C2: Hunajata mulle vai sulle?

Lauantaina Pörriäiset suuntaavat surisemaan Turkuun.

"Turku on Suomen Jamaika". Näin lauloi ns. muusikko ja itseään laulajaksi kutsuva Roope Salminen salmisrobertin ja hauvojen kappaleessa "Karavaani". Itse en Jaimaikalla ole käynyt, joten en asiaan osaa sen kummempia sanoa. Turussa sen sijaan olen käynyt ja ihan kiva kaupunki se ainakin viime kesänä oli. Se oli toki hieman erilainen reissu kuin tämä tuleva, sillä ensi lauantaina 7.12.2019 C2-poikien Pörriäiset jatkavat SM-sarjan pelejään tuossa tarunhohtoisessa kaupungissa, ja vastaanhan asettuu tietenkin aina sytyttävä vastus Turun Palloseura. Ottelu alkaa lauantai-iltana klo 18:30 ja pelipaikkana toimii Turun juniorisalibandyn Mekka aka Leaf-Areena.

Joukkueet lähtevät kamppailuun jännittävistä asetelmista B-lohkon sijoilta kaksi ja neljä, turkulaisten olleessa Pörriäisiä kuitenkin ainoastaan neljä pistettä perässä. Todella tiukkaa kamppailua on siis heikommallakin ennustajan koulutuksella helppo ennustaa.

SM-Sarjan tilastot (B-lohko)

Ah, Turku. Erittäin kaunis kesäkaupunki. Aurajoki ja kaikkee. Ja ne sähköpotkulaudat on aivan parhautta! En nyt hirveästi jaksa vääntää tähän turkulaisvitsejä, niitä voi lauantaina tulla henk koht sitten kyselemään. No okei, on tän ennakon lopussa jo yksi ihan hyvä alkupala. Turkuhan on siitä yksikertainen palloilukaupunki, että ihan sama mikä oli laji, niin sitä pelataan Tepsissä. Paitsi lacrossea, tää on varma tieto. Mut eiköhän Tepsiinkin sais lacrossejaoston perustaa, jos vaan haluis. Tepsihän muuten löytyy Turust toispuoljokke ja se FBC Turku on puolestaan tälpuoljokke. Ihan vaan siis siksi infona, että löydetään joen oikealle puolelle. Joukkueen kotiareena Leaf-Areena on tullut etenkin kesäaikana tunnetuksi "raikkaasta" sisäilmastaan, ja on siellä joskus jotain Mestareiden Cupiakin pelattu. Allekirjoittaneen edellisestä vierailusta "Lefalla" on vierähtänyt jo kolmisen vuotta, mutta avaimet pukkareihin lienee edelleen niitä lapioita, millä jokunen on pienempä hiekkalaatikollakin leikkinyt.

Kotijoukkue Tepsille lauantain ottelu on jo neljäs peräkkäinen kotiottelu, yksittäisiä pelejä joukkue ei ole vielä vieraissa pelannut lainkaan. Saldona tällä hetkellä joukkueella on kaksi niukkaa tappiota Ilvekselle ja Karhuille sekä murskavoitto NST:stä. Etenkään Ilves- ottelusta ei tuntunut vauhtia puuttuvan, ja Tepsi pystyykin parhaimmillaan tarjoamaan todella näyttävää vauhtisalibandyä, unohtamatta meillekin tuttua pallollisen pelin huumaa. Joukkueen pistekärkenä on häärinyt Masku/Wirmossa alkukauden pelannut ja mynämäkeläiset SM-sarjaan kärrännyt Jace Hellen, joka on on pöllyttänyt verkkoa SM-sarjassa peärti 17 kertaa jo tämän kauden 11 pelissä. Lisäksi esiin on kenttäpelaajista nostettava Loimaan lahja salibandylle aka Santeri Heikkilä, jolla on tältä kaudelta kokemusta jo myös B-poikien peleistä sekä taitavina ja monipuolisina pelaajina joka peli edukseen esiintyvät Sampo Saivosalmi ja Linus Rautio. Tepsin maalivahdeista etenkin Arttu Mankinen kuuluu koko sarjan parhaisiin maalivahteihin, joten todennäköisesti kovin helppoa ei maalinteosta tule myöskään tulevassa ottelussa. Tepsille myös isot propsit Instagramin dominoimisesta, toivottavasti saadaan tarjottua lauantaina hyvää contentia!

Ottelun seuranta

Livestream

Ja kun lauantain peli alkaa tosiaan vasta "primetime"- aikaan 18:30, niin sehän tarkoittaa, että kotona ei ihan ihmisten aikaan olla, eikä edes lauantain puolella enää. Noh, mitäs sitä ei lajin eteen tekisi, reissaminenhan on mukavaa! Nautitaan nyt tästä, kun ensi vuoden puolella "joudutaan" pelaamaan peräti viisi kotiottelua putkeen, joten tien päälle ei päästä. On meillä onneksi vielä tällä kaudella Turun lisäksi jäljellä runkosarjassa Pori, Lappeenranta, Vantaa ja Mynämäki, jotka ei taida mitkään ihan Jyväskylän vieressä olla?

Lauantain ottelun tärpit lajikansalle:

Onko Krakovasta palaava Eeli taas pörssipäällä?

Jatkuuko meidän maalivahtien jopa hieman epäreilu dominointi?

Väläytteleekö Elias taas huippuvaarallista rystyläikkäriään?

Kyseenalaistaako Jami mitään päivän aikana?

Viekö Matsutaken fyysinen ylivoima mielenkiinnon koko sarjasta?

Montako kertaa Julle ja Marius on Tepsin kohdanneet aikaisemmin?

Mikä suklaajoulukalenteri sulla on?

Uskaltaako kokeilla uuden makuista NOCCO:a lauantaina?

Joko Mourinho on saanut potkut?

Millä tasolla on bussin takapenkin jutut, kun saavutaan LA-SU yönä takaisin Jyväskylään?

Seurailehan siis lauantaina ainakin IG:n ja Livestreamin välityksellä Pörriäisten roadtrippiä kohti Varsinais-Suomea. Vähiin käy pelit tämän vuoden puolella, joten äläpä jätä karkeloita väliin!

 

Loppuun vielä pakollinen se vitsailuhetki:

Jos Anna Puu olisi turkulainen, mikä hänen nimensä olisi? – Onk mittä klapei.

05.12.2019

Share |