Naisten edari sisuuntuneena uuteen kauteen

05/15/2020 - 16:51

Naiset edustus

Naisten edustusjoukkueen nousuhaaveet Salibandyliigan A-lohkoon kipuamisesta tyssäsivät pudotuspelikarsintoihin Rankkoja Ankkoja vastaan maaliskuussa. Runkosarjassa joukkue saavutti tavoitteensa sijoittumalla kahden parhaan joukkoon B-lohkossa, mutta tasonmittauksessa A-lohkon joukkuetta vastaan rahkeet eivät vielä riittäneet.

Uuteen kauteen lähdettäessä tavoitteista ei tingitä, vaan nousua A-lohkoon tavoitellaan entistäkin sinnikkäämmin. Joukkueen valmennuskolmikko jatkaa siitä mihin viime kaudella jäi. Lähes kaiken nähnyt ja kokenut, mutta silti nuoruuden innolla valmentamiseen suhtautuva, Seppo Pulkkinen johtaa valmennustiimiä, jonka kaksi muuta jäsentä ovat Jaakko Saavalainen ja Jere Viljanmaa.

Naisten edustusjoukkue toimii seuran pelaajapolun huippuna ja joukkueen kanssa tiiviissä yhteistyössä tuleekin toimimaan 1. divisioonaan noussut seuran kakkosjoukkue. Joukkueiden välille muodostettava farmisopimus mahdollistaa molemminsuuntaisen pelaajaliikenteen kauden aikana. ”Kolmikannan” täydentää A-tyttöjen joukkue, joka pyrkii pelaamaan itsensä syksyn karsinnoissa SM-sarjaan edellisten kahden kauden tapaan. Pelaajapolun rungon muodostavat B-, C-, D- ja E-tyttöjen joukkueet, joista kaksi ensimmäistä tavoittelevat A-tyttöjen tapaan paikkaa SM-sarjasta syksyn karsinnoissa.

Joukkueiden muodostaminen on tällä hetkellä käynnissä. Olethan yhteydessä joukkueiden päävalmentajaan, mikäli pelaaminen Amppareissa kiinnostaa!

 

Naiset Edustus (NLB)

  • Seppo Pulkkinen
  • seppo.pulkkinen@o2-jkl.fi
  • 0400 480 746


Naiset 2 (1. div.)

  • Merja Nybacka
  • merja.kerola@gmail.com
  • 050 434 9982
     

Naiset 3 (2. div)

  • Sakke Rajalin
  • sakke.rajalin@gmail.com
  • 046 593 3551
     

A-tytöt

  • Jere Viljanmaa
  • jereviljanmaa@gmail.com
  • 044 270 5312


B-tytöt

  • Jesse Järvinen
  • jesse.j.jarvinen@gmail.com
  • 050 323 2974

 

C-tytöt

  • Hannu Sivelä
  • hannu.sivela@gmail.com
  • 040 589 2558

 

D-tytöt

  • Sami Joronen
  • sami.joronen@rejlers.fi
  • 050 377 0253


E-tytöt

  • Noora Tilli
  • nooratilli@gmail.com
  • 045 127 1190

 

Ohessa tällä viikolla Keskisuomalaisessa julkaistu O2-Jyväskylän seuraliitteen juttu Seppo Pulkkisesta. Haastattelijana ja jutun kirjoittajana toimi Harri Pirinen.

 

Seppo lopettaa ja jatkaa

 

Seppo Pulkkisen virallinen työura loppuu parin viikon päästä, mutta työntekoa – ja valmentamista – hän ei aio lopettaa.


Voi elämän kevät!

Anni Lahtisen vuonna 1981 julkaiseman romaanin nimestä tutuksi tullut huudahdus voisi hyvin sopia nyt Seppo Pulkkisen suuhun.

On tämä ollut melkoinen kevät kaikille. Saati rehtorille, jonka on henkilökuntansa kanssa pitänyt ensin järjestellä noin tuhannen oppilaan yhtenäiskoulun (Kuokkala) siirtyminen etäopetukseen, ja nyt äkkiä takaisin mahdollisimman normaaliin opetukseen. Entäpä rehtorille, jonka 36-vuotinen työura kouluissa (16 opettajana ja 20 rehtorina) päättyy parin viikon päästä koronakaaoksen keskellä!

Seppo kertoo mielipiteensä hallituksen antamista lähiopetukseen palaamista koskevista ohjeista vain ”pöytäkirjan ulkopuolella”. Kerrottakoon silti, että ihan täysiä pisteitä hallitus ei Sepolta tästä kokeesta saa.

– Näkee, että siellä ei ole yhtään käytännön kokemusta koulujen arjesta, on hänen virallinen lausuntonsa.

– Paluuta kouluihin on suunniteltu intensiivisesti, eikä opettajilla ja muulla henkilökunnalla ole ollut vapaapäiviä. Mutta suunnitelmat on tehty, ja tämäkin hoituu, Seppo lupaa.

Seppo ei halua tehdä eläkkeelle jäämisestään numeroa. Koko asia tuli ilmi sivulauseessa, kun käsiteltiin O2-Jyväskylän naisten edustusjoukkueen tilannetta.

– Nythän minulla jää enemmän aikaa valmentamiseen, kun kouluhommat loppuvat, hän sanoi.

Tästä moni jo osaa ynnätä, että Seppo jatkaa Ampparien naisten edustusjoukkueen valmentamista myös kaudella 2020–2021. Seppo raapusti alkuviikolla nimensä 1+1-vuotiseen jatkosopimukseen. Hänen aisaparinaan jatkaa Jaakko Saavalainen. Jere Viljanmaa on tiimin kolmas lenkki ja A-tyttöjen päävalmentaja.

Naisten edarin taival jatkuu Liiga B:ssä. Tämän kevään nousukarsinnassa A-liigassa 7:nneksi sijoittunut Oulun Rankat Ankat oli selvästi parempi voitoin 3–0.

– Me pelasimme omaan tasoomme nähden oikein hyvin, mutta urheilun realiteetit puhuivat. Rutiinitasot olivat aivan erilaiset. Rankat Ankat oli pelannut kovia liigapelejä koko kauden. Se näkyi, Seppo sanoo.

Naisten liigan jako A- ja B-tasoihin on aihe, josta Sepolla myös riittäisi sanottavaa.

– Mietin, viitsinkö lähteä mukaan tuollaiseen pelleilyyn. Harmittaa (verbi muutettu) tuo sarjajärjestelmä. Mutta eihän se ole pelaajien eikä seuran vika, Seppo puhisee.

Ja jatkaa samaan hengenvetoon, että naisten edarin tähtäin on jatkossakin Liiga A:ssa.

– Kevät antoi eväitä ja hyvän ponnahduslaudan tulevaan. Se huokui tytöistäkin, kun juttelimme tulevasta. Kevät osoitti, että kun saamme lisää rutiinia ja kehitymme, pystymme haastamaan A-liigan joukkueita.

– Lähtökohdat ovat nyt hyvät. Meillä on 25 pelaajan hyvä ryhmä. Tavoitteena on saada kasaan tiivis, hyvähenkinen ja taisteleva joukkue, joka lähtee liikkeelle oikean kilpaurheilun filosofialla ja haluaa kehittyä. Jokaisen pelaajan pitää päättää, haluaako tosissaan mitata, mihin hänestä on pelaajana. Se vaatii sitoutumista urheilijan elämään. Tärkeintä ei ole se, mitä teemme harjoituksissa, vaan se, mitä teemme niiden välisenä aikana. Jatkossa aion itse panostaa enemmän ryhmädynamiikkaan liittyviin asioihin, hän kertoo.

Vapaaherraksi Seppo ei siis aio heittäytyä. Valmentaminen on vain yksi lukuisista projekteista, joissa Seppo on jatkossa mukana.

– En ehdi bingoon enkä iltapäivätansseihin. Minulla on projekteja yliopiston kanssa ja kirjaprojekti muhimassa. Valmentamistakaan en voi lopettaa. Hulluksihan sitä tulisi – tai vielä hullummaksi!

Teksti: Harri Pirinen

 

Lisätietoja O2-Jyväskylän urheilutoiminnasta
Tuomas Pulkkinen
Valmennuspäällikkö
040 966 3816
tuomas.pulkkinen@o2-jkl.fi

Kuva: Esa Jokinen

15.05.2020