N1: Joutsenon Kataja taipui tahdolla

Tätä peliä oli odotettu. Edellinen taisto Joutsenon Katajaa vastaan päättyi kirvelevään 7-2 tappioon. Nyt oli revanssin paikka. Jokainen tiesi, että tuleva ottelu tulisi olemaan yksi kauden tärkeimmistä. Alkulämmöt haettiin umpihangessa. Keskittyneistä ilmeistä näki, että tänään rytisee ja kovaa. Työhaalarit niskaan ja askiin. Sunnuntai-illan trilleri Jyväskylän Palokassa oli valmis alkamaan.

Kotijoukkueen vahva tahtotila näkyi heti ottelun alusta alkaen. Ensimmäistä erää ei ehtinyt kulua minuuttiakaan, kun Maiju Parttimaa kävi napauttamassa pallon JoKan verkkoon Pöntisen syötöstä. Pari minuuttia myöhemmin tilanne oli jo 2-0, kun Pinja ”kylpytakki” Juvonen latoi pallon pömpeliin. Ampparilauma oli tullut vahvasti otteluun, töitä paiskittiin molempiin suuntiin. JoKan vaaralliset hyökkäykset tuottivat kuitenkin tulosta, kun ajassa 3.53 vieraiden Liisa Laapio iski kavennusosuman. Palokan salibandypyhättöön saapunut yleisö pääsi näkemään ehkä yhden kauden hienoimmista vapariosumista, kun kuvion päätteeksi Jenni ”kumihanska” Kaipainen pääsi lataamaan pallon alakaleviin. Ottelun vauhti jatkui hurjana ja molempien joukkueiden pelaajat pääsivät lämmittämään jäähypenkkejä. Erätauolle mentiin kuitenkin 3-1 lukemissa.


Toisen erän alkuun ”nollakakkosen” naiset pääsivät kyykkimään alivoimalla Männistön istuessa vielä jäähyään. Ei auttanut slaavikyykyssä hikoilu, vaan todella vaarallisen vedon omannut JoKan Elvira Tyrmi pommitti pallon yläkulmaan. Ampparinaiset jatkoivat raastamista kentällä ja onnistuivat sotkemaan JoKan pelinavauksen. Kotijoukkueen neljännen maalin rakenteli ”pörssipariskunta” Hattara & Huisman.
Seuraavaksi alkoi pilli soida ja jäähyjä sataa. Ensin oli Hattaran vuoro päästä katselemaan peliä jäähypenkiltä käsin. Hetkeä myöhemmin tuomarin taskusta nousi kyseenalainen punainen kortti vierasjoukkueen pelaajalle. Tuomarin mukaan maalin edessä oli koeteltu kaverin kylkiluita mailan tupilla. Jäähyn syynä väkivaltaisuus ja seurauksena komennus suihkuun. Tulosta ei kuitenkaan saatu aikaiseksi viiden minuutin jäähyn aikana amppareiden ylivoiman ollessa tehotonta ja JoKan puolustaessa ansiokkaasti. Ratkaisijaksi nousi vahvan pelin pelannut Anni ”hävettää olla mukana tässä joukkueessa” Polari, joka ui tyylikkäästi maalille ja viimeisteli jäätävän varmasti. Ei tarvinut syöttäjää.


Kolmannen erän tilastomerkintöinä pelkkiä jäähyjä. Ottelun kova panos ja tunnetila näkyivät. Erän alkuun nähtiin ikävä tapahtuma, kun Männistö torpattiin laidan yli ja amppareiden turbojalka loukkasi itseään tilanteessa. JoKa kuitenkin kesti jälleen sinnikkäästi viiden minuutin alivoiman. Erän aikana myös kotijoukkueen Luoma & Parttimaa kävivät kakkosen verran istumassa ja Pöntinen kipusi 1-divarin jäähypörssin pronssipaikalle. JoKa haki lisäosumia nälkäisesti, mutta ampparilauma ei ollut riisunut vielä työhaalareitaan. Peittopeli toimi ja jokainen pelaaja antoi kaikkensa puolustuksessa. Maalivahtimme Tanja ”muuri” Matilainen oli huippuvireessä koko ottelun napaten tärkeitä torjuntoja ja hoitaen läpiajotkin tyylillä. Kolmannen erän ollessa maaliton; ottelu päättyi O2-naisten maukkaaseen 5-2 voittoon. Parhaana palkittiin ansaitusti Emmi ”kaikki joukkueen eteen” Luoma, joka paiski jälleen upeasti hommia kentällä.


”Tää on meidän peli.” Usko omaan tekemiseen oli koko ottelun ajan huipussaan. Valmentajat olivat valmistelleet pelaajat täyteen iskuun fyysisesti sekä henkisesti. Oltiin valmiita otteluun. Joukkueen hyvä yhteishenki huokui tekemisessä. Oli lupa nauttia pelaamisesta, taistelusta taitavaa joukkuetta vastaan.


”Kapteeni Meriläinen, mikä ratkaisi ottelun voiton tänään O2-naisille?”
”TAHTO.”

 

#10

 

Katso maalikooste pelistä!

 

02.02.2015

Share |