O2-JYVÄSKYLÄ TRY OUT 2019

03/18/2019 - 15:21

Try out

O2-Jyväskylän vanhimpien poikajuniorijoukkueiden try outit pidetään huhtikuun lopussa ja toukokuun alussa 2019. Ikäluokat A, B, C1 & C2 muodostavat Amppareiden huipulle tähtäävän pelaajapolun. Ikäluokkien edustus- ja kilpajoukkueiden lisäksi B- ja C-junioreissa on mahdollista pelata harrastejoukkueessa, jossa harjoittelua on määrällisesti vähemmän.

B-junioreiden ja C1-junioreiden try outit käydään 29.4.-12.5.2019. C2-junioreiden try out -jakso alkaa 23.4. ja päättyy 12.5.2019. Joukkueiden pelaajavalinnat julkaistaan try out -jakson päätteeksi 12.5.2019.


Ilmoittaudu try -jaksolle tästä

 

A-junioreiden matka jatkuu määrätietoisesti kohti huippua

A-junioreiden ensimmäinen kausi uudistetussa valtakunnallisessa 1. divisioonassa päättyi runkosarjan kuudenteen sijaan ja sarjapaikan suoraan säilyttämiseen ilman karsintoja. Kauden aikana suuri osa pelaajista pelasi myös miesten edustusjoukkueen pelejä Divarissa ja miesten akatemiajoukkueen pelejä 2. divisioonassa.


Kauteen 2019-2020 A-juniorit (1999-2001 syntyneet) lähtevät tutussa johdossa, kun Juha Hirvonen jatkaa joukkueen päävalmentajana. Joukkueen menestyksen lisäksi A-junioripelaajat tavoittelevat kauden aikana harjoitus- ja pelipaikkoja miesten edustusjoukkueesta ja miesten akatemiajoukkueesta. Yhtenä A-junioritoiminnan tavoitteena on mahdollistaa junioriotteluiden lisäksi kullekin pelaajalle sopivan tasoisia miesten otteluita.


Päävalmentajana jatkava Hirvonen uskoo joukkueen noususuhdanteen jatkuvan tulevanakin vuonna:

”A-junioreiden ja Akatemiajoukkueen muodostama konsepti on erinomainen kehitysalusta nuorelle pelaajalle. Pystymme takaamaan kaikille pelaajillemme laadukkaan harjoittelun lisäksi runsaasti peliminuutteja kunkin omalla haastetasolla ja auttamaan näin nuoria urheilijoitamme matkalla kohti kovempia pelikenttiä. Olemme muutamassa vuodessa kiivenneet junnujen aluesarjajoukkueesta kolkuttelemaan jo A-junioreiden SM-sarjan portteja sekä nostaneet Akatemiajoukkueenkin yhdeksi Jyvässeudun kärkijoukkueista. Ja kuten sanottua - matka ja tarina jatkuu...”


A-juniorijoukkueen kanssa tiiviissä yhteistyössä toimii miesten akatemiajoukkue, jossa Hirvonen toimii myös päävalmentajana. Kaudella 2018-2019 miesten akatemiajoukkue on pelannut miesten 2. divisioonan Sisä-Suomen lohkossa. Akatemiajoukkue toimii vahvasti pelaajakehitys-ideologialla ja moni joukkueen pelaajista onkin pelannut kauden aikana miesten edustusjoukkueessa Divariotteluita farmisopimuksen sallimana. Akatemiajoukkueen rooli nuorten pelaajien kehittäjänä on ollut keskeinen, sillä joukkueen kokoonpanossa on nähty kauden aikana yhteensä 45 pelaajaa.


Akatemiajoukkue on tarkoitettu nuorille, juniori-iän ohittaneille pelaajille, jotka haluavat edetä pelaajaurallaan kohti huippua. Akatemiajoukkueeseen valitaan n. 15 aikuisikäistä pelaajaa. Miesten akatemiajoukkueen jo julkaissut pelaajasopimukset voit käydä lukemassa tästä.


Oletko kiinnostunut A-junioreiden tai miesten akatemiajoukkueen toiminnasta? A-junioreiden ja miesten akatemiajoukkueen avoimet harjoitukset pidetään huhtikuussa 2019. Yhteydenotot joukkueiden päävalmentajaan Juha Hirvoseen (juha.hirvonen@o2-jkl.fi, 040 503 7092). A-junioreiden joukkueeseen valitaan n. 20 pelaajaa ja miesten akatemiajoukkueeseen n. 15 aikuisikäistä pelaajaa. Joukkueet nimetään 29.4.2019.

 

B-juniorit menestysnälkäisinä uuteen kauteen

B-junioreiden ikäluokan kaudella 2019-2020 muodostaa 2002-2003 syntyneet pelaajat. Pelaajat jaetaan kolmeen joukkueeseen: edustusjoukkue, kilpajoukkue ja harrastejoukkue. Joukkueista edustus- ja kilpajoukkue ovat huipulle tähtäävää toimintaa ja harrastejoukkue nimensä mukaisesti harrastepelaamista.


B-junioreiden ikäluokkavalmentajana jatkaa Tuomas Pulkkinen, joka johtaa ikäluokan valmennusryhmää ja huolehtii pelaajapolun toteutumisesta A-, B- ja C-poikien välillä. B-junioreiden edustusjoukkue koki syksyllä 2018 karsintapettymyksen, minkä seurauksena joukkue on hakenut vauhtia Eliittisarjasta. Joukkue voitti Eliittisarjan tappiottomalla pelillä ja pelasi itsensä SM-sarjan pudotuspelikarsintoihin. Pudotuspelikarsintojen ensimmäisessä vaiheessa B-pojat jatkoivat voittokulkuaan voittaen kaikki neljä otteluaan. Seuraavana B-pojat kohtaa SM-pudotuspelikarsintojen toisessa vaiheessa 1. divisioonan voittaneen LASB/SCU yhdistelmäjoukkueen.


B-junioreiden kilpajoukkuetoiminnassa pelaajat tavoittelevat joukkueen menestyksen lisäksi nousemista B-junioreiden edustusjoukkueeseen. Harrastejoukkueeseen etsitään pelaajia, jotka haluavat pelata hyvässä porukassa rennolla otteella. Harrastejoukkueessa harjoitellaan edustus- ja kilpajoukkuetta vähemmän.


B-junioreiden edustusjoukkue toimii tiiviissä yhteistyössä A-junioreiden kanssa. Päättyvällä kaudella A-junioreiden otteluita on pelannut tusinan verran B-junnupelaajia. B-junioripelaajista Matti Minkkinen ja Patrik Salmensaari ovat murtautuneet kauden aikana pelaamaan jopa miesten edustusjoukkueen Divariotteluita. Lisäksi useampi B-junnupelaajista on pelannut myös miesten akatemiajoukkueessa 2. divisioonan otteluita.

Pitkään -02 ikäluokan valmennuksessa mukana ollut Pulkkinen odottaa läpimurtokautta monelle pelaajalle:

”Nykyinen kausi on osoittanut, että ensimmäiset B-junnumme ovat valmiita jo miesten pääsarjatasolle. Matti on pelannut koko kauden Divarissa ja Patrik pääsi pelaamaan ensimmäiset ottelunsa maaliskuun alussa. Meillä on laaja rintama nuoria pelaajia, joilta odotan entistä vahvempaa esiinmarssia tulevana kautena. B-junioreiden edustusjoukkueella on hieno mahdollisuus menestyä ensi kauden koitoksissa."


"Hienoa on myös, että saamme järjestettyä näillä näkymin kolmelle joukkueelle salibandytoimintaa myös kaudella 19-20 B-junnuissa. Kilpajoukkueen pelaajissa tulee olemaan varmasti hyviä haastajia, jotka pyrkivät murtautumaan edustusjoukkueen kokoonpanoon. Harrastejoukkueen rooli on myös tärkeä, sillä se mahdollistaa harrastuksen jatkumisen ilman sen suurempia kilpailullisia tavoitteita.”


B-poikien try outit käydään 29.4.-12.5.2019. Edustusjoukkueeseen valitaan n. 18 kenttäpelaajaa + 2-3 maalivahtia. B-poikien kilpajoukkueeseen valitaan 20 kenttäpelaajaa + 2-3 maalivahtia. Pelaajavalinnat julkaistaan 12.5.2019. Harrastejoukkueeseen voi ilmoittautua mukaan kevään ja kesän aikana.
Lisätietoja B-poikien try out -jaksosta Tuomas Pulkkiselta (040 966 3816, tuomas.pulkkinen@o2-jkl.fi)

 

C1-poikien yhteisjoukkuetoiminta Muuramen Yrityksen kanssa jatkuu

O2-Jyväskylän ja Muuramen Yrityksen seurayhteistyön jatkumona 2004 syntyneiden poikien voimat yhdistettiin kaudelle 2018-2019. Ikäluokkaan muodostui try outtien kautta edustus- ja kilpapeliryhmät. Vastuuvalmentajana aloitti Jaakko Kaistinen, jonka johdolla 35 pelaajan ikäluokka on ottanut isoja harppauksia pelaajapolulla kohti huippua.


Kaudella 2019-2020 ikäluokan yhteisjoukkuetoiminta jatkuu seurojen välillä. Kevään try outeilla pelaajat jaetaan edustus- ja kilpapeliryhmiin. Jaakko Kaistinen jatkaa edelleen C1-joukkueen vastuuvalmentajana. Jaakon kokopäivätyöt Muuramen Yrityksessä jatkuu, opiskellen samalla valmentajan ammattitutkintoa Suomen Urheiluopistolla. Edustuspeliryhmä on osallistunut nykyisen kauden aikana Vierumäen salibandyakatemiaan, mikä on tuonut tukea pelaajien oppimisprosessiin ja ryhmäytymiseen.


Kilpapeliryhmän pelaajat ovat olleet kauden aikana tiiviisti mukana myös edustuspeliryhmän toiminnassa, mikä on vienyt koko ikäluokkaa huimasti eteenpäin. Edustuspeliryhmä koki syksyllä SM-karsinnoissa karsintapettymyksen, josta se kasvoi kauden aikana erittäin kypsästi ja voitti lopulta yli 20 ottelua putkeen edeten 16. parhaan joukkoon SM-pudotuspelikarsinnoissa.


Kaistisen johdolla 2004 syntyneiden poikien tulevaisuus näyttää valoisalta:

”Pitkään mielessä ollut unelma seurojen välisestä yhteistyöstä realisoitui kuluneella kaudella. Kausi on ollut upea kasvutarina nuorilla pelaajilla, poitsut ovat ottaneet isoja harppauksia kohti huippusalibandyä. Edustusjoukkueen pääseminen 16 parhaan joukkoon on uudelta joukkueelta upea suoritus, eikä SM-puolivälieriin pääseminenkään olisi ollut tuloksista päätellen mahdottomuus.”


”Oppimisprosessia jatketaan tulevina kausina pelaajia voimakkaammin vastuuttaen ja osallistaen. Tavoitteena on säilyttää mielekäs ja turvallinen ympäristö, jossa pelaajalla on hyvä olla ja mahdollisuus kehittyä urheilijan polulla. Meillä on seurojen puolesta siihen hyvät työkalut, hyvä valmennus ja toimihenkilöt, sekä hyvä tukiryhmä vanhemmista.”


”Valmennustiimi (Joona Nättinen ja Aatu Taipale) säilyy nykyisellään, joten kuluneen kauden aikana kehittyneet valmentaja-urheilijasuhteet pääsevät entisestään vakiintumaan. Tämä on murrosikäiselle nuorelle ensiarvoisen tärkeää, jotta treeneissä on paikalla luotettava valmentaja joka on pelaajia varten!”


C1-poikien try outit käydään 29.4.-12.5.2019. Edustuspeliryhmään valitaan n. 16-18 kenttäpelaajaa + 2 maalivahtia. C1-poikien kilpapeliryhmään valitaan n. 15-20 kenttäpelaajaa + 2-3 maalivahtia. Pelaajavalinnat julkaistaan 12.5.2019.
Lisätietoja C1-poikien try out -jaksosta Jaakko Kaistiselle (044-2393903, jaakko.kaistinen(ät)muurame.fi)

 

2005 syntyneiden poikien taival alkaa C2-poikien sarjassa Joona Kasken johdossa

2005 syntyneiden poikien ikäluokka tulee ensimmäistä kertaa ikään, jossa taistelu juniorisarjojen Suomen mestaruudesta alkaa. Samalla pojista muodostetaan ensimmäistä kertaa tasopeliryhmät. O2-Jyväskylän D1-mustasta, D1-valkoisesta, D1-oranssista ja Muuramen Yrityksen D1-poikien joukkueesta muodostetaan yhteensä neljä (4) C2-poikien joukkuetta kaudelle 2019-2020.


Edustuspeliryhmän pelaajisto valikoidaan kevään try out -jaksolla. O2-Jyväskylään ja Muuramen Yritykseen muodostuu molempiin oma kilpapeliryhmä, minkä lisäksi Amppareiden C2-pojissa on mahdollista harrastaa myös harrastepeliryhmässä. Peliryhmistä O2-Jyväskylän edustus- ja kilpapeliryhmät ovat huipulle tähtäävää toimintaa, kun taas Muuramen Yrityksen joukkue ja Amppareiden harrastejoukkue ovat harrastepelaamista, jossa harjoittelua on vähemmän. Ikäluokan edustuspeliryhmä toteutetaan O2-Jyväskylän ja Muuramen Yrityksen yhteisjoukkueena samaan tapaan kuin C1-pojissa.


C2-ikäluokasta alkaa nuoruusvaihe, mikä jatkuu aina A-junioreihin saakka. Nuoruusvaiheen aikana tavoitteellisesti harjoittelevat pelaajat kasvavat lapsuusvaiheesta nuoriksi aikuisiksi, niin ihmisinä, urheilijoina kuin salibandynpelaajinakin. Ikäluokan vastuuvalmentajaksi asettuvalla Joona Kaskella on tuoretta kokemusta pelaajien kehittymisestä näinä kasvun kannalta kriittisinä ikävuosina, kun Joona on ollut Happeen 2003 syntyneiden poikien valmentajana viime vuodet.


”Todella hienoa päästä aloittamaan tätä uutta projektia O2-Jyväskylän puolella. 05-joukkueiden valmentajat ovat tehneet todella hienoa työtä viime vuosina, sillä sekä “Amppareissa” että Muuramessa on todella paljon motivoituneita pelaajia 2005- ja 2006-ikäluokissa. Seuran juniorit ovat muutenkin tällä kaudella menestyneet erinomaisesti, ja samalla tiellä aikovat myös ensi kauden C2-pojat jatkaa.”


“Tuleva kausi tuo varmasti kaikille toiminnassa mukana oleville paljon uutta, kun kilpailu kohti valtakunnan huippua alkaa. Vaatimustaso tulee siis nousemaan, mutta samalla pidetään tietenkin mielessä, että salibandy on ennen kaikkea todella mukavaa! ”


C2-poikien try outit käydään 23.4.-12.5.2019. Edustuspeliryhmään valitaan 16 kenttäpelaajaa + 2 maalivahtia. C2-poikien kilpapeliryhmään valitaan n. 20-25 kenttäpelaajaa + 2-3 maalivahtia. Pelaajavalinnat julkaistaan 12.5.2019.
Lisätietoja C2-poikien try out -jaksoon Joona Kaskelle (050 431 3956, joona.kaski@o2-jkl.fi).
Muuramen Yrityksen C2-poikien toiminnasta saat lisätietoa Antti Ketolalta (antti.ketola(ät)gmail.com)

 

Myös O2-Jyväskylän nuorempiin junioreihin otetaan uusia harrastajia mukaan kevään, kesän ja syksyn aikana. Otathan yhteyttä seuran valmennuspäällikkö Tuomas Pulkkiseen (tuomas.pulkkinen@o2-jkl.fi, 040 966 3816), niin katsotaan juniorille sopiva pelipaikka salibandyn parista!


Kaudelle 2019-2020 uutena peliryhmänä muodostetaan 2006 syntyneisiin poikiin toinen peliryhmä. Ikäluokassa on tavoitteena kasvattaa pelaajamäärä kevään ja kesän aikana 35 pelaajaan. Ikäluokan valmennuksesta vastaa tulevanakin kautena Mikko Pirttimäki valmennusryhmänsä kanssa. Molemmat peliryhmät tulevat osallistumaan sekä Salibandyliiton Sisä-Suomen aluesarjaan, että Keski-Suomen alueen Zoneliigaan. Peliryhmien pelaajakohtainen toimintamaksu sisältäen pelireissut bussikuljetuksella on n. 70€/kk. Olethan rohkeasti yhteydessä Mikkoon (040 411 6498, mikko.pirttimaki@gmail.com), jos harrastaminen salibandyn parissa kiinnostaa D-poikien joukkueessa!

 

 

Lisätietoja:
Tuomas Pulkkinen
O2-Jyväskylä
Valmennuspäällikkö
040 966 3816
tuomas.pulkkinen@o2-jkl.fi