N1: Oppia ja kokemusta sarjakärjen vieraana

Ampparittarien runkosarjan viimeiseen vierasotteluun saatiin suunnata kevätauringon valtavassa paisteessa. Tampere-areenalla valo kuitenkin selvästi väheni eivätkä Ampparit saaneet haastettua Classicia maalien muodossa viime kohtaamisen tapaan. Ensimmäisessä erässä peliä saatiin vietyä hyvin myös meidän hyökkäysalueelle ja syöttöketjut löysivät toisiaan. Maalit teki kuitenkin Classic ja ensimmäiselle erätauolle siirryttiin lukemissa 4-0.

Toinen erä oli Amppareilta kaikin puolin kehnompaa, Classicin iskiessä erässä viisi osumaa. Pääsimmepä mekin kuitenkin myös maalin makuun, kun Kiia (Kisu) Avikainen pyöräytti pallon reppuun Heidi Aukeen hyvästä syötöstä. Samaan erään Kisu sai vielä tempaistua itsensä oman vaihdon lopussa läpiajoon, mutta hyvä laukaus kilahti tolppaan.
Maalin suulla Tanja (Tane) Matilainen pelasti useampaan otteeseen palloja maaliviivalta ja esitti muita paraatitorjuntoja. Classic ei siten pystynyt iskemään pelin edetessä enää yhtä tehokkaasti, vaikka toiselle erätauolle lähdettiinkin jo lukemissa 9-1.

Kolmannessa erässä Tane jatkoi maalilla hyviä otteitaan ja Ampparit saivat omaa peliään taas enemmän hyökkäyspäähän, mutta lisämaaleja ei enää syntynyt edes viimeisten sekuntien maalinedusmyllytyksessä. Tulostaulu kertoi karua totuuttaan ja lukemilla 10-1 pisteet jäivät Tampereelle.

Lauantaina 18.3. saamme vieraaksemme Palokkaan toisen tamperelaisjoukkueen KooVeen. Tervetuloa kannustamaan Amppareita runkosarjan viimeiseen otteluun!

09.03.2017

Share |