M1: Kaksijakoinen viikonloppu päättyi hienoon kotivoittoon!

Vuoden toinenkin tuplaviikonloppu tuotti tappion ja voiton.

Miesten edustusjoukkue pelasi viime viikonloppuna vuoden toisen tuplaviikonloppunsa, kun lauantaina joukkue kohtasi Sipoossa ÅIF:n ja sunnuntaina Palokan koulukeskukselle vieraaksi saapui Nurmon Jymy.
Lauantain kamppailusta ei hirveämmin jäänyt jälkipolville kerrottavaa, sillä kotijoukkue vei pelin luvuin 10-3. Amppareilla ei tässä kamppailussa onnistunut juuri mikään, sillä joukkueella oli isoja vaikeuksia päästä edes ykkösmaalintekosektoriin keskustaan, siinä missä ÅIF naputteli suurimman osan osumistaan aivan ykköstonteilta. Ampparit pysyi edes lähellä numerollisesti kaksi erää, mutta päätöserässä sipoolaiset mättivät peräti viisi osumaa kymmenen minuutin sisään ja peli oli selvä. Tehokkaimmin Amppareita kurittivat kokeneet ykköskentän laiturit Miro Herlin (3+1) ja Atte Huovinen (1+3).


Ottelun tilastot


Sunnuntaina oli joukkueella edessä siis kasvojen pesun paikka Nurmon Jymyn isäntänä. Tekniset vaikeudet pitivät Palokan koulukeskuksen mikin ja valkokankaan tällä kertaa pimeinä, mutta kentän puolella sen sijaan toimi ja surisi: vaikka alkuvaihdot mentiinkin oikeastaan vain hieman kyttäillen, tuottaa ottelun ensimmäinen kunnon maalipaikka myös maalin, kun ajassa 2.57 #13 Alvar Mahlberg pääsee ampumaan maalin vasemmalta puolelta pallon verkkoon ohi Jymy- vahti Hannes Hannulan, joka pelasi toista peliään nurmolaisten tolppien välissä. Maalin jälkeen molemmat joukkueet hieman aktivoituivat kentällä enemmän ja molemmissa päissä alkoi syntyä maalintekotilanteita. 2-0 maali näkee päivänvalon kahdeksan minuutin pelin jälkeen, kun Ampparit saavat vastahyökkäyksen, josta #8 Iiro Kinnunen tarjoilee vasemmalta maalinkulmalle kapteeni #5 Joni Lempiselle, joka napauttaa pallon etukulmasta maaliin. Erä jatkuu vahvasti isäntien komennossa, mutta vieraiden puolustus kestää lisä- maalintekoyritykset. Ja ajassa 16.18, hiemankuin salama kirkkaalta taivaalta, nähdään Jymyn 2-1 kavennus, kun Tommi Kärkkäiselle aukeaa aivan liikaa tilaa oikealle ja hän ei paikkaa jätä käyttämättä, vaan napauttaa pallon terävästi alakulmaan. 2-1 lukemista siirrytään myös erätauolle.

Tämän vuoden puolella kotiotteluissa toiset erät ovat olleet hyvin maalittomia, eikä nytkään ensimmäinen kymppi tarjoile maaleja, sillä molempien joukkueiden niin puolustus- kuin maalivahtipeli olivat todella tiukkana, etenkin vieraiden todella uhrautuva peittopeli pelasti monta tilannetta. Nyt ei erä jää kuitenkaan maalittomaksi, vaan kotijoukkue onnistuu erän loppupuolella rankaisemaan kahdesti. Ensin ajassa 34.54 Lempinen tarjoilee #82 Joonas Lundellille, joka pääsee lähestulkoon kävelemään keskustaan Jymy- viisikon keskelle ja napauttamaan pallon ylähyllylle. Ja reilut pari minuuttia myöhemmin #21 Miika Huusko pääsee ampumaan laidasta pallon alakulmaan ja iskemään taukolukemiksi 4-1. Puoli minuuttia ennen erätaukoa kotijoukkue saa jäähyn mailaan lyönnistä, mutta Jymy ei onnistu erän loppuun ylivoimaa käyttämään.

Kuitenkin kolmannen erän alussa vieraat onnistuvat, kun Salibandyliigassakin esiintynyt Petro Rautio pääsee ampumaan pallon hyvän pyörityksen päätteeksi maaliin ja tuo tällä maalilla vieraat taas peliin mukaan. Ja jatkoa seuraa ajassa 45.01, kun hyvän vastahyökkäyksen päätteeksi Miikka Honkaniemi tuo Jymyn jo maalin päähän. Ampparit eivät tästä kuitenkaan hätkähdä, vaan pakka saadaan taas kasaan eikä Jymyä tasoihin päästetä. Sen sijaan erän puolivälin tienoilla nähdään isänniltä taas tehokas hetki, kun ensin tutkapari Kinnunen-Lempinen iskee jälleen ”Lempon” viimeistellessä melkein samoilta jalansijoilta, kun teki ensimmäisensäkin, ja vain minuutti myöhemmin #33 Iiro Pieviläinen iskee lukemat 6-3:een ehkä päivän komeimmalla ohjauksella ilmasta, maailmanluokan syötön tähän tarjoilee #73 Markus Manninen. Tässä vaiheessa vieraat käyttävät myös aikalisänsä rauhoittaakseen tilannetta hieman. Mutta isännät sen kuin vaan jatkavat, kun 42 sekuntia aikalisän jälkeen pallo on jälleen Hannes Hannulan selän takana; tällä kertaa Lempinen tarjoilee ja Kinnunen pääsee tyylittelemään maalin edestä pallon varmasti verkkoon. Maalin jälkeen vieraat ryhdistäytyvät taas ja saavat pari aivan huipputonttia maalin läheltä, mutta kotijoukkueen maalissa #79 Henri Tikkanen venyttää kaksi todella tärkeää gamesaveria ja vastahyökkäyksestä pallo ajautuu jälleen vieraiden maaliin, kun joukkueen kuopus #72 Matti Minkkinen pääsee vasemmalta ampumaan vapaasti lukemat 8-3:een. Maali oli Matille kauden ja uran toinen Divarissa, ja se tuli taas todella hyvään paikkaan. Vajaa pari minuuttia myöhemmin Jymy saa kuitenkin hakemansa kavennuksen, kun Miko Saarelan viivakuti uppoaa hirveän maskin takaa maaliin ja vieraat ilmoittautuvat vielä taisteluun mukaan, kun kellossa on jäljellä 4.47. Kuitenkin vieraiden hieman riskilläkin hyökkääminen synnyttää myös kotijoukkueelle hyviä vastaiskupaikkoja ja ajassa 56.14 #17 Kaarlo Mahlberg pääsee nousemaan vasenta laitaa pitkin hyvin vapaasti ja iskemään pallon takakulmaan. Viimeiset kolme minuuttia Jymy lähtee hakemaan kavennusta ilman maalivahtia pelaten ja tulosta syntyykin vajaat kaksi minuuttia ennen päätöstä, kun Jose Kivipelto pääsee ampumaan oikeasta laidasta pallon etukulmasta sisään. Isännät tekevät pelin lopun vielä itselleen vaikeaksi, kun päätösminuutilla joukkue joutuu alivoimalle kulmatilanteesta. Alivoimamme kuitenkin kestää vieraiden 6vs4- pyörityksen ja ottelun päätöslukemat 10-5 pääsee iskemään tyhjiin vielä Iiro Pieviläinen 25 sekuntia ennen päätössummeria. Viimeiset sekunnit pelaillaan kellosta pois ja summerin soidessa Ampparit saa juhlia toista peräkkäistä kotivoittoaan.

Ottelun tehokkaimpina pelaajina häärivät kotijoukkueen tutka pari Iiro Kinnunen (1+3) & Joni Lempinen (2+2). Myös Iiro Pieviläinen oli tehokkaalla päällä pörsseillä 2+1. Erittäin iso voiton avain isännille oli myös tolppien välissä loistanut Henri Tikkanen 16 torjunnallaan, jotka etenkin kolmannen erän alussa olivat elintärkeitä voittotaistelun kannalta. Vieraiden tehokkain pelaaja ottelussa oli tehot 1+1 merkkauttanut Jose Kivipelto.

Ottelun tilastot

"Aika tasainen peli pitkään, tultiin hyvin tuohon kolmanteen erään vielä maaliin päähän. Me teemme tällä hetkellä kuitenkin henkilökohtaisella tasolla aivan liikaa virheitä, että joukkue voisi voittaa. Tuskaa on, mutta uskotaan parempaan. Hyvä kotijoukkue tänään oli, mutta kyllä me liikaa edesautamme vastustajaa tällä hetkellä omalla tekemisellä. Äkkiä laskettuna kolme puolustajan avausvirhettä kolmannessa erässä, joista kaikista syntyi maali; ne on raskaita virheitä. Mitään taikatemppuja tuohon ei tarvita, ollaan kuitenkin lähellä oltu voittoa monta kertaa, mutta ei olla siihen nyt vielä pystytty. Uskotaan itseemme, ei siinä muu auta", ruoti vieraiden päävalmentaja Jarmo Eteläaho pelin jälkeen omiensa esitystä.


O2-Jyväskylän päävalmentaja Ilkka Peltonen puolestaan summasi Amppareiden otteet viikonlopulta seuraavanlaisesti:

"Isot pisteet tänään kyllä, tappiolla Nurmo olisi tullut tasapisteisiin. Tulos tyydyttää, tehtiin vähän erilainen valmistautuminen tähän peliin ja pojat oli valmiita fyysisesti ja henkisesti tähän peliin eilisen tappion jäljiltä. Tehtiin pieniä muutoksia kokoonpanoon ja rakennettiin viisikot hieman eri tavalla, ja onnistuttiin aika hyvin piilottamaan vastustajan tehokenttä. Onnistuttiin tänään joka osa- alueella paremmin kuin vastustaja. Eilen ei oltu valmiita taistelemaan, ei henkisesti eikä fyysisesti, mutta tänään valmistautuminen ja pallollinen huolellisuus olivat iso ero eiliseen".


Valmentajien kommentit ottelusta sekä Hannes Hannulan ja Joonas Lundellin erätaukohaastattelut nähtävissä kokonaisuudessaan o2jkl- Instagram tilin IG-TV:stä.

Amppareiden kapteeni #5 Joni Lempinen johti esimerkillään ja tehoillaan (2+2) joukkueen toiseen peräkkäiseen kotivoittoon. Kuva: Esa Jokinen 


Näin ollen Amppareille siis toinen peräkkäinen kotivoitto, mikä on todella hieno asia, sillä syyskaudella viidestä kotiottelusta joukkue onnistui voittamaan ainoastaan yhden. Ennen kaikkea joukkue näytti hienoa selkärankaa nousemalla edellisen päivän nöyryyttävästä tappiosta näinkin komeaa voittoon heti seuraavana päivänä.

Nyt joukkue saa hengähtää edes pari päivää normaalia pidempään, kun ensi viikonloppu on peleistä vapaa. Seuraava ottelumme pelataan ensi viikon tiistaina 22.1. kun suunta otetaan kohti Joensuuta. Ottelu Josbaa vastaan Joensuu Areenalla alkaa klo 19.00.

Seuraava kotiottelu sen sijaan pelataan sunnuntaina 27.1. kun vieraaksemme Palokkaan saapuu Rauman SalBa. Ottelu alkaa klo 15.30.

#surinaa

16.01.2019

Share |