Roope heitti ennen pelin alkua hyvää jerryä toisen tuomarin kanssa ja sai palkinnoksi pallon. Liekö Roopen sepitykset purreet tuomarin ajattelukykyyn, sillä heti tarjoutui amppareille ylivoimaa heppoisesta jäähystä. Kuitenkin tapahtui se pahin mahdollinen ja vastustajan ukko pääsi livahtamaan rimpuilun jälkeen maalin eteen sekä kuopaisemaan surullisella rystyllä 1-0 lukemat alivoimaisena. Loistava Ezen yv kuitenkin rankaisi välittömästi Tommi Karin tarjoillessa kapellimestari Eskolle mahiksen järkyttävään viivapommiin ja tästä Esko ei tietenkään erehtynyt. Vastustaja kuritti kuitenkin kaksi minuuttia myöhemmin. Selvästi dominoinut O2 ei kyennyt latomaan mistään palloa häkkiin, niin päätettiin ensimmäinen erä lukemissa 2-1 KooVeen hyväksi.

Toinen erä alkoi Kimmo Heinon vaarallisella pelillä. Tuomari uhkasi myös kovasti antaa Kimmolle lisää penaltya, jos suu ei pysy kiinni. Kimmo totteli. Tietääkseni. Alivoimasta selvittiin ja pörriäiset jatkoivat maalipaikkojen tuhlaamista sekä energian kuluttamista jäähyillä. Vastustaja rankaisi vielä toisen erän lopussa heikon avauspelaamisen johdosta.

Kolmas erä jatkui samanlaisena kirnupiimän vatkaamisena kuin muutkin erät. Vastustaja osui ensin 4-1:en, mutta Henri Murtosen maali hetkeä myöhemmin herätti uskon parempaa. Lopussa KooVeen ukkelit jäähyilivät kahdesti peräkkäin ja ilman maalivahtia yritettiin tuskaisesti, mutta kun pallo ei mene häkkiin nii ei se sinne mene.

Ärsyttävä tappio jälleen kerran KooVeelle ja harmitus oli suuri pelaajien keskuudessa. Jos jotakin lukijaa jännitti, pelasiko Eetu pelissä, niin kyllä pelasi. Lisää Bubleta koneeseen ja kohti Soittorasiaa.

Taivas varjele mitä sieltä tulee

Toiseen peliin sovittiin iloisempi asenne ja alkulämmöiksi kelpasi mukavanlainen lumisählinki. Myös tuuletussuunnitelmat menivät tasolle 28. Kunpa saataisiin kaksi pistettä raavittua kasaan tai edes yksi.

Ottelu alkoi hyvin tasaisissa merkeissä ja iloisempi pallonpyörittely näkyi heti O2:en pelaamisessa. Hyvän flow pilaa kuitenkin harmillinen vaihtovirhe. Ei edes auttanut kuiskiminen Eeron korvaan, että tule äkkiä pois sieltä. Vastustaja tietenkin rankaisi ylivoimasta pienen pyörimisen jälkeen. Lisää vettä kiukaalle viskottiin vain kaksi minuuttia myöhemmin, kun uhrautuvasti pelannut Kimmo Heino seisoi maalilla pelastavana enkelinä kuulemma väärässä kohtaa maalivahdinaluetta. Vastustajan rankkari oli luokkaa: luokaton, joten Kimmo istahti jäähyaitioon.

Toinen erä alkoi alivoimalla ja Soittorasia hyödynsi toisen ylivoimansa heti. Lähes kaikilla O2 pelaajilla näytti istuskelevan iso apina selässä, vaikka työtä tehtiin hartiavoimin joka suuntaan. Tommi Kari kuitenkin vastasi rukouksiin laukomalla pallon vastustajan mailan kautta maalin ylänurkkaan. Syöttöpiste kirjattiin Henri Karjalaiselle ja siitä kuuli kyllä varmasti koko halli. Huhujen mukaan Classic – OLS A-junioreiden mittelö keskeytettiin hetkeksi, jotta kaikki pääsivät iloitsemaan tästä syötöstä.

Kolmanteen erään lähdettiin taas takaa-ajomatkalta, mutta vain yhden maalin päästä. Noin viiden minuutin kohdalla joku rikkoi ja tuomari antoi jäähyn jollekin. Tuomari ei osannut kertoa kuka rikkeen teki, joten Saukon Jani huikkasi kuumemies Eetu Pyyn boksiin viilentymään. Pelimiehen liike. Alivoima kestettiin vihdoin ja sen päätyttyä Jere Kiviluoma oli yksin läpi. Vastustaja päätti rikkoa rankkarin arvoisesti. Hetken arpomisen jälkeen Jere K. asetettiin pallon taakse. Sydän hakkasi vähintään 180 lasissa jokaisella ja hengitys salpaantui. Jere hiipi maalia kohti noin kolmen minuutin ajan, kunnes repäisi ”Taivas varjele mitä sieltä tulee – osa 2” kikan jostain. Komea veivi upposi, kuin luumu kallioon ja O2 oli tullut tasoihin. Jeren sniperituuletus surmasi syöttökone Henri Karjalaisen ja jälkiä pyyhittiin hetken aikaa. Henri kuitenkin selvisi naarmuitta.

Yksi piste kiilsi jo silmissä, mutta vastustajan älykäs ripuliranne ja sitä seurannut komea ohjaus löivät taululle lukemat 3-2, kun vain 1:53 oli peliä jäljellä. Ampparit kuitenkin nostivat päätään ja lähtivät jälleen takaa-ajomatkalle ilman maalivahtia. 44:28 se sitten tapahtui. Pienen sahaamisen jälkeen Jere ”Kärkismygel” Similä sai pallon keskialueella ja kääntyi kohti vastustajan maalia. Jeren edessä oli tyhjäbaana sekä kaksi O2 peluria laidoilla ja kaksi Soittorasian pakkia maalin ja pallon välissä. Jere havaitsi noin 0,005 sekunnin harkinnan aikana, että Tommi ei tuosta tee ja muille en edes yritä syöttää, joten kiskaisen elämäni parhaan rannarin alakulmaan ja otan kaiken gloorian, true story. 3-3.

Kapteeni Janne jäädytti vielä pelin lopussa kulmaan ja viskasi Soittorasian partaheebon kaksinkamppailussa yli laidan. Partaheebo ei halunnut auttavaa kättä. Molemmille joukkueille surullinen yksi piste, mutta onhan se parempi kuin nolla.

Vanha Keravalainen viisaus sanoo, että ”Jos teet yhtä paljon maaleja kuin vastustaja, niin ottelu päättyy todennäköisesti tasan.”

Nyt on hyvä aika lähteä keräämään itseä joulun merkeissä ja miettimään, miten O2 raapii pisteitä kevään mittelöistä.

Hyvää joulua yms. toivottaa O2 II.

Tein laulun perhosesta
ja henkäisin. Se lensi.

17.12.2016

Share |