D-tytöillä kautta jo takana

D-tytöt ovat aloittaneen ahertamaan Zone-liigan ja aluesarjan peleillä. Peleistä on tullut voittoja ja tappioita, sekä tasapelejä. Tytöillä on into ja tahto korkealla. Joukkueenjohdon näkökannalta huomaamme hyvän joukkuehengen kasvavan ja voimistuvan koko ajan. Suurin osa pelaajista pelasi vielä viimekaudella E-junioreissa ja huomaamme silmissämme, jotta tytöt ovat löytäneet itselleen salibandyn, jota he haluavat harrastaa. Mukava nähdä kuinka tytöt lähtevät omaa urheilupolkua eteenpäin. Ihanaa kun tytöt osaavat kunnioittaa valmennusporukkaa Kimmoa, Karia ja Artoa. Turnausotteluiden välissä eväätkin maistuvat yhdessä, eikä kukaan ole lähtenyt joukkueporukasta pois, vaan haluaa viettää aikaa joukkueena.

Nyt olisi tarkoitus järjestää tämän kauden ensimmäinen kotiturnaus Palokan Koulukeskukselle 5.11.2017. Jonne toivoisimme paljon kannattajiamme. Tyttöjen ensimmäinen peli Parkanon PaPo:a vastaan alkaa klo 10:00 ja toinen on Classicia vastaan klo 17:00. Turnauksessamme on joukkueen kahvio, jota joukkueemme vanhemmat pyörittävät hyvällä talkoohengellä. Jokaisen pelaajan vanhempi osallistuu tavalla tai toisella turnaustapahtumaan. Ja siitä me joukkueenjohto ja valmennusväki olemme tyytyväisiä. Eihän tällaista tyttölaumaa pyöritetä ilman aktiivisia vanhempia.

Kaikki kannustajat ovat tervetulleita katsomaan pelejä ja örinää ämpäriin. Palokan koulun likuntasaliin ääntä kyllä mahtuu.

 

29.10.2017

Share |