Raportti

N1: Den glider in ja GrIFK:n voittoputki katkaistu

Voitokkaan Hämeenlinna-vierailun jälkeen naiset käänsivät nopeasti katseensa jo toiseen viikonlopun matsiin, vastassa GrIFK Kauniaisista. Sunnuntaiaamu lähti käyntiin maittavalla ja tuhdilla hotelliaamiaisella - täytyy syödä hyvin että jaksaa! Iltapäivällä jälleen bussi täyteen toolbageja ja naisia, ja matka jatkuu.


Sunnuntain pelistä odoteltiin ensimmäisestä minuutista alkaen kovaa vääntöä ja matsiin lähdettiinkin ”kaikki peliin” meiningillä. Yhtään ei anneta periksi! Tällä asenteella naisten 0-1 johtomaali syntyykin jo alle puolessa minuutissa, kun Hattara vetää ja Santaniemi jatkaa komeasti ilmasta. Avausmaalin jälkeen molemmilla maalinedustoilla tapahtuu. Maalivahdit ovat hyvin hereillä puolin ja toisin. Viisi minuuttia erää jäljellä ja valmennuksesta kuuluu jo huutoja: ”Rauhoittakaa!”. Itsevarmaa pallonhallintaa ja jalkaa liikkeelle niin hyvä tulee. Ajassa 19:00 Parttimaa saakin ujutettua pallon vastustajan molarin ohitse, lukemat 0-2. Ei siinä kaikki. Santaniemi rankaisee vielä ajassa 19:43 Hattaran esityöstä. Ensimmäinen erä naisille 0-3.


Toinen erä lähtee käyntiin mallikkaasti ja ehtii kulua nelisen minuuttia, kun Hattara tuikkaa lukemat 0-4 syöttäjänä Juvonen. Naiset ovat selvästi parantaneet toiseen erään, pallo ja jalat liikkuvat ja esitys on jo huomattavasti vakuuttavampaa. Ajassa 31:48 Pöntinen röyhii lukemat 0-5, mukana Parttimaa. Peli puolivälissä ja vastustaja ottaa aikalisän; molari vaihtoon. Pian sen jälkeen O2-naiset joutuvat alivoimalle (syy hämärä eikä ansaitse sen kummempaa selitystä), joka sujuu mallikkaasti dominoiden eikä vastustaja saa mahdollisuuttakaan iskeä ylivoimalla tasoitusta. Harmittavasti alivoimasta selvittyä vihu saa tasakentillä kavennusmaalin 1-5, ja näihin lukemiin päättyikin ottelun toinen erä.


Kolmas erä, vielä täytyy jaksaa ennen kuin bussin nokka kääntyy kohti Jyväskylää. Jo ensimmäisen minuutin jälkeen vastustaja saa mahdollisuuden kaventaa lukemiin 2-5, ja näin kävi! Pallo pyörii jo liikaa oman maalin edustalla, onneksi maalivahtimme Matilainen on hereillä ja toimiikin pelastavana enkelinä useampaan otteeseen. Naiset pitävät kuitenkin kynsin ja hampain kiinni johtoasemastaan; kymmenen minuutin paikkeilla Meriläinen iskee lukemiin 2-6 Parttimaan jätöstä. Kaikkeen eivät enkelitkään pysty, jos puolustuksessa rakoilee. Vastustaja käyttää tilaisuuden erän lopussa hyväksi ja kaventaa 3-6. Ottelua jäljellä enää kaksi minuuttia, vastustaja hengittää niskaan, mutta naiset ovat voitontahtoisia loppuun asti ja saavat haluamansa kaksi pistettä. Joukkueen parhaana palkittiin molari Matilainen, joka oli tittelinsä todellakin ansainnut. Kaksi peliä, kaksi voittoa, neljä pistettä, siihen on hyvä päättää vieraspelireissu!


Naiset nähdään seuraavan kerran kotikaukalossa lauantaina 1.11. klo 16 Palokan koulukeskuksessa, tervetuloa, bienvenue!

#28

19.10.2014

Share |