N1: O2N otti pronssia HFC-09 turnauksesta!

01/05/2009 - 00:01

Pronssia Helsinki Floorball Cup 2009 -turnauksesta!

Naisilla on raskas Helsingin turnausviikonloppu ja kuusi pelattua peliä takanaan. Turnaus vietiin kunnialla loppuun saakka vaikka välillä harkittiin jo loppupelien väliin jättämistä niiden myöhäisen ajankohdan vuoksi (pronssipeli alkoi sunnuntai-iltana klo 20.30 Myllypuron ED Stationilla ja finaali klo 20.40). Jyväskylään palattiin kuitenkin n. klo 2 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä pronssimitalit kaulassa ja pokaali kapteenina toimineen Annen hallussa. Finaalista tippuminen tietenkin harmitti kaikkia hieman, mutta onneksi kotimatkalle ei tarvinnut kuitenkaan tyhjin käsin lähteä!

Varsinaisesta joukkueen kokoonpanosta mukana turnauksessa olivat maalivahti ja kuusi pelaajaa. Joulun jälkeen porukkaa oli sairastuvalla niin paljon, että vahvistuksia soiteltiin mukaan turnaukseen vielä lauantai-aamuna (kiitos Hanu ja Minna avusta!).

Sairastumisien ja muiden poisjääntien jälkeen lopullinen turnauksen kokoonpano oli seuraavanlainen:

Jonna Somero (MV)
Anne Salomaa (C)
Kirsi Mäntylä
Ina Airola
Heidi Mouhu
Iida Kainulainen
Kati Pesonen
Pauliina Heikkilä (Probellin vahvistus)
Riitta Holappa (Probellin vahvistus)
Heli Salo (ex-Jytah/O2 pelaaja, vahvistus)
Minna Moilanen (ex-Jytah/O2 mokke, vahvistus)

Minna Viinikka (lauantai-valmentaja)
Jone Airola (fan club Airola :)

Joukkue