C1: Uusi kausi potkaistu käyntiin!

Poikkeusoloista huolimatta kauden 2020-2021 harjoittelu on päästy aloittamaan

Heipä hei kaikki lukijat ja seuraajat, ja hei, hyvää vappua, vaikka se ei varmaan ihan siltä perinteiseltä vapulta tunnukaan!

Pitkään on mennyt (tai pitkältä ajalta se on ainakin tuntunut), kun edellisen kerran tänne kirjoiteltiin, ja tuolloin ei vielä isommin tietoa tulevasta ja paremmasta ollut. Nyt kuitenkin juna on saavuttanut tunnelissa sen kohdan, että valoa näkyy ja ensimmäinen välistoppikin on jo ohitettu, kun kauden 2020-2021 harjoittelukin on päästy aloittamaan! Ilmoittautuminen tälle tulevalle kaudelle päättyi viime sunnuntaina, ja maanantaina aloitimme harjoittelun valmennuksen luoman omatoimiohjelman mukaan. Pelaajille on luotu viisi harjoitusta viikossa sisältävä ohjelma, joista neljä pelaajat tekevät itsenäisesti ja yksi tehdään ohjatusti Zoom- videoyhteyden kautta. Ensimmäisellä viikolla pelaajat ovat myös tehneet pari testiä, joilla katsotaan fyysisten ominaisuuksien osalta lähtötaso alkavalle kaudelle. Jokaiselle pelaajalle on myös luotu oma henkilökohtainen treenipäiväkirja, jonka avulla omatoimista harjoittelua saadaan seurattua helposti. 

Tätä kirjoitusta kirjoittaessa takana on jo peruskuntotreeni, joka veti jo maanataina porukan lenkkipolulle 337 kilometrin edestä sekä ensimmäinen Zoomin kautta pidetty harjoitus, joka todettiin myös pelaajien puoleltakin erittäin hyväksi osaksi harjoittelua näinä kontaktittoimina aikoina (vaikkakin alussa kärsittiin pienen pienistä teknisistä ongelmista). Harjoittelu on siis saatu vallitsevasta tilanteesta huolimatta hienosti käyntiin ja pelaajat ovat osoittaneet heti alusta asti hienoa motivaatiota harjoittelua kohtaan.

Yhtenä uutena asiana tulevalle kaudelle saatiin jo heti alusta asti käyttöön uusi Coach Tools- työkalu, jonka kautta pelaajat myös ilmoittautuvat nyt ja tulevaisuudessa kaikkiin treenitapahtumiin. Coach Toolsin avulla pelaajat pystyvät myös antamaan erittäin matalalla kynnyksellä palautetta harjoituksista ja sitä kautta valmentajat pystyvät taas kehittämään toimintaansa entistä paremmin eteenpäin. Lisäksi pystymme entistä paremmin seuraamaan pelaajien kuormitusta ja kehon rasitusta, mikä auttaa ehkäisemään mm. harjoittelun kautta tulevia vammoja, kun asioihn pystytään reagoimaan aiempaa helpommin. Coach Toolsiin voit tutustua lisää tästä

Omatoiminen harjoittelu tulee pelaajilla jatkumaan nykyisen ohjelman raameissa niin pitkään, kunnes suositukset sallivat taas joukkueharjoittelun aloittamisen. Kun se päästään aloittamaan, pidämme alkuun 1-2 viikon try out- jakson, jonka perusteella pelaajat jaetaan Edustus- ja Kilpajoukkueisiin, ja joukkueet pääsevät tämän jälkeen aloittamaan omilla ryhmillään valmistautumisen kohti syksyn SM-karsintoja.

Toimintaamme on ilmoittautunut mukaan yhteensä 55 pelaajaa, joista osa osallistuu myös C2- joukkueen try outeille ja tekevät tälläkin hetkellä C2:sten ohjelman mukaan harjoitteluaan. Tällä viikolla pidetyssä palaverissa linjattiin myös, että toimintaan voidaan ottaa vielä muutama pelaaja mukaan. Eli jos try outeille mielit mukaan, ota suoraan yhteyttä ikäluokkavalmentajaan, niin infoamme try out- tilaisuuksien ajankohdista heti, kun ne saadaan tietoon. Jokatapauksessa ensi kaudellakin meillä tulee olemaan erittäin kilpailukykyinen ikäluokka niin Edustus- kuin Kilpajoukkueidenkin osalta, sillä pelaajien lopettamisprosentti oli viime kaudelta erittäin pieni, mikä toki näkyi jo siinä, että yli 50 viime kauden pelaajaa toimintaan ilmoittautui mukaan myös tälle kaudelle!

Tässäpä siis pieni välikatsaus siihen, miten näinä vaikeinakin aikoina on toiminta saatu hienosti rullaamaan! Henkilökohtaisesti voin sano, että jo Zoomin kautta pidetty treeni ja pelaajien kuulumisien kysely siinä samalla oli jo aika iso juttu, kun tässä aika monta viikkoa on joukkueen toiminnasta erossa oltu.

Nyt jaksetaan vielä malttaa, vietetään rauhallinen vappu kotona ja jaksetaan uskoa siihen, että pian tässä jo päästäisiin takaisin kentille nauttimaan salibandyn tuomasta ilosta ja rakentamaan entistä ehommin tätä uutta tarinaa, kun matka C1- junioreissa on alkamassa!

29.04.2020

Share |