N1: Räpiköimistä osa 12

Porvoon reissu oli pitkä ja hermoja raastava. Alkuasetelmat peliin olivat sellaiset, että O2:lle voitto olisi tärkeä, jotta mahdollisuudet pleijareihin säilyisivät. PSS oli ikävä kyllä myös taisteluilmeellä liikenteessä, eikä tehnyt O2:n suunnitelmia helpoiksi.

Ensimmäinen erä oli katsojille jännittävää, kun tilanteita luotiin molempiin päihin. Ainakin Maiju pääsi kertaalleen kilauttelemaan tolppaa. PSS rankaisi vain kerran ja erätauolle lähdettiin 1-0 lukemissa.

Toisessa erässä PSS otti hieman yliotetta pelistä ja viimeisteli kaksi osumaa. O2 pääsi vastahyökkäyksiin, mutta viimeinen ja vaadittava terävyys jäi puuttumaan, joten mitään kovinkaan vaarallista ei saatu aikaiseksi.

Viimeisessä erässä O2 yritti loppuun saakka rymistellä kotijoukkueen mukana, mutta palkintoa ei ikävä kyllä tullut, ja loppusummerin soidessa tulostaulu näytti 4-0 kotijoukkueen hyväksi. Kirsikkana kakun päälle, urheilijoiden ystävä ADT oli saapunut paikan päälle ja muutama peluri pääsi pissimään purkkiin, jonka seurauksena kotiinpääsyä jouduttiin odottamaan normaalia pidempään, kun ei pissaaminenkaan meinannut tänään onnistua. Ensi kerralla parempi onni!

- Uskollinen ampparifani

19.02.2018

Share |