M1: Kotiavauksesta tarttui mukaan yksi piste

O2-Jyväskylän miesten edustusjoukkue pelasi viime lauantaina Divari- kauden ensimmäisen kotiottelunsa, kun vieraaksi Palokan koulukeskukselle saapui ÅIF. Joukkueet lähtivät otteluun hieman päinvastaisista asetelmista, sillä Äyät oli sarjan avausviikonloppuna hakenut kaksi vierasvoittoa, kun taas ÅIF oli kokenut 9-2 tappion Rauman SalBalle.


Kotijoukkue sai otteluun räjähtävän lähdön, kun jo ajassa 02.11 O2-Jyväskylän #33 Iiro Pieviläinen sivalsi isännät johtoon. Maalin syöttäjänä toimi ensimmäisen tehopisteensä Divarissa kirjauttanut 16- vuotias #72 Matti Minkkinen! Tämän jälkeen ote siirtyi aavistuksen vierailijoille ja O2-Jyväskylän maalissa #79 Henri Tikkanen saikin erän aikana venyä useisiin huipputorjuntoihin. Erän puolivälin jälkeen oranssipaita joutuu jäähylle ja ÅIF pääsee ylivoimalle. Ylivoiman alku on O2-Jyväskylältä, ja kotijoukkue pystyikin pitämään palloa melkein kaksiminuuttisen ensimmäisen puolikkaan. Sitten kuitenkin, kun ÅIF sai kuvionsa kuntoon, ei kauaa mennyt, kun pallo oli maalissa. Ajassa 13.07 lukemat siis 1-1:een ja maalintekijänä Antti Huovinen. Noin kolme minuuttia ennen erän loppua nähdään myrskyvaroitus kotijoukkueen kokeneemmalta osastolta, kun #61 Ismo Nybacka painaa hyvän oikean laidan nousun jälkeen rannelaukauksen etukulmasta sisään. Johto ei kuitenkaan kestä erätauolle saakka, vaan ajassa 18.08 Huovinen sutii maalinedustalta lukemat 2-2, joista siirrytään myös erätauolle.


Toinen erä ja alku on muutamia sekunteja vaille identtinen edellisen kanssa, sillä ajassa 22.27 pallo löytyy ÅIF:n maalista ja maalintekijänä ottelun toisellaan Iiro Pieviläinen! Jos edellinen erä oli aavistuksen verran vieraiden hallintaa, oli tämä erä sitten enemmän isäntien hallussa. Ajassa 28.15 nähdään hieno hetki, kun 18- vuotias #65 Lari Mäkelä ampuu komealla kaukolaukauksella numerot 4-2:een, ja samalla ensimmäisen maalinsa miesten Divarissa! Hyvästä isäntien painostuksesta huolimatta enempää maaleja ei erässä nähdä, siitä piti huolen 9 kertaa ÅIF- maalilla erässä torjunut Arttu Puska. Tosin kotijoukkueelta nähdään erässä myös hyvä puolustusesitys, ja näin ollen päätöserään lähdetään lukemista 4-2.


Erien aluissa oli osuttu kahdessa edellisessä erässä, eikä kolmas erä tuo siihen poikkeusta. Tällä kertaa osuu tosin vierasjoukkue ÅIF ja vieläpä kahdesti. Ensin ajassa 42.31 joukkueelle tuomitaan rankkari, jonka Tuomas Liukolampi pistää komeasti sisään ja vain 51 sekuntia myöhemmin O2-Jyväskylän puolustus uinuu pahemman kerran ja Atte Huovinen pääsee tuikkaamaan vierailijat tasoihin. Erä jatkui todella jännittävänä ja tasaisena, ja mitä enemmän loppua kohti mentiin, sitä tärkeämmäksi seuraava maali nousisi. Kotiyleisön räjäyttää hurraa- huutoihin ajassa 55.12 hattutemppunsa täyttävä Iiro Pieviläinen, joka sujauttaa 5-4 lukemat vanhanaikaisella! Riemua ei kuitenkaan kestä kuin 38 sekuntia, kun ÅIF kuittaa maalinedustalta pelin tasoihin. Lopussa oli molemmilla vielä paikkansa, mutta jatkoajalle mentiin lukemissa 5-5.


Jatkoajassa kumpikaan joukkue ei peruutellut vaan ratkaisumaalia haettiin rohkeasti. Ratkaisu nähdään ajassa 63.38, kun ÅIF:n sutii voittoon ja kahteen sarjapisteeseen Matias Kuisma.


Kotijoukkueen tehokkaimpana ottelussa hääri Iiro Pieviläinen tehoin 3+1 ja vieraiden tehokkain oli puolestaan 0+3 tehot kirjauttanut Petri Kuitunen. Maalivahtien torjunnat kirjattiin Henri Tikkanen (O2JKL) 22 torjuntaa, Arttu Puska (ÅIF) 17 torjuntaa.


ÅIF:n valmentaja Tuomo Kokko kommentoi ottelua pelin jälkeen seuraavasti: ”Ensimmäinen erä oli hyvä meiltä, mutta toisessa erässä tahtotaso hävisi ja hävittiin se erä 2-0. Kolmannessa erässä saatiin sitten se tahtotaso, mikä meillä oli ensimmäisessä erässä. Vielä on paljon parannettavaa eri osa- alueilla, maalinteko oli etenkin ekassa pelissä vielä hankalaa, mutta eiköhän sekin siitä vielä lähde”

Kotijoukkueen valmennuksesta Joonas Kaasalainen kommentoi ottelua puolestaan seuraavasti: ”Aika tasapaksu peli, olisi voinut kääntyä ihan kummin vaan. Täytyy antaa propsit kaverille, pelasi aika fiksusti etenkin kolmannen erän pallon kanssa eikä tehnyt meille hommaa helpoksi. Meilläkin oli omat paikkamme toisessa erässä naulata peli. Jatkoajalla pelin olisi kumpi tahansa voinut voittaa, joten ei siitäkään liian pettynyt voi olla. Hyvällä tiellä kumminkin ollaan ja ilme on hyvä, joten tästä on hyvä lähteä jatkamaan”


Valmentajien haastattelut voit kokonaisuudessaan kuunnella O2JKL Instagram- tilin Instagram-TV:stä, siellä myös pelaajien haastatteluja lauantain pelistä. Joukkueen Instagram-TV:tä kannattaa seurata tämän kauden kotiotteluissa tarkasti, sillä niin pelaaja- kuin valmentajahaastattelut tullaan julkaisemaan sinne!


Seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 13.10. Silloin vieraaksi saapuu Joensuusta Josba. Ottelu alkaa Palokan koulukeskuksella klo 15.30.


Sitä ennen on kuitenkin edessä vielä vierasottelu tulevana viikonloppuna, kun matkaamme lauantaina 6.10. Turkuun yhden sarjan ennakkosuosikin FBC Turun vieraaksi.

02.10.2018

Share |