C-tytöt & C1-pojat SM-sarjaan!

08/20/2017 - 11:38

C1

Junioreiden SM-karsinnat polkaistiin käyntiin lauantaina 19.8.. O2-Jyväskylästä karsintoihin osallistui ja tulee osallistumaan yhteensä seitsemän joukkuetta. A-tytöt, C-tytöt, B-pojat musta, B-pojat valkoinen, C1-pojat musta ja C1-pojat valkoinen aloittivat karsintansa lauantaina. B-tyttöjen karsintaurakka alkaa lauantaina 26.8..

C1

C-tytöt pelasivat alkulohkossa yhdessä Northern Starsin, EräViikinkien sekä Karhujen ja NTK:n yhteisjoukkueen kanssa. Heti ensimmäinen ottelu osoittautui jännäksi ja tasaiseksi. Varsinaisen peliajan päätyttyä tulostaululla oli tasalukemat 1-1, mikä tarkoitti rangaistuslaukauskilpailua. Ampparityttöjen Siiri Katlkin laukoi rankkareissa voittomaalin ja voiton O2:lle . Toisessa pelissä vastaan asteli EräViikingit Helsingistä. Helsinkiläisten meno oli liukasta ja he hurjastelivatkin 9-2 voittoon Amppareista. Alkulohkon viimeisessä ottelussa vastaan asteli Northern Stars niin ikään Helsingistä. Ottelusta tuli tasainen, mikä ratkesi lopulta yhden maalin erolla pohjoisten tähtien voittoon 4-3.

Alkulohkon kolmas sija tarkoitti, että Ampparitytöt jatkoivat ottelujaan jatkokarsinnassa. Tuossa jatkokarsintaottelussa vastaan asteli SB Heinolan C-tytöt. Ottelun voittajalle oli luvassa SM-sarjapaikka ja häviäjälle aluesarjapaikka. SB Heinola siirtyi seitsemän minuutin pelin jälkeen johtoon, mutta Saimi Hyvärinen tasoitti pelin toisen erän alussa ylivoimalla. Näissä lukemissa peliä jatkettiin aina 39. peliminuutille saakka. Tässä kohtaa Amppareiden ja ottelun hahmoksi nousi Siina Hyvönen vieden Ampparit 2-1 johtoon. Näissä lukemissa ottelui myös päättyi. O2:sen C-tytöt pelaavat SM-sarjassa kaudella 2017-2018!

 

C1-poikien musta joukkue sai pelata pelinsä kotikentällä Palokan koululla. Samassa alkulohkossa pelasivat Koovee, PSS ja Merikoski SBT. Amppareiden ottelut alkoivat Merikoskea vastaan. Ottelusta tuli melko yksipuolinen näytös, joka päättyi lopulta ennen aikojaan 14-2 kahdentoista maalin eron takia. Lauantaipäivän toisesta ottelusta ei tullut juurikaan sen tasaisempi, vaan O2:sen voittolukemat kirjattiin PSS:ää vastaan 12-4.

Viimeisessä alkulohkon pelissä sunnuntaina Kooveeta vastaan panoksena oli suora paikka SM-sarjaan. Molemmat joukkueet olivat voittaneet aikaisemmat lohkonsa pelit, joten molemmilla oli mahdollisuus suoraan SM-sarjapaikkaan. Koovee onnistui ottelussa maalinteossa ensin ajassa 2:34. Eetu Salminen kuitenkin tasoitti ottelun minuuttia myöhemmin ja kymmenen minuutin kohdalla O2 johti jo 3-1. Koovee kavensi vielä erän loppuun ja erätauolle mentiin 3-2 lukemissa. Koovee näytti saavaan otetta pelistä kun tasoitus 3-3 syntyi heti toisen erän alkuun. O2 pääsi kuitenkin pelaamaan välittömästi tasoitusmaalin jälkeen ylivoimaa. Ville Takula oli kaivettu suoraan Loviisan vanhasta kaupungista peleille, ja Ville tekikin ylivoimalla jo päivän toisen maalinsa. Toisessa erässä nähtiin molemmilta vielä yksi maali, joten viimeiseen erään lähdettiin O2:sen johdossa 5-4. Ajassa 33:49 Eetu Salminen teki ottelun toisen maalinsa ja helpotti aavistuksen jännitystä Ampparifanien paitojen sisällä. Kolmannessa erässä pelikentästä kehkeytyi melkoinen taistelukenttä, jossa O2-maalivahti Justus Niemi esitti vakuuttavia otteita. Koovee ei saanut kolmannessa erässä maalin maalia, joten Amppareille 6-4 voitto ja SM-sarjapaikka!

 

C1-poikien valkoinen joukkue pelasi Helsingissä samassa lohkossa HIFK:n, Oilersin ja Lasbin kanssa. Vastustajat tiedettiin ennakkoon vahvoiksi ja joukkue lähtikin ennakkoluulottomasti tekemään parhaansa - niin kuin Ampparit aina tekevät. Ensimmäiset kaksi peliä HIFKiä ja Oilersia vastaan päättyivät maalierolla keskeytykseen, mutta kolmannessa pelissä Lasbia vastaan saatiin loistava peli aikaiseksi. Lasb tasoitti ottelun kolme minuuttia ennen ottelun loppua ja ottelu eteni rangaistuslaukauskilpailuun. Rankkarit päättyivät Lasbille 3-1 ja Lasb eteni ottelusta SM-jatkokarsintaan.

 

B-poikien musta joukkue matkasi karsintaan Loviisaan ja valkoinen joukkue Tampereelle. Musta joukkue saavutti SM-jatkokarsintapaikan voitolla Loviisan Torista ja tappiolla Tiikereistä. Musta joukkue jatkaa SM-sarjapaikan metsästystä jatkokarsinnassa 26.-27.8.. Valkoinen joukkue sai kovat vastukset Classicista ja Dogsista. Classicin kyydissä peli päättyi 12-0 ja Dogsia vastaan peli päättyi 12-3 tappioon. Kolmannessa pelissä Ilvestä vastaan Ampparipojat alkoivat jo saada juonesta kiinni, mutta tamperelaiset olivat lopulta 9-4 etevämpiä.

 

A-tytöt pelasivat karsintansa niin ikään Tampereella. Samaan lohkoon oli arvottu EräViikingit, Classic ja Hatsina. Ottelut alkoivat tappiolla 6-2 EräViikinkejä vastaan. Toisessa ottelussa Classicia vastaan peli eteni tasatahtia aina rangaistuslaukauksille asti. Classic oli kuitenkin parempi rankkareilla voittaen 5-4. Alkulohkon viimeisessä pelissä Ampparitytöt saivat vastaansa Hatsinan Mikkelistä. Tällä kertaa ei tarvittu rangaistuslaukauksia, vaan Ampparit latoivat taululle voittolukemat 5-1. Alkulohkon kolmannella sijalla A-tytöt jatkoivat jatkokarsintaotteluun, johon vastustajaksi itsensä pelasi Northern Stars. 4-3 loppulukemin Northern Stars pelasi itsenä SM-sarjaan ja A-tytöille jäi käteen 1. divisioonapaikka.

 

B-tytöt pelaavat omat karsintansa siis ensi viikonloppuna. Nyt on jo kuitenkin varmaa, että ainakin kaksi Ampparijoukkuetta pelaavat SM-sarjapelejä Jyväskylässä! B-poikien mustalla joukkueella ja B-tytöillä on mahdollisuus liittyä ensi viikonloppuna tähän joukkoon.