N1: PSS vei karkit

Aamu oli hyvin aurinkoinen ja häikäisevä, kuten odotuksemmekin pelistä, mutta kuten sääkin muuttui harmaammaksi, myös peli taipui siihen sävyyn. Vaikka tappio tuli, ja parannettavia asioita löytyi, oli mukana kuitenkin useita onnistumisia. Ensimmäisessä erässä Veera Jalkanen hassutteli mailaviidakon läpi ja ujutti pallon taitavasti vastustajan verkkoon. Muutamasti myös vastustaja sakotti virheistämme ja taiteili tulostaululle lukemat 1-3.

Toinen erä ainakin tilastollisesti näytti parhaimmalta, sillä erän ensimmäisestä maalista, meidän toisesta maalistamme vastasi Kiia Avikainen, mutta vain muutamaa minuuttia myöhemmin vastustaja iski taas takaisin. Erä kului maalipaikkoja luoden kumpaankin suuntaan, muttei osumia tullut ja erätauolle lähdettiin edelleen muutama maali kirittävänä, tilanteessa 2-4.

Viimeisen eränkin ensimmäisestä maalista vastuu kuului meille ja sen kävi jysäyttämässä vuorostaan Alisa Huisman. Vaikka meitä siunattiin myös rangaistuslaukauksella ja sen epäonnistuen ylivoimalla, oli päivän maalikiintiömme jo täysi. Vastustajan maalikiintiöllä ei näköjään ollut tullut vielä raja vastaan, sillä pallo löytyi erässä verkostamme vielä kolmisen kertaa.

Lopullisiksi lukemiksi pelistä ratkesi 3-7. Tulostaulun lukemiin tuskin kukaan joukkueesta tyytyy, mutta osittain saamme olla tyytyväisiäkin peliin, sillä kehitystä on tapahtunut ja pelasimme hyvin, vastustaja pelasi vain huomattavasti paremmin. :)

 

03.03.2017

Share |

Katso myös

03.03.2017 N1: PSS vierailulle Palokkaan