M1: Uusi vuosi käyntiin vierastuplalla!

Ampparit ponkaisee uuden vuosikymmenen käyntiin Turussa ja Porissa. Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Uusi vuosi ja vuosikymmen on käynnistynyt, ja joulutauko alkaa olla pikku hiljaa taputeltu. Tulevana viikonloppuna 4.-5.1.2020 käynnistyvät nimittäin taas Miesten Divarin ottelut, ja Amppareiden kohdalla se tarkoittaa vuoden ensimmäistä Tuplaviikonloppua vieraissa. Lauantaina matkataan nimittäin ensin Turkuun "Beeceen" vieraaksi ja sunnuntaina jatketaan puolestaan Poriin Karhujen vieraaksi otteluun, joka siirtyi tähän ajankohtaan viime vuodelta, kun Porin Urheilutalon matto oli tosiaan tuolloin pelikelvottomassa kunnossa. Joukkueet lähtevät viikonloppuun sarjataulukon hyvinkin eri vaiheilta, mutta erojen ollessa sarjassa pieniä, voivat sijoitukset muuttua dramaattisestikin viikonlopun aikana!

Divarin tilastot

Lauantain vastus ja samalla vuosikymmenen ensimmäinen vastus FBC Turku löytyy Divarin sarjataulukosta sijalta kolme, kuuden pisteen etumatkalla yhdeksäntenä majailevasta Amppariparvesta. Hieman epätasaisen alkusyksyn pelannut ja lokakuussa Palokassa Amppareille 9-5 tappion kärsinyt Beecee petrasi peliään kuitenkin kohti vuoden loppua ja päättikin edellisen vuosikymmenen peräti kuuden ottelun voittoputkeen. Beeceen rosteri kuuluu koko sarjan laadukkaimpiin, ja liigakokemustakin omaavien kärkipelaajiensa, kuten Aku Kuikan (9+12), Miikka Sokan (7+12), Jaakko Hautamäen (3+14) ja Teemu Aaltosen (4+4) johdolla turkulaiset ovat pisteitä hyvään tahtiin napsineet ja löytyvät täysin odotetusti sarjan kärkipäästä. Kokeneemman osaston takaakin löytyy vielä pitkä liuta Divarin huippupelaajia, kuten Matias Kallio, Aleksi Havia sekä Antti Hopeanaula. Ykkösmaalivahdin viittaa joukkueessa on kantanut erittäin onnistuneesti Aleksi Sillantaka (12 ottelua, 80,34%).

Ottelun seuranta

Solidsportin lähetys

Ja sunnuntaina jatkamme sitten Turusta 140 kilometriä pohjoiseen päin Poriin. Joulukuusta rästiin jääneessä kamppailussa kohdataan niinikään toista kertaa tällä kaudella Karhut. Edellinen kohtaaminen Divarin sarja-avauksessa syyskuussa päättyi Ampparien 4-2 voittoon. Karhujen kauden alku oli joukkueen nuoren ja kapean rosterin johdosta erittäin vaikea, mutta pitkin kautta joukkue on saanut riveihinsä takaisin kokeneempia pelaajia, jotka ovat auttaneet Karhut putoajan paikalta taistelemaan aina Divarin pudotuspelipaikoista; viimeisestä kuudesta ottelustaan Karhut on poistunut voittajana peräti neljästä. Etenkin kokeneiden Matti Vapaniemen, Ville Salosen, Tuomas Puiston ja Kalle Santasen palattua Karhujen kokoonpanoon, on joukkue noussut aidosti taistelemaan sarjan kärkijoukkueita vastaan tasapäisesti. Toki unohtaa ei sovi myöskään jo alkukaudesta joukkuetta kannatelleiden nuorien Eero Vanhatalon (17+11) ja Janne Kuusiluodon (11+7) sekä vuonna 2003- syntyneen superlupaus Juuso Aholan (13+9) jättimäistä panosta joukkueen menestyksen eteen. Karhujen maalia vartioi sarjan parhaisiin omalla tontillaan lukeutuva Arvid Vonk (12 ottelua, 78,71%).

Ottelun seuranta

Solidsportin lähetys

Ampparit päätti vuoden 2019 hieman mollivoittoisesti, kun joukkueelle aina pahaksi vastukseksi osoittautunut Kirkkonummen Rangers kävi niistämässä Palokasta pisteet varsin maalirikkaassa pelissä lukemin 7-12. Ottelun alussa Rangers oli kentän selkeä herra, mutta loppua kohti parantanut O2-Jyväskylä kaatui kuitenkin taistellen saappaat jalassa, eikä päävalmentaja Joonas Kaasalaisen mukaan joukkueella ollut tuon yhden esityksen perusteella syytä minkäänlaiseen paniikkiin vielä, olihan syyskausi ollut joukkueelta muuten kuitenkin erittäin onnistunut. Syyskaudella etenkin joukkueen rosterin leveys nousi erittäin isoksi asiaksi, sillä vaikka joukkue loukkaantumisista kärsikin, löytyi pelaavaan kokoonpanoon aina omista jo täydennystä. Vuoden alkaessa joukkueen sisäisen pistepörssin kärkipaikkaa pitää hallussaan Iiro Kinnunen saldolla 7+17=24. Loppusyksystä hyökkääjän tontille siirtynyt Markus Manninen on myös kiittänyt vastuusta ja keikkuukin tällä hetkellä joukkueen maalipörssin kärjessä 15 kihauksella (15+4=19)! Onnistumisia on kuitenkin näidenkin herrojen takana tullut laajalla rintamalla. Tolppien välissä sarjan laadukkaimpiin maalivahti-tandemeihin lukeutuva kaksikko Henri Tikkanen - Tommi Kauppinen pelasi myös aivan loistavan syksyn, ja jaettu vastuu takaa Amppareille mahdollisuuden taistella voitosta myöskin kevätkaudella!

Tästä alkaa siis Amppareiden taival kohti kevättä ja tavoitteena olevia Divarin pudotuspelejä! Tammikuussa pelataan myöskin useampi kotiottelu, ja ensimmäisenä 11.1.2020 vieraaksi saapuu SB Vantaa. Tämän viikonlopun vieraspelejä seuraat kätevästi Solidsportin välityksellä!

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

02.01.2020

Share |