D2 / Haastajasarjan 2.turnaus Nokialla

11/30/2015 - 14:12

Hienosti sujuneen ensimmäisen turnauksen jälkeen suuntasimme seuraavaksi Nokian Koskenmäen koululle pelaamaan. Saimme miltei koko rosterin matkalle mukaan. Vain Rauhalan veljekset, Henri ja Santeri eivät päässet reissuun. Pojat olivat peleissä mukana kovalla asenteella heti alusta lähtien.

Ensimmäisessä ottelussa kohtasimme uuden tuttavuuden VesVi:n Vesilahdelta. Ottelu eteni ampparien komennossa heti alkuvihellyksestä lähtien. Pallo liikkui kiitettävästi, mutta maalinteko osoittautui yllättävän vaikeaksi useista hyvistä paikoista huolimatta. Loppujen lopuksi ottelu kirjattiin meille lukemin 13-1, vastustajan uhrautuvasta puolustamisesta huolimatta.

Toinen ottelu olikin lohkon kärkikamppailu, kun vastaamme asettui Nokian Krp. Molemmat joukkueet olivat voittaneet kaikki ottelunsa tähän asti, joten odotettavissa oli tiukka kamppailu pisteistä. Ottelu alkoi kovalla sykkeellä heti alkuminuuteista lähtien. Harmiksemme Krp sai heti ottelun alkuun loistoalun ja johtikin jo 4 minuutin kohdalla ottelua 2-0. Ampparit eivät kuitenkaan antaneet periksi, ja tulivat tasoihin Sihvolan Roopen kahdella upealla maalilla. Ottelu jatkui tiukkana ja molempien joukkueiden maalivahdit esittivät paraatitorjuntoja. Nokialaiset pääsivät kuitenkin taas 2 maalin johtoon ottelun toisessa erässä.  Tästäkään eivät pelaajamme lannistuneet vaan kirivät tasoihin Kasimirin ja Roope S:n maaleilla. Vain 6 sekuntia tasoitusmaalista siirtyivät meidän pojat 4-5 johtoon vasta toista liiton otteluaan pelaavan Lucan maalilla. Loppuottelu oli tiukkaa taistelua puolin ja toisin, mutta maaleista vastasivat enää ampparit. Ottelu päättyi siis meidän voittoon 4 -7 ja tuon tuloksen myötä siirryimme lohkon kärkeen. Ottelussa oli todellista tunnelmaa, kun molempien joukkueiden kannustajat pitivät ääntä omiensa puolesta!! Tässä vielä molempien otteluiden tarkempia tilastoja:

 

O2jkl - VesVi:

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä
1-0 1.12 Juuso Laitinen Kasimir Kinnunen
2-0 5.22 Tommi Ylennysmäki Samu Haakana
3-0 6.27 Juuso Laitinen Iiro Puhakka
4-0 20.17 Luca Asikainen Tatu Jalkanen
5-0 21.54 Juuso Laitinen Tommi Ylennysmäki
6-0 22.35 Elias Pekkarinen Verneri Hämäläinen
7-0 24.12 Luca Asikainen Ei syöttäjää
8-0 26.41 Roope Sihvola Verneri Hämäläinen
9-0 28.09 Kasimir Kinnunen Paavo Valkama
10-0 31.24 Juuso Laitinen Tommi Ylennysmäki
10-1 33.10 Vastustaja  
11-1 34.56 Juuso Laitinen Tommi Ylennysmäki
12-1 35.55 Tommi Ylennysmäki Samu Haakana
13-1 36.36 Juuso Laitinen Ei syöttäjää
       

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


d2-pojat

d2-pojat

Nokian Krp - O2jkl:

 

Maali Aika Maalintekijä Syöttäjä
1-0 1.36 Vastustaja  
2-0 4.10 Vastustaja  
2-1 7.09 Roope Sihvola Paavo Valkama
2-2 12.34 Roope Sihvola Luca Asikainen
3-2 14.00 Vastustaja  
4-2 YV 23.04 Vastustaja  
4-3 27.13 Kasimir Kinnunen Ei syöttäjää
4-4 31.49 Roope Sihvola Ei syöttäjää
4-5 31.55 Luca Asikainen Tommi Ylennysmäki
4-6 TV 33.37 Juuso Laitinen Kasimir Kinnunen
4-7 43.43 Juuso Laitinen

Ei syöttäjää

 

d2-pojat

d2-pojat

 

-Jere-