M1: Palokkaan vieraita Joensuusta!

11/15/2019 - 16:25

Miehet edustus

Ampparit kohtaa sarjavitosen Josban. Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

Tovi on kulunut taas Amppareilla edellisestä Divarin pelistä, mutta tulevana lauantaina 16.11.2019 on taas salibandyherkkua tarjolla Jyväskylässä, kun O2-Jyväskylä saa Palokan koulukeskukselle vieraaksi Josban Joensuusta. Ottelu alkaa totuttuun alkamisaikaan klo 15:30. Joukkueet lähtevät kamppailuun Divarin sijoilta viisi ja yhdeksän, Joban ollessa Amppareita kuitenkin vain kolme sarjapistettä edellä. Tarkalleen ottaen Divarin sijat 3-9 ovat ainoastaan neljän pisteen sisällä, joten todella tiukka sarja on jälleen menossa. Tiukka sarjatilanne nostaa myös lauantain pisteiden tärkeyttä, joten varmasti todella tiukka kamppailu on luvassa!

Historiaa kun katsotaan taaksepäin, niin Ampparit on voittanut Josban kolmessa peräkkäisessä Divarin kamppailussa edellisillä kausilla. Viime kauden kamppailut päättyivät O2-Jyväskylän hyväksi Palokassa 6-3 ja Joensuussa 4-6.

Divarin tilastot

Miehet edustus

Josba on aloittanut alkukauden hyvin ailahtelevaisesti, sillä kauden aloittanutta kolmen pelin voittoputkea seurasi kolmen tappion putki, jonka jälkeen tuli kaksi voittoa ja nyt lauantain kamppailuun taas Josba lähtee kaksi maalin tappiota niskassaan. Vuoristoradasta huolimatta Josban alkukausi on ollut ennakkoasetelmiin nähden yllättävän hyvä ja etenkin joukkueen nuoret pelaajat ovat astuneet hienosti esiin. Joukkueen pörssikärkenä on häärinyt viime viikonloppuna Suomen U19- Maajoukkuettakin edustanut, 2002- ikäluokan superlupaus Tatu Havula, joka on summannut alkukauteen pörssit 8+8. Loistavasti on esiintynyt myös viime kauden päätteeksi ÅIF:n liigakartalle nostanut 1999- syntynyt puolustaja Kasper Tähkä (6+6), joka kuuluu varmasti koko Divarin viihdyttävimpiin pelaajiin. Muista nuorista pelaajista kannattaa seurata tarkalla silmällä etenkin jo viime kaudella Divarissa hyvin tehoillutta Santtu Siposta sekä tällä kaudella Divari-debyyttinsä tehnytttä Havulan ikäluokkatoveria Lauri Piirosta. Kokemusta joukkueessa edustavat sitten kapteeni Juho Väisänen sekä Jesse Reijonen, joille pelejä Josba- paidassa on kertynyt yhteensä jo 376. Josba maalia vartioi Divarin kärkitorjujiin lukeutuva Jesse Huurrekorpi (75,91%).

Ampparit kärki edellisessä ottelussaan ensimmäisen kotitappion tällä kaudella, kun sarjan tämän hetken ykkösjoukkue Limingan Niittomiehet haki pisteet 4-7 loppulukemin. Pelissä ei kuitenkaan ollut juurikaan mitään hälyttävää, Liminka vaan nyt oli vain tuon verran parempi. Nyt on joukkue saanut rauhassa parannella vammoja pari viikkoa ja keskittyä harjoitteluun, joten varmasti raikkaalla jalalla tulee Ampparit lauantaina surisemaan Palokassa! Seurata kannattaa etenkin viime peleissä hyökkääjän tontille siirtyneen ja kahteen peliin peräti neljästi osuneen Markus Mannisen (6+2) otteita, jolta on lupa odottaa lisäkihauksiakin. Lisäksi Iiro Pieviläinen (6+0) on kunnostautunut Josbaa vastaan aikaisemminkin maalinteossa, sillä Pievi on heiluttanut joensuulaisten verkkoa kolmessa edellisessä joukkueiden kohtaamisessa.

Ottelun seuranta

Solidsportin lähetys

Lauantaina siis erittäin tärkeät sarjapisteet jaossa, joten ethän jätä tätä jännitysnäytelmää välii, vaan saavu Palokkaan kannustamaan Ampparit voittoon. Ennen peliä voit vaikka "lämmitellä" itsesi salibandyfiilikseen O2-Jyväskylän Naisten edustusjoukkueen tahtiin. Naiset kohtaavat Kuopion Welhot Palokassa lauantaina klo 12:00.

Miehet edustus

Iiro Pieviläinen on osunut Josbaa vastaan kolmessa edellisessä kamppailussa; osuuko Pievi myös lauantaina? Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen.