O2-Jyväskylän toiminta tauolla koronaviruksen takia maaliskuun loppuun asti

Suomen Salibandyliitto päätti torstaina keskeyttää kaikki liiton sarjat perjantaista 13.3. alkaen koronaviruksen takia.

Samalla liitto linjasi, että ”seurat, vanhemmat ja pelaajat voivat päättää harjoittelun jatkamisesta ja siihen osallistumisesta oman harkintansa mukaan, elleivät terveysviranomaiset toisin ohjeista.”
https://salibandy.fi/uutiset/huippu-urheilu-uutiset/salibandyliiton-sarjat-pysahtyvat-koronaviruksen-vuoksi/

O2-Jyväskylän hallitus käsitteli asiaa torsai-iltana ja päätyi siihen, että seuran harjoitusvuorot perutaan maaliskuun loppuun eli 31.3. saakka. Myös yhdessä Happeen kanssa järjestetyn Intersport-liigan kilpailutoiminta tämän kauden osalta päättyy.

Seuran oma kenttä Ampparipesä liikuntakeskus Buugilla on auki Buugin aukioloaikoina. Seuran jäsenet voivat oman harkintansa mukaan harjoitella Ampparipesällä, mutta seura ei järjestä toimintaa maaliskuun aikana.

Seuran hallitus seuraa tilanteen kehittymistä ja pitää ylimääräisen kokouksen tiistaina 17.3. Tiedotamme asiasta lisää heti, kun uutta tiedotettavaa ilmenee.

O2-Jyväskylän hallitus

13.03.2020

Share |