M1: Divarikausi käyntiin!

09/11/2021 - 17:58

Otteluennakko

Ampparit matkustaa avauskierroksella Joensuuhun.

Ja näin olemme saavuttaneet hetken, kun voimme sanoa, että Divarin kausi 2021-2022 on alkamaisillaan; sarjan avauskierros pelataan nimittäin huomenna sunnuntaina 12.9.2021! O2-Jyväskylän uudistunut Amppariparvi matkaa esnimmäisellä ottelukierroksella Joensuuhun, jossa vastaan asettuu nuori, nälkäinen ja sarjan ennakkosuosikkeihin nostettu Josba.

Josba on viime vuosina ollut Amppareille mieluinen vastus; viimeisen neljän kauden ajalta voitot ovat kahdeksasta ottelusta oranssipaitojen eduksi peräti 7-1; Josban edellinen ja ainut voitto on lokakuulta 2017. Viime kaudella Ampparit oli kotonaan vahvempi peräti 8-2 ja Joensuussa järjestettiin sitten pörssipeijaiset tuloksella 7-11. Ikävimmin joensuulaisia Amppari on vuosien saatossa ollut Joni Lempinen, joka on iskenyt näissä keskinäisissä kamppailuissa tehot 9+4=13.

Viime kaudella Josba sijoittui runkosarjassa yhdeksänneksi, jääden siis juuri ja juuri rannalle pudotuspeleistä. Amppareiden kausi päättyi puolestaan puolivälierissä SaiPaa vastaan otteluvoitoin 2-1.

Josba uudistui ja nuorentui kesän aikana jonkin verran. Isoin muutos nähtiin toki penkin takana, kun Joensuussa siirryttiin "aikaan jälkeen Ruokosen". Toki kenttäpelaajistakin joukkueesta F-Liigan ympyröihin siirtyivät hyökkäyksen ykköstähtenä jo pari vuotta tuikkinut superlupaus Tatu Havula sekä puolustuksessa erinomaisesti ja taidokkaasti esiintynyt Kasper Tähkä. Tulijapuolella oli silti myös kovia nimiä, kuten Indiansista siirtynyt, U23- Maajoukkueessakin pelannut Olli Arkkila sekä FBC Turusta siirtynyt Miika Kosonen. Muista pelaajista etenkin viime kaudella komeat 30 maalia mättänyt Lauri Piironen sekä 2003- ikäluokan huipputalentit Jasu HolopainenSampo Siponen ja Fetja Naakka tulevat kantamaan todella isoa vastuuta joensuulaisten joukkueessa alkavalla kaudella. Kokemusta edustaa luonnollisesti iki-Josba Juho Väisänen, jolle alkava kausi on erittäin kunnioitettavasti peräti yhdeksäs perättäin Josban riveissä!

Jos uusiutui jonkin verran Josban joukkue kesän aikana, niin Amppareihin riveissä nähtiin vielä isompi mylläys, kun peräti 10 pelaajaa viime kauden joukkueesta vaihtoi maisemaa ja uusia pelaajia tuli joko omasta Akatemiasta (Suomisarja) tai Jyväskylän ulkopuolelta kuusi. Myös valmennukseen saatiin uudeksi käskijäksi Jouni Juurela; Jouni nähtiin muuten toissa kaudella vielä Josban penkin takana! Uusista hankinnoista katseet kiinnittyvät erityisesti kokeneeseen Sampo Laukkalaan sekä vasta kauden alun kynnyksellä Amppareihin liittyneeseen nuoreen ja taitavaan Elmo Lavoseen, joilta jokusen pörssin voi tällä kaudella ehkä odottaakin. Muista Amppareista etenkin Markus ManninenIiro Kinnunen sekä Kaarlo Mahlberg ovat tottuneet viime kausilla onnistumisiin; tällä kaudella niitä voidaan odottaa myös työteliäältä Oscar Salmiselta. Nuorista pelaajista Lari Mäkelä sekä Akatemiasta nousseet Santeri TurppoVäinö Pulkkinen ja Patrik Salmensaari ovat erittäin potentiaalia pelaajia murtautumaan tällä kaudella kohti Divarin eliittiä.

Todella mielenkiintoiset asetelmat ovat siis tälläkin alkavalla kaudella DIvarissa; tervetuloa seuraamaan kautta Amppareiden mukaan!

Amppareiden pelit ovat tälläkin kaudella katsottavissa Solidsportin kautta. Liittymällä kuukausikannattajaksi näet kaikki joukkueen ottelut sekä myös tallenteet ja koosteet peleistä - Vain hintaan 8,90€/kk!

Solidsportin lähetys

Ottelun seuranta Tulospalvelussa

Otteluennakko

Alkuperäinen kuva: Esa Jokinen

11.09.2021