M3: Kausi avattiin Jämsänkoskella

Miehet III - Vesangan Vesa

O2:n miesten kolmosjoukkue pelasi kauden 2019-2020 avausturnauksensa Jämsänkoskella Mäntykallion koululla. Kesän aikana joukkue koki jonkin verran vaihtuvuutta, kun pelaajia siirtyi rivistöstä muualle ja vastavuoroisesti joukkueeseen saatiin uusia kivenkovia pelimiehiä.

Jos joukkueen ensimmäisellä kaudella kärsittiin ajoittain pelaajapulasta, ilahduttavinta oli avausturnauksen aamuna nähdä kasvaneen pelaajaringin olevan lähes kokonaan mukana peleillä. O2 pääsikin avausottelussaan Vesangan Vesan kimpuun kolmella kentällisellä.

Ottelu oli avaushetkistään lähtien käytännössä täysin amppareiden hallussa. Pelaajat löysivät toisensa kentällä ajankohtaan nähden hyvin ja Vesa ei pystynyt vastaamaan O2:n hyökkäyspeliin. Tehokkaana hääri etenkin joukkueen kakkosketju, jossa Henri Kilponen, Eetu Laurinmäki sekä Aleksi Nivus latoivat maalin mieheen ja Kimi Klinga puolestaan viimeisteli kaksi osumaa.

Viime kauden tehopelaaja Riku Rantasalolle merkattiin myös kaksi osumaa ja J-M Kankaanpää säesti laiturin paikalta yhdellä kihauksella. Näin ampparit ottivat kauden avausvoiton maalein 0-8 (0-3, 0-1, 0-4). Konsta Partaselle puolestaan ensimmäisestä pelistään joukkueessa nollapeli. Helppoa ja kivaa. 

 

SB Luppo - Miehet III

Kauden toinen ottelu käytiin vaaralliseksi oletettua Luppoa vastaan. Aloitus oli kummaltakin joukkueelta väkevä ja energinen ja kokonaisuudessaan ottelu pysyi melko tasaisena. Kompastuskiveksi osoittautui oman pään miesmerkkaukset.

Luppo siirtyi vajaan 10 minuutin sisään 0-2 johtoon, mutta heti perään nähtiin komea 1-2 kavennus Kimi Klingan lavasta. Jatkoa seurasi vain hetkeä myöhemmin, kun puolustaja Heikki Hakkarainen tasoitti tilanteeksi 2-2. Ensimmäiselle erätauolle mentiin kuitenkin Lupon 2-3 -johdossa.

Toiseen erään Luppo tuli fyysisesti. Amppareiden osalta erän alkuun mahtui muutama hyvä maalipaikka sekä onnistunutta alivoimapelaamista. Luppo siirtyi kuitenkin ylivoimahyökkäyksellä 2-4 -johtoon. Kavennus nähtiin hetkeä myöhemmin, kun Jani Saukko lapioi pallon maaliviivalta häkkiin. Erän loppuun Luppo rokotti vielä kertaalleen ylivoimalla.

Kolmas erä oli jälleen fyysinen. Luppo aloitti erän vahvasti siirtyen heti erän alussa 3-6 johtoon. 4-6 -kavennus nähtiin kuudennen minuutin kohdalla Riku Rantasalon maalilla, mutta loppulukemat kirjattiin Lupon hyväksi 4-7.

Amppareiden maalilla Kalle Pehkonen pelasi oivan pelin ja piti joukkuetta pystyssä 20 torjunnallaan. Lupon maalivahdille torjuntoja kertyi 10.

Miesten kolmosen pelit jatkuvat 26.10. Killerin Ampparipesässä. Vastassa tuolloin MuurY klo. 10 ja Jämsänkosken Jyry klo 16.

06.10.2019

Share |